Ajankohtaista

Viestintä

Nurmijärven kunta ja Taavi Vartia Tuotannot käynnistävät markkinointiyhteistyön

15.10.2020

Nurmijärven kunta käynnisti kesällä julkisen kilpailutuksen markkinointiyhteistyöhön liittyen, jonka perusteella palveluntarjoajaksi valittiin Taavi Vartia Tuotannot Oy. Tulevan mainoselokuvan tavoitteena on kohottaa kunnan tunnettavuutta ja vetovoimaa.

Taavi Vartia Tuotannot toteuttaa Nurmijärven kunnalle elokuvallista ja musiikkia vahvasti hyödyntävää markkinointimateriaalia, joka herättää huomiota, aktivoi ja jää katsojien mieliin. Hankkeen toteutuksesta vastaavat tuotantoyhtiön puolelta tuottaja Wille Lehtovaara ja ohjaaja Taavi Vartia.

Elokuvateemansa lisäksi nyt käynnistyvä mainoselokuvahanke on erityisesti Vartialle merkityksekäs myös toisella tapaa:

”Nurmijärvi on kotikuntani ja haluan esitellä kunnan aidon olemuksen iskevästi ja hauskasti suurien tunteiden kautta”, luonnehtii Vartia. Vartian uusin elokuvatuotanto Pertsa ja Kilu on loppusuoralla ja tällä hetkellä Vartia ohjaa myös suositun Syke-sarjan uusinta kautta.

Taavi Vartia. Kuva: Elsa Wellamo.

Nurmijärven kunta tullaan esittelemään mainoselokuvassa tarinallistamisen keinoin hyödyntäen myös paikallista musiikkialan huippuosaamista.  Nurmijärveltä lähtöisin oleva elokuvasäveltäjä Panu Aaltio tulee säveltämään musiikkiteeman mainosvideoon. Vartia ja Aaltio ovat tehneet vuosien varrella paljon yhteistyötä, viimeksi Pertsa ja Kilu -elokuvassa, johon Aaltio sävelsi musiikin.

Panu Aaltio.

Kunnan strategiaa tukevaa viestintää

Tuleva markkinointikampanja tukee Nurmijärven kuntastrategiaa Positiivinen ilmiö vuosille 2018-2025 ja valtuuston hyväksymää viestintäohjelmaa vuosille 2019-2025.

”Markkinointikampanja edistää yhdessä sovittuja kunnan ja viestinnän strategisia tavoitteita. Tavoitteena on lisätä Nurmijärven vetovoimaa, tuoda positiiviset asiat esille ja tukea kunnan markkinoinnin taktisia tavoitteita uudella innostavalla tavalla. Tuleva markkinointiviestintä tukee muun muassa tonttimarkkinointia, matkailumarkkinointia, rekrytointia ja yritysten houkuttelua Nurmijärvelle”, Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen kertoo.

Kunnan kaavoituksesta on valmistunut uusia kiinnostavia alueita, kuten esimerkiksi Ilvesvuoren yritysalue ja Vanha-Klaukan alue.

”Odotukset kunnan maanmyynnin ja kiinteistöomaisuuden realisoinnin tuottotavoitteet nousevat lähivuosina useisiin miljooniin euroihin. Samaan aikaan kehyskuntien kilpailutilanne tonttipuolella on kiristynyt. Näin ollen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää myös erottuvaa markkinointiviestintää”, Siltanen kertoo. ”Kilpailutuksessa korostimme muun muassa luovuutta, ja tämä todentotta tulee näkymään kunnan markkinoinnissa”.

Kunnan kilpailutus toteutettiin ns. ranskalaisena urakkana, jolloin kokonaisbudjetti (20 000 e) oli tarjoajilla tiedossa, ja hinnan sijaan kilpailutuksen määräävänä kriteerinä oli tarjousten laatu.

”Pisteytimme tarjoukset erilaisin laatukriteerein, ja Taavi Vartia Tuotannot sai selvästi parhaimmat pisteet”, Siltanen kertoo ja jatkaa:

”Olen erittäin iloinen, että Taavi Vartia, Panu Aaltio ja muut paikalliset huippuosaajat ovat lähteneet täydellä sydämellään mukaan tekemään kotikuntansa viestinnän eteen töitä. Kunta saa huimaa osaamista ilman, että se edes vaikuttaa alkuperäiseen budjettiimme. Voin siis sanoa, että hanke on lähtenyt erinomaisesti käyntiin”, Siltanen kiittelee.

Mainoselokuvan kuvauksiin etsitään näyttelijöitä ja avustajia – Kino Juha Studios vahvasti mukana hankkeessa

Mainoselokuvahankkeen yhteydessä tuotantoyhtiön on tarkoitus lanseerata samalla myös nurmijärveläisyyteen kytkeytyvää brändiä Kino Juha Studios. Pitkän historian omaavasta elokuvateatteri Kino Juhasta ollaan luomassa ainutlaatuista audiovisuaalisen alan keskittymää, joka toteuttaa elokuvia aina niiden alkumetreiltä käsikirjoittamisesta esitystoimintaan asti. Kino Juha Studion tavoitteena on olla tiedettävästi ainoa suomalainen täysiverinen tuotantoyhtiö, elokuvateatteri ja koulutusstudio.

Kuvauksia varten käynnistetään tällä viikolla erillinen casting-haku ja eri-ikäisiltä näyttelijöiltä toivotaan hakemuksia.  Aiempi esiintymiskokemus katsotaan eduksi, mutta se ei ole välttämätöntä. Kuvauksia tullaan tekemään Nurmijärvellä vuoden 2020 lopulla sekä kevään 2021 aikana.

Mainoselokuvaan etsitään seuraavanlaisia näyttelijöitä:
  • tyttö ja poika, ikä 3-6 vuotta
  • nuori nainen ja mies, ikä 15-25 vuotta
  • nainen ja mies, ikä 40-50 vuotta

Valituille näyttelijöille maksetaan rahallinen korvaus.

Lisäksi etsimme eri ikäisiä avustajia tekemään yhdessä Nurmijärvelle kaikkien aikojen kuntamainosta. Avustajat saavat korvauksena vapaalipun tai -lippuja Kino Juhan elokuvanäytöksiin. (Lippujen määrä määräytyy roolin laajuuden myötä)

Kerro vapaamuotoisessa hakemuksessa:
  • etu- ja sukunimi
  • ikä
  • puhelinnumero
  • mitat (pituus, paino, kengännumero)
  • aiempi kokemuksesi näyttelemisestä (ei välttämätön)
  • Liitä mukaan myös kasvokuvasi sekä halutessasi lyhyt esittelyvideo erillisenä linkkinä

Hakemukset pyydämme toimittamaan perjantaihin 6.11.2020 mennessä sähköpostitse osoitteeseen info@kinojuha.fi

Muistathan kertoa hakemuksessa, haetko nimenomaan näyttelijän vai avustajan roolia. Merkitse viestikenttään selkeästi:

”Nurmijärven mainoselokuva, näyttelijähaku” tai ”Nurmijärven mainoselokuva, avustajahaku”

Lähettämällä hakemuksen annat suostumuksesi sille, että Taavi Vartia Tuotannot arkistoi tietosi tulevia tuotantoja varten. Castingiin liittyvät tarkentavat kysymykset voi esittää sähköpostitse.

Lisätietoja castingista:

Wille Lehtovaara

Tuottaja, Kino Juha Studios

wille.lehtovaara@taavivartia.fi

040 735 6053

Takaisin listaukseen