Ajankohtaista

Liikenne, Rakentaminen

Mt 132 Klaukkalan kehätie otetaan liikenteelle torstaina

24.11.2020

Mt 132 Klaukkalan kehätie otetaan liikenteelle 26.11.2020. Liikenteelleotto tapahtuu ruuhka-ajan ulkopuolella.

Uuden Klaukkalan keskustan kiertävän noin 7,5 kilometriä pitkän tieyhteyden rakentaminen aloitettiin helmikuussa 2019. Rakentaminen on edennyt jopa suunniteltua paremmin ja aiemmin syksylle 2021 suunniteltu liikenteelleotto tapahtuukin nyt noin vuoden etuajassa.

”Hanke on hieno esimerkki korjausvelkaohjelman konkreettisista tuloksista ja hyödyistä. Nurmijärvellä on pitkään odotettu uuden tieyhteyden käyttöönottoa. Uusi yhteys sujuvoittaa liikennettä ja lyhentää monien työmatkaa sekä ajallisesti että kilometreissä. Myös alueen kehittäminen saa tästä uutta pontta”, sanoo Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman.

”Nurmijärven kasvun ja kehityksen tienviitta on nyt noussut Hämeenlinnanväylän varteen. Ilman Klaukkalan kehätietä ei olisi ollut mahdollista kaavoittaa eteläiselle Nurmijärvelle enää uutta asutusta tai yritysalueita, koska Klaukkalan läpi kulkeva tie oli niin kuormitettu. Ruuhkan hännät ovat iltapäivisin roikkuneet moottoritiellä aina Keimolassa saakka. Ennusteiden mukaan päivittäin Klaukkalan läpi ajavista 18 000 autosta ainakin 7 000 siirtyy Klaukkalan kehätielle. Tämä lisää niin liikenteen sujuvuutta kuin myös taajaman viihtyisyyttä”, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä kertoo ja jatkaa:

”On ollut upea seurata, miten yli 30 vuoden suunnittelun ja pyörittelyn jälkeen tie rakennettiin ennätysnopeasti ja kustannusarviot alittaen. Täydet pisteet projektin vetäjille tehdystä työstä. Toivottavasti Kehä IV:n loppuosan valmistumista ei tarvitse odottaa seuraavaa 30 vuotta ja tässä välissä saataisiin myös Hämeenlinnanväylä kolmikaistaistettua.”

Lamminsuon risteyssillan rakentaminen haittasi valtatien liikennettä ennennäkemättömän vähän

Yksi urakan merkittävin rakennuskohde oli valtatien 3 ylittävän Lamminsuon risteyssillan rakentaminen. Paljon liikennöidyllä moottoritiellä rakentaminen aiheuttaa aina väkisinkin poikkeusjärjestelyjä liikenteelle.

”Hankkeessa oli alusta asti selvää, että pyrimme minimoimaan moottoritielle aiheutuvan haitan rakennustöistä. Yleisesti siltatyömaan kohdalla nopeusrajoitus lasketaan 60 kilometriin tunnissa, mutta me onnistuimme pitämään pääosin nopeuden 80 kilometrissä tunnissa liikenne- ja työturvallisuudesta tinkimättä”, Väyläviraston projektipäällikkö Antti Koski iloitsee.

”Huolellisella etukäteissuunnittelulla ja tarkalla työvaiheiden aikataulutuksella jouduimme laskemaan nopeusrajoituksen 50 kilometriin tunnissa ainoastaan räjäytysten ja yöajan kaistajärjestelyjen ajaksi”, lisää urakan projektipäällikkö Sami Laakso Kreatelta.

Liikenteelleoton jälkeenkin tiealueella tehdään ensi vuoden aikana vielä viimeistelytöitä, kuten viher- ja istutustöitä, kiveystöitä sekä urakka-alueen maisemointeja. Viimeistelytöiden on määrä olla valmiina kesällä 2021 tämän hetken aikataulun mukaan.

Tietä juhlitaan koko viikko koronaturvallisesti

Klaukkalan kehätien avajaisiin suunnitellut juhlallisuudet muutettiin koronarajoituksiin sopiviksi. Tiellä avataan 26.11. liikenteelleoton yhteydessä Nurmijärven kunnan Yhteys-niminen valoteos. Teos näkyy sekä Kehätielle että uuden Lamminsuon liittymän kohdalla Hämeenlinnanväylälle. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille on kevyenliikenteenväylä vanhalta Hämeenlinnantieltä uudelle sillalle, josta teos näkyy. Yhteys-valoteoksessa valaistaan 350 metriä louhittua kalliota päivittäin vaihtuvalla värillä. Lisäksi taivasvalot osoittavat kehätien molempia päitä ja valot kohtaavat tien keskivaiheilla.

”Yhteys-teoksella symbolisoimme tien yhdistävää vaikutusta. Samalla se osoittaa ohiajaville noin 300 000 autoilijalle uuden tien sijainnin. Värien kautta tuodaan esiin Nurmijärven kuntastrategian teemoja eli yhteisöllisyyttä, ihmisiä, asumista, yrityksiä, lapsiperheitä, luontoa ja kulttuuria. Teos kuvastaa uutta yhteyttä moottoritieltä tänne maalle näiden arvojen pariin”, kertoo avajaisten tuottaja Janne Raudaskoski.

Lisäksi uudella kehätiellä ajavat voivat kokea uuden tien avajaiset autoradioistaan. Kehätie on nimittäin saanut oman Kehäradionsa (87,6 Mhz), joka soi avajaisviikon ajan. Radiossa kuullaan haastatteluja, aiheeseen sopivaa musiikkia ja yllätysnumeroita. Radio-ohjelma on kuunneltavissa myös netissä osoitteessa keharadio.com.

”Koronan vuoksi emme voineet järjestää kansanjuhlaa, mutta halusimme mahdollistaa kaikille halukkaille mahdollisuuden innostua uudesta yhteydestä. Emme ole ainakaan kuulleet, että uutta tietä olisi juhlittu vastaavalla tavalla. Kannattaa tulla ajelulle hämärän aikaan, kokea uusi tieyhteys valoteoksineen, kuunnella avajaiset radio-ohjelmana ja piipahtaa samalla Nurmijärven palveluiden parissa!”, kehottaa viestintäpäällikkö Teemu Siltanen.

Takaisin listaukseen