Ajankohtaista

Nurmijärvi-barometri, Varhaiskasvatus

Nurmijärvellä vietetään selvästi enemmän ristiäisiä kuin hautajaisia – elokuusta Nurmijärven vauvakuukausi

12.10.2020

Mediasta voi lukea lähes päivittäin Suomen syntyvyyden syöksymäisestä laskusta aina 1860-luvun nälkävuosien lukemiin. Syntyvyys on laskenut Suomessa nyt jo yhdeksän vuotta peräkkäin, vaikka voimakkain aleneminen loivenikin vuonna 2019. Nurmijärvellä vauvoja sen sijaan syntyy edelleen. Mistä ilmiössä on kyse? Lokakuun Nurmijärvi-barometrissä perehdytään vaunukansan elämään!

Tuoreesta Nurmijärvi-barometristä selviää, että kuluvan vuoden aikana Nurmijärvellä on syntynyt Helsingin seudun kehyskunnista toiseksi eniten lapsia. Järvenpäässä on syntynyt kahdeksan vauvaa enemmän. Kuluvan vuoden osalta elokuusta kehkeytyi Nurmijärven vauvakuukausi: kaikkiaan 41 syntynyttä lasta. Elokuu oli myös luonnollisen väestönkasvun huippukuukausi Nurmijärvellä. Kaiken kaikkiaan kuluvan vuoden aikana Nurmijärvellä on syntynyt 262 lasta – kunnassa vietetään selvästi enemmän ristiäisiä kuin hautajaisia.

Syntyneet KUUMA-alueella 2020 (kertymä vuoden 2020 elokuun loppuun mennessä)

Syntyvyyden aleneminen näkyy kuitenkin myös Nurmijärvellä. Viimeisen kolmen vuoden aikana Nurmijärvellä on syntynyt vuosittain reilusti alle neljäsataa lasta. Edellisen kerran alle neljäsataa lasta syntyi vuonna 1998. Syntyvyyden merkittävästä alenemisesta huolimatta Nurmijärven lukemat ovat poikkeuksellisen hyvät niin Helsingin seudun kehyskunnissa kuin myös koko maan tasolla. Osaltaan tämä kertoo Nurmijärven hyvästä sijainnista vetovoimaisella Helsingin seudulla. Pelkällä sijainnilla ei kuitenkaan 2020-luvulla enää pärjätä, vaan kasvu on jakautunutta myös seudun sisällä. Nurmijärven seudullisesti erinomaiset syntyvyyslukemat kertovat osaltaan Nurmijärven houkuttelevuudesta lapsiperheiden ja perheenlisäystä toivovien ja suunnittelevien silmissä.

”Nurmijärvessä on jotain seesteistä, tuttua ja turvallista. Ja ehkä juuri siksi leppoisan maalaistunnelman mutta myös kehityksen ja kasvun kunta vetää asuinpaikkapohdinnoissa niitä pisimpiä korsia”, puntaroi kunnan erikoissuunnittelija Katriina Ahokas.

Nurmijärvi-barometri (kertymä vuoden 2020 elokuun loppuun mennessä)

Uudet nurmijärveläiset otetaan ilolla vastaan ja perheitä tuetaan kasvatuksessa

Nurmijärvi toivottaa siis uudet pikkukuntalaiset ja vaunukansan lämpimästi tervetulleeksi. Entä millaista palvelua kunnan pienimmät asiakkaat saavat?

”Haluamme Nurmijärven varhaiskasvatuksessa tukea perheitä erilaisissa tilanteissa: työssäkäynnissä, opiskelussa ja lasten kasvatuksessa silloinkin, kun tarvitaan erityistä tukea lapsen kasvussa. Päävastuu lapsen kasvatuksesta on aina perheillä, mutta kunta on kasvatuksessa tukena ja yhteistyökaverina”, sanoo kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine.

Nurmijärvellä on mahdollisuus hoitaa alle kolmevuotias lapsi kotihoidon tuella kotona ja saada siihen kaksivuotiaaksi asti myös kotihoidontuen kuntalisää 200 euroa kuukaudessa.

”Kotona hoidettaessakaan ei tarvitse jäädä yksin, vaan kavereita voi etsiä avoimen varhaiskasvatuksen piiristä, avoimista päiväkodeista, leikkikentiltä tai kerhoista. Kerromme mielellämme kunnan varhaiskasvatuksessa lisää”, Laine kertoo.

Mikäli perhe valitsee varhaiskasvatuksen eli päivähoidon, voi valinnan tehdä kunnallisesta tai yksityisestä päiväkoti- tai perhepäivähoidosta. Käytössä on joko yksityisen hoidon tuki ja sen kuntalisä tai palveluseteli, joka myönnetään Nurmijärvellä sijaitseviin yksityisiin päiväkoteihin.

”Meillä on päiväkodeissa hoivan, kasvatuksen ja opetuksen kolmiyhteys. Pienemmillä hoiva toki korostuu, mutta vaipanvaihdossakin harjoitellaan jo puheenoppimista. Ja kun näette pieniä vaahtosammuttimen kokoisia taaperoita keltaiset liivit päällä katukuvassa, niin takana on jo paljon perushoitoa sekä kotona että varhaiskasvatuksessa, mutta myös leikin alkeita ja erilaisten taitojen opettelua. Ja hiukan isommilla lapsilla sitten painottuukin jo pedagogiikka, mutta aina leikin kautta. Leikissä lapsi oppii, ihmettelee asioita ja kohtaa ihmettelemiään asioita – opettelee elämää”, Leena Laine kertoo.

Voit tutustua Nurmijärven varhaiskasvatuksen kotisivuihin ja muun muassa alueen päiväkoteihin täällä.

Elokuussa jokavuotinen pesästä muutto

Elokuussa tilastoissa näkyy aina sama ilmiö: valmistujaislakin itselleen ahkeroineet muuttavat kotoaan ja aloittavat opiskelijaelämän. Nurmijärveltä muutettiin kuitenkin tänä vuonna hieman vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
”Tämä voi kertoa opintojen aloituksesta etäyhteyksin. Voi myös olla, että opiskeluperäistä kunnasta muuttoa jatkuu vähin erin pitkin loppuvuotta, kun niin sanotussa normaalitilanteessa opiskeluperäinen kunnasta muutto tulee kertarysäyksellä”, Katriina Ahokas pohtii ja jatkaa:

”Nurmijärvelle on myös valmistunut viimevuosina paljon kerrostaloasuntoja ja erityisesti pieniä asuntoja. Nämä ovat paikanneet patoutunutta vuokra-asumisen kysyntää Nurmijärvellä ja erityisesti Klaukkalassa. Voi siis olla, että ensimmäinen oma koti on löytynyt omasta kotikunnasta eikä Nurmijärveltä muuttoa ole tarvinnut heti harkita aikuistumisen kynnyksellä.”

Asukasluku ja väkiluvun muutos tammi-elokuu 2020

Asukasluku ja väkiluvun muutos tammi-elokuu 2020

Ennakkotiedot väestönmuutoksen kertymästä 2020

Nurmijärvi-barometri kertoo faktat helpossa muodossa

Nurmijärvi-ilmiö ja ihmisten muuttoliikkeet nousevat mediassa ja somekeskusteluissa esiin viikoittain. Tämän keskustelun tueksi Nurmijärven kunta lanseerasi Nurmijärvi-barometrin. Tutustu Nurmijärvi-barometriin täällä.

”Nurmijärvi-barometri tarjoaa yhteiskunnallisen keskustelun tueksi kiinnostavaa tilastotietoa ja asiantuntijanäkemyksiä niin Nurmijärveltä kuin muista Helsingin seudun kunnista”, Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen kertoo.

Takaisin listaukseen