Ajankohtaista

Aluehallintovirasto AVI, Hyvinvointi, Kirjasto, Koronavirus, Kulttuuri, Liikunta, Monikko, Monikkosali, Nuoriso, Sosiaali ja terveys, Terveys, Yhdistykset, Yritykset

Nurmijärven koronarajoitukset höllentyvät 1.2. – Lue vaikutukset kunnan palveluihin

31.1.2022

Aluehallintovirasto on antanut tänään 31.1.2022 uusia määräyksiä koronarajoituksiin liittyen. Määräysten pohjalta on mahdollista avata liikunta, – harrastus- ja virkistystiloja sekä järjestää yleisötilaisuuksia sisätiloissa korkeintaan 50 osallistujalle. Tähän tiedotteeseen on koottu, kuinka uudet määräykset vaikuttavat Nurmijärvellä.

Aikuisten harrastaminen vapautuu – AVI kumoaa 58 g §:n

Aluehallintovirasto on tänään 31.1.2022 kumonnut aiemmin antamansa tartuntatautilain 58 g §:n mukaisen määräyksen koskien tiettyjä liikunta-, harrastus- ja virkistystilojen sulkua ajalle 1.2.2022-7.2.2022. Tämä tarkoittaa, että huomisesta 1.2. alkaen kaikki tähän asti suljetut tilat voi siis avata yleisön ja osallistujien käyttöön, mutta tilojen käytössä täytyy huolehtia edelleen terveysturvallisuudesta, kuten turvaväleistä.

Päätös tarkoittaa mm. joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kuorolaulutoimintaan ja harrastajateatteriin käytettävät tilat sekä kuntosalit, uimahallit ja tanssipaikat on mahdollista avata myös aikuisille. Esimerkiksi Rajamäen Uimahalli on tiedottanut avaavansa ovensa 1.2. klo 6.

Yleisötilaisuuksien rajoitukset ja kokoontumisrajoitukset höllentyvät – AVI antoi uuden määräyksen

Aluehallintovirasto on tänään 31.1.2022 antanut tartuntatautilain 58 §:n ja 58 d §:n mukaisen päätöksen HUS-alueelle, joka kattaa myös Nurmijärven. Määräyksen mukaan huomisesta 1.2. alkaen Nurmijärvenkin alueella voidaan järjestää sisätiloissa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 50 henkilöä. Tilaisuuksissa kaikille osallistujille tulee olla määritelty oma nimikoitu tai numeroitu istumapaikka. Jos määriteltyjä istumapaikkoja ei ole, minkään kokoisia kokoontumisia ei voi järjestää. Ulkotilojen kokoontumisten yleisömäärää ei tähänkään asti ole rajoitettu aluehallintoviraston määräyksellä.

Aluehallintovirasto edellyttää edelleen, että tilojen käyttö tulee järjestää siten, että lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä voidaan ehkäistä. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla.

Määräykset ovat voimassa ajalla 1.2.2022-15.2.2022. Tämä määräys ei koske oppilaitosten toimintaa, varhaiskasvatusta, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Vaikutukset kunnan palveluihin

Kirjastoissa mahdollista järjestää tapahtumia

Nurmijärven kirjastot palvelevat jälleen normaalisti. Kirjastoissa ohjeistetaan terveysturvalliseen asiointiin. Kirjastot järjestävät taas tapahtumia helmikuusta alkaen, huomioiden AVIn rajoitukset. Tarkasta tapahtumatiedot, kirjasto tiedottaa tapahtumistaan kotisivuillaan.

Nuorisotilat edelleen auki nuorille

Uudet rajoitukset eivät vaikuta nuorisotiloissa järjestettävään nuorten toimintaan.

Tapahtumat kunnan tiloissa ja kunnan järjestämät tapahtumat (esim. Monikkosali)

Nurmijärvellä ja kunnan hallinnoimissa tiloissa on mahdollista järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joiden enimmäisosallistujamäärä on 50 ja osallistujille on nimetyt ja numeroidut istumapaikat. Päätös mahdollistaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen mm. Monikossa, koulujen liikuntasaleissa, Klaukkalan jäähallilla, Tello-salissa, kunnantalon kokoushuoneissa, nuorisotiloissa (esim. Ahjola, Monikon nuorisotila), Märkiön leirikeskuksessa ja Valtion virastotalon käräjäsalissa. Monikkosalin tapahtumista tiedotetaan Monikkosalin kotisivuilla.

Kunnan järjestämät harrastus- ja liikuntatapahtumat

Kunnan liikuntapalvelut aloittaa aikuisten ja ikääntyneiden ryhmäliikuntatunnit 7.2. alkaen. Perheliikuntaryhmien alkamisesta sekä ryhmäliikuntatunneista tiedotetaan liikuntapalveluiden kotisivuilla. Yleisöluistelutilaisuudet Klaukkalan jäähallissa alkavat helmikuussa. Niistä tiedotetaan erikseen kunnan kotisivuilla.

Liikunta- ja harrastustoiminta kunnan sisätiloissa (esim. liikuntasalit)

Kunnan koulujen liikuntasaleja voidaan käyttää kaikenikäisten harrastustoimintaan 1.2. alkaen.

Ulkojäillä ja tekonurmella mahdollistettava turvallinen harrastaminen

Ulkokentillä, kuten ulkojääkentillä ja lämmitettävällä tekonurmella on noudatettava turvavälejä ja mahdollistettava muille käyttäjille turvallinen harrastaminen.

Rajamäen Uimahalli avaa ovensa

Rajamäen Uimahalli on tiedottanut avaavansa ovensa 1.2. klo 6.

 

 

Takaisin listaukseen