Ajankohtaista

Joukkoliikenne, Keusote, Kirjasto, Koronavirus, Terveys

Nurmijärven kunta käynnistää kasvomaskien jaon vähävaraisille 4.9. – lue tarkemmat ohjeet

26.8.2020

Kasvomaski on yksi lisäkeino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan jokainen hankkii maskin lähtökohtaisesti itse, mutta kunnat huolehtivat maskien jaosta vähävaraisille. Nurmijärven kunta käynnistää kasvomaskien jakelun kirjastoissaan vähävaraisille kuntalaisille 4.9. alkaen. Alla tarkemmat kellonajat, yhteystiedot ja ohjeet.

THL:n suosituksen mukaan kasvomaski ei sovellu lapsille. Nurmijärven kunta jakaa 15 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille vähävaraisille kuntalaisille. Maskien noutajan tulee olla terveenä.

Vähävaraiset nurmijärveläiset saavat maksutta kaksi pestävää, 3-kerroksista, kankaista kasvomaskia. Maskien sisin kangas on puuvillaa. Joustavat korvaremmit parantavat istuvuutta. Kangasmaski voidaan pestä uudelleenkäyttöä varten 60 C°. Uloin kerros on hyvin suojaavaa polyesteri-puuvillasekoitekangasta (65 %/35 %).

Näin tilaat maskin itsellesi

Maskeja voi tilata sähköisellä lomakkeella osoitteesta nurmijarvi.fi/kasvomaski

Vastaavan lomakkeen voi täyttää myös joko sähköisenä tai paperisena versiona kirjastoissa.

Tilauksen yhteydessä kysytään hakijan nimi (henkilöllisyyttä ei tarvitse maskien noudon yhteydessä todistaa). Tietojen keräämisen perusteena lukumääräinen kirjanpito mahdollista myöhempää tarvetta varten. Kunnalle ei jää yksilöitävissä olevia tietoja maskien hakijoista. Tällä toimintatavalla halutaan varmistaa, että kunnan jakamat maskit riittävät vähävaraisille ja suojamaskien tarve pystytään määrittelemään mahdollisimman tarkasti. Henkilötietojen lainmukainen käsittely perustuu yleiseen etuun.

Maskien jako aloitetaan 4.9.2020 kunnan kirjastoista

Maskien jako aloitetaan 4.9.2020 alkaen Nurmijärven kirjastoista, niiden aukioloaikoina.

  • Pääkirjasto, Punamullantie 1 01900 Nurmijärvi, ma-to klo 9-20, pe klo 9-18 ja la 10-16
  • Klaukkalan kirjasto, Kuonomäentie 2 01800 Klaukkala, ma-to klo 9-20, pe klo 9-18 ja la 10-16
  • Rajamäen kirjasto, Kiljavantie 1 05200 Rajamäki, ma, ti, to klo 10-19, ke ja pe klo 10-17, la 10-14

Myös Keusote jakaa kasvomaskeja osana omaa palvelutuotantoaan

Keski-Uudenmaan sote jakaa kasvomaskeja THL:n suosituksen mukaisesti yhdessä jäsenkuntiensa kanssa (Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula) vähävaraisille asukkaille. Maskien jakelu käynnistyy Nurmijärvellä torstaina 27.8. Keusote jakaa kasvomaskeja Nurmijärvellä arkisin klo 10–13 osoitteessa Virastotalo, Keskustie 2 A, 2. krs. Keusote jakaa ensimmäisessä vaiheessa kertakäyttöisiä maskeja 10 kappaleen erissä käyttötarpeen mukaan. Maskia noudettaessa on hyvä huomioida, että maskit jaetaan irtokappaleina, jolloin asiakkaalla on hyvä olla mukana suojapussi maskeille. Lisäksi maskeja ei tule noutaa oireisena.

Kasvomaskin käyttö edellyttää huolellisuutta

Kasvomaskin käyttö vaatii huolellisuutta, jotta viruksen mahdollisesti tahraama maski ei aiheuta tartuntariskiä. Maskia pitää aina käsitellä puhtailla käsillä. THL suosittaa kasvomaskien käyttöä, kun

  • olet joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
  • olet matkalla koronavirustestiin ja kun odotat testin tulosta ja sinulla on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • palaat riskialueelta Suomeen ja siirryt maahantulopaikasta, kuten lentokentältä, karanteeniin ja lisäksi, jos sinulla on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Kasvomaskia voi käyttää myös muissa tilanteissa, jos turvavälien pitäminen on mahdotonta.

Kirjaston henkilökunta jakaa ohjeen maskien käyttöön maskien noudon yhteydessä.

 

Takaisin listaukseen