Ajankohtaista

Koronavirus, Lukio, Opetus ja koulutus

Nurmijärven lukion opiskelijat jatkavat osittaisessa etäopetuksessa 4. jaksossa

2.2.2021

Koronavirustartuntojen määrä on kasvanut Nurmijärven kunnan alueella ja Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän jäsenkunnissa. Tämän seurauksena Nurmijärven kunta on Keusoten suostituksesta päättänyt, että Nurmijärven lukion Kirkonkylän ja Rajamäen toimipisteiden opiskelijat jatkavat osittaisessa etäopetuksessa lukuvuoden neljännen jakson alkaessa eli keskiviikosta 10.2.2021 alkaen. Asiasta on tiedotettu yksityiskohtaisemmin Wilman kautta.

Miksi osittainen etäopetus?

Osittaiseen etäopetukseen siirtymisellä pyritään pienentämään tartuntariskiä. Samalla pyritään mahdollistamaan, että opiskelijat saisivat edes osittain lähiopetusta tulevan jakson aikana.

Tärkeää on jäädä kotiin, jos minkäänlaisia koronaan viittaavia oireita ja hakeutua koronatesteihin.

Kuinka etäopetus järjestetään 4. jaksossa?

Osittainen etäopetusjakso toteutetaan lukiossa pääosin niin, että lähiopetuksessa ja -etäopetuksessa vuorotellaan  opetusryhmiä niin, että yksi vuosikurssi kerrallaan siirtyy etäopetukseen kerrallaan. Mikäli kurssilla on monen eri vuosikurssien opiskelijoita, noudatetaan kurssilla sen vuosikurssin aikataulua, jolle kurssi on suunnattu ensisijaisesti. Koeviikolla tavoitteena on, että kaikki opiskelijat ovat lähiopetuksessa erillisen koeviikon aikataulun mukaisesti. Opiskelijat ja huoltajat löytävät tarkemmasta toteutuksesta lisätietoja Wilmasta.

Etäopetukseen siirtyvillä kouluruokailumahdollisuus

Etäopetukseen siirtyvillä opiskelijoilla on kouluruokailumahdollisuus. Lukiolain mukaan oppilaitoksella ei ole velvollisuutta järjestää kouluruokailua lukiolaisten etäopetusjaksolla, mutta Nurmijärven kunta haluaa tarjota kouluruokailumahdollisuuden. Tiedotamme aiheesta erillisellä tiedotteella myöhemmin Wilman välityksellä. Lähiopetuksen aikana opiskelijat ruokailevat koronaohjeistukset huomioiden lukiolla.

Ylioppilaskirjoitukset 16.3-31.3.2021

Keusoten suositusten mukaisesti suosittelemme kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuville omaehtoista karanteenia kahta viikkoa ennen ylioppilaskirjoituksiin osallistumista viikosta 9 alkaen.

Wanhojen tanssit 2021

Wanhojen tanssien harjoituksia järjestetään liikunnan opettajien antamien turvaohjeiden mukaisesti. Tavoitteena on järjestää wanhojen tanssipäivä toukokuussa, mikäli koronavirustautitilanne tämän sallii.

 Lukion tiloissa vahva kasvomaskisuositus

Lukiossa toimivia muistutetaan huomioimaan vahva kasvomaskisuosituksen merkitys osallistuttaessa lähiopetukseen. Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Asianmukaisella ja suurella kasvomaskien käyttöasteella pyritään vaikuttamaan koronatilanteeseen yhtenä ennakoivista toimenpiteistä.

Takaisin listaukseen