Ajankohtaista

Liikunta, Näin Nurmijärvi rakentuu blogi, Rakentaminen, Viheralueet

Näin Nurmijärvi rakentuu blogi: Jotain uutta – jotain vanhaa – jotain uniikkia – jotain sinistä

6.7.2022

Klaukkalan urheilukenttä alkaa olemaan paraatikunnossa – tulevia kisoja varten sekä tietysti myös lukuisia harjoituksia varten. Uutta ovat suorituspaikat, kuten hyppypaikat sekä moukarin- ja kiekonheittoringit. Jotain vanhaakin jätettiin – keskikentän nurmialue. Kaikkein näkyvintä on varmasti se jotain sinistä eli juoksuradan pinnoitteen väri sekä jotain uniikkia eli elokuinen SM-kisa.

Jotain uutta – jotain vanhaa

Urheilukentän alueella alkoivat aikoinaan rakennustyöt vuonna 1984. Yleisurheilukenttä valmistui hieman myöhemmin, kenttä luovutettiin käyttäjille elokuussa vuonna 1987.  Isompi remontti kentälle tehtiin vuonna 2006, jolloin uusittiin muun muassa nurmikko, kenttäkaivot, kaapeloinnit ja sähköt.

Viime vuoden lopulla valmistui peruskorjaus, jossa uusittiin kaikki suorituspaikat kuten vesieste, hyppypaikat, moukarin- ja kiekonheittorinki sekä juoksuradan päällyste. Nyt ne täyttävät kansainvälisen liiton IAAF ja kansallisen liiton SUL vaatimukset kilpakentälle. Lisäksi tehtiin pienempiäkin korjauksia, kuten kentän ympärysaita ja kenttäalueen ulkopuolisia nurmialueita.

Tänä keväänä kilpailutettiin vielä uutta välineistöä kentälle. Kentälle tulee nimittäin 85 kappaletta kilpajuoksuaitoja sekä uudet seiväshyppytelineet ja niihin patjat, rimat, sadesuoja ja suojakate. Kentän sähköistyksiä, liittyen uusiin ajanottojärjestelmiin, on päivitetty vielä kesän aikana.

Jotain vanhaakin jätettiin. Keskikentän nurmialuetta ei tässä viimeisessä remontissa uusittu. Keskikentän siirtonurmikko on uusittu ensimmäisen kerran 1994, ja sen jälkeen vuonna 2006.

Jotain sinistä

Monet meistä ovat tottuneet näkemään urheilukentillä punapäällysteisiä juoksuratoja. Miksi juoksuradat, kuten nyt Klaukkalassakin, ovat nykyään sinisiä? Tätä pohti YLE jo yli kymmenen vuotta sitten. Johtuuko radan väri päällysteestä vai onko kyseessä muotioikku tai huomion herättäminen? Näin vastasi Lemminkäisen rakennustuotteiden urheilurakentamisjohtaja Ossi Kiramo:

”Se on kokonaan muotioikku. Päällyste voidaan tehdä myös punaiseksi. Ensimmäinen sininen kenttä Suomessa oli Kimpinen, joka tehtiin 80-luvun lopulla. Silloin urheilijat olivat sitä mieltä, että siinä on parempi juosta.”

”Ratoja on tehty sinisiä ja kaksivärisiä sinisiä. Eri radat voivat olla myös eri sävyisiä. Sillä tavoin kentästä saa ilmeikkään. Kun kenttää uudistetaan ja väri vaihtuu, ohikulkijatkin huomaavat, että jotakin on tapahtunut.”

”Kaupungeilla on omia värejä logoissaan ja lipuissaan. Joskus haetaan myös sitä, että urheilukentässä ja katsomon penkeissä olisi samoja värejä.”

Onko Nurmijärvi siis muodinmukainen, huomiota hamuava kunta, joka huomioi rakentamisessaan kunnan logon värin? Ja jos urheilijat ovat edelleen sitä mieltä, että sinisellä kentällä on parempi juosta, niin mikäs sen parempaa. Elokuussahan tämänkin voisi selvittää.

Jotain uniikkia

Yleisurheilun 14–15-vuotiaiden nuorten SM-kilpailut ovat tänä vuonna Nurmijärvellä, ensi vuonna ne ovat Imatralla. Kisat ovat Klaukkalan urheilukentällä 12.–14.8. ja eri lajeissa kisailevat noin 800 paikalle saapunutta nuorta. Kannattaa istahtaa katsomoon kannustamaan näitä Suomen lupauksia, joista osaa tullaan tulevaisuudessa näkemään varmasti myös kansainvälisillä areenoilla.

Eikä pidä unohtaa kisojen yhteydessä olevaa Kisatoria, jossa paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluita ja tuotteita. Kisatorilla Nurmijärven Opiston bändit luovat kisatunnelmaa, lauantaina voit kohdata Muumeja ja sunnuntaina paikalla on somevaikuttaja Mikirotta.

Bloggaajina

Ville Ruokoja, liikunta- ja viheraluepäällikkö

Jaana Solin, viestinnän asiantuntija

 

>>> Näin Nurmijärvi rakentuu blogi

Takaisin listaukseen