Ajankohtaista

Keusote, Koronavirus, Opetus ja koulutus, Sosiaali ja terveys, Terveys

Nurmijärvellä maskin käyttöä suositellaan jatkossa 6.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille oppilaille ja opiskelijoille

11.1.2021

Keski-Uudenmaan sote Keusote on 11.1. suositellut kasvomaskin käyttöä 12 vuotta täyttäneille. Keusoten suosituksen taustalla on Maailman terveysjärjestö WHO:n suositus, jonka mukaan 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien tulisi noudattaa aikuisten maskisuositusten periaatteita.

Nurmijärvellä maskisuositus koskee epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa peruskouluja kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja. Peruskoulussa maskisuositusta toteutetaan luokka-asteittain riippumatta yksittäisten oppilaiden iästä.

Nurmijärvellä yhdysluokissa, joissa on 6.-luokkalaisten lisäksi 5.-luokkalaisia, suositellaan myös 5.-luokkalaisten käyttävän maskia.

Nurmijärven kunta jakaa kasvomaskit 6.-luokkalaisille (ja tapauskohtaisesti 5.-luokkalaisille) keskiviikosta 13. tammikuuta alkaen. Mikäli huoltajat haluavat, voivat lapset käyttää kasvomaskia jo huomenna tiistaina 12. tammikuuta. Tällöin huoltajat huolehtivat kasvomaskin hankinnasta.

Keusoten suosituksen mukaan maskia suositellaan käytettävän myös kouluajan ulkopuolella. Kasvomaskisuositus koskee esimerkiksi julkisia tiloja, harrastustoiminnan sisätiloja, kauppoja ja muita tilanteita, joissa ei voi välttää lähikontaktia.

Lisätietoa kasvomaskisuosituksesta Keusoten tiedotteesta 11.1.2021.

Lisätietoa kasvomaskien käytöstä kouluissa voi kysyä oppilaan omalta koululta.

Yleisohjeet koronatilanteeseen

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, p. 019 226 0099, klo 8-20.

 Tietoa koronaviruksesta:

  • Keusoten alueen koronasuositukset ja rajoitukset https://www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus/koronasuositukset-ja-rajoitukset/
  • Keusotensuositus kasvomaskin käytöstä https://www.keski-uudenmaansote.fi/ajankohtaista/koronatartunnat-keski-uudenmaan-soten-alueella-kiihtymisvaiheessa–maskisuositus-kayttoon/
  • Kysymyksiä ja vastauksia maskisuosituksestahttps://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/suositus-kasvomaskien-kaytosta-kansalaisille/kysymyksia-ja-vastauksia-maskisuosituksesta
  • Tietoa kankaisista kasvomaskeista ja käyttöohjeita https://hyvatyo.ttl.fi/koronavirus/tietoa-itse-tehdyista-kasvomaskeista
  • Ajankohtaista Keusoten alueen koronavirustartunnoista keski-uudenmaansote.fi/koronavirus
  • Kansallinen koronavirusseuranta ja ohjeet kansalaisille,thl.fi
  • Yleiset hengitystieinfektion kotihoito-ohjeethttps://www.terveyskyla.fi/keuhkotalo/tietoa-keuhkosairauksista/hengitystieinfektiot/itsehoito
  • Koronahoitopuhelin,p.019 226 0099, 8 –20
  • Koronaoirearvio ja ajanvaraus näytteenottoonhus.fi
  • 24hyhteydenotto terveyspalveluihinhttps://pro.klinik.fi/contact/keusote
Takaisin listaukseen