Ajankohtaista

Keusote, Koronavirus, Lapset, Lukio, Opetus ja koulutus, Sosiaali ja terveys, Terveys, Varhaiskasvatus

Maskisuositukset muuttuvat syysloman jälkeen kouluissa ja päiväkodeissa

15.10.2021

Keski-Uudenmaan sote (Keusote) on muuttanut 15.10.2021 alueensa maskisuosituksia. Nurmijärven kouluissa luovutaan maanantaista 25.10.2021 alkaen laajamittaisesta maskisuosituksesta. Myös varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten henkilökunnan maskisuositukset muuttuvat syysloman jälkeen. Tähän tiedotteeseen on koottu, kuinka suositukset vaikuttavat koulujen ja varhaiskasvatuksen maskisuosituksiin Nurmijärven kunnassa.

Lokakuun 2021 aikana 12-vuotiailla ja sitä vanhemmilla on ollut pääsääntöisesti mahdollisuus ottaa kaksi koronavirusrokoteannosta. Keusoten suurimpien yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten toinen rokotuskiertue toteutettiin ennen syyslomaa. Tehosteaikoja on varattuna myös syyslomalle ja lokakuun lopulle. Keusoten mukaan vakavan koronavirustaudin ja sairaalahoitoon joutumisen riski on lapsilla pieni.

Jatkossa koululainen (6. luokka ja yläkoulu) saa itse päättää maskinkäytöstä

Keusote suosittaa 15.10.2021, että systemaattisesta ja laajamittaisesta koululaisten maskien käytöstä tavanomaisessa koulutyössä luovuttaisiin syysloman jälkeen. Nurmijärven kouluissa luovutaan maanantaista 25.10.2021 alkaen laajamittaisesta maskisuosituksesta. Koululainen saa itse päättää maskin käytöstä, eikä käyttämistä tai käyttämättömyyttä tarvitse perustella.

Keusoten mukaan maskin käytöstä hyötyy enemmän ja sen käyttöä voi suositella, jos koululaisella ei ole vielä täyttä rokotussuojaa.

Keusoten suosituksen mukaan Nurmijärven kunta suosittelee kouluissa vierailijoille ja koulun tapahtumiin osallistuville vanhemmille maskien käyttöä, etenkin sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa kuten vanhempainilloissa, myyjäisissä tai muissa tapahtumissa.

Joukkoliikenteessä ja koulukuljetuksissa edelleen maskisuositus

Keusoten alueella on voimassa oleva maskisuositus joukkoliikenteessä.

Nurmijärven lukion maskisuositus muuttuu

Tavanomaisessa luokkaympäristössä tartuntariski on pieni. Nurmijärven lukiossa maskisuositus on syysloman jälkeen voimassa sisätiloissa, jos henkilöllä ei ole täyttä rokotussuojaa tai henkilö ei ole sairastanut koronavirustautia alle kuusi kuukautta aikaisemmin. Lisäksi maskia suositellaan käytettäväksi kaikille opiskelijoille rokotussuojasta huolimatta sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Tällaisia ovat muun muassa lukion suuret tapahtumat ja ylioppilasjuhlat. Näissä tapahtumissa maskinkäyttöä suositellaan myös vieraille. Nurmijärven lukio tiedottaa asiasta Wilman kautta tänään 15.10.2021.

Arkadian yhteislyseo ja Keudan ammattiopisto tiedottavat omista maskisuosituksistaan omissa viestintäkanavissaan.

Koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen henkilöstön maskisuositus muuttuu

Keusoten suosituksen mukaan koulujen, oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen henkilöstön maskivelvoitteessa siirrytään pääsääntöisesti suosituksiin. Nurmijärven kunnan toimipisteissä maskia suositellaan käytettäväksi aina sisätiloissa, jos henkilöllä ei ole täyttä rokotussuojaa tai sairastettua koronavirustautia alle kuusi kuukautta aikaisemmin. Muussa tapauksessa maskia suositellaan käytettäväksi sisätiloissa järjestettävissä tapahtumissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Tällaisia tilaisuuksia ovat vanhempainillat, koulutustilaisuudet, juhlat ja muut vastaavat tapahtumat. Näissä tapahtumissa maskia suositellaan myös mahdollisille vierailijoille. Lisäksi erityistilanteissa, joissa opiskelijat, oppilaat tai asiakkaat kuuluvat pääsääntöisesti riskiryhmään, tulee huomioida työntekijän työturvallisuuden lisäksi myös asiakkaiden turvallisuus.

Keusoten suosituksen mukaan Nurmijärven kunta suosittelee päiväkodissa vierailijoille ja päiväkodin tapahtumiin osallistuville vanhemmille maskien käyttöä, etenkin sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa kuten vanhempainilloissa, myyjäisissä tai muissa tapahtumissa.

Syysloman jälkeen syytä edelleen muistaa terveysturvallisuus

Syysloman aikana saatetaan matkustaa korkean koronailmaantuvuuden maissa. Kouluikäisiltä ja lapsilta ei edellytetä Suomeen takaisin saapuessa koronatestiä.

Syysloman jälkeen on edelleen erityisen tärkeä muistaa, että flunssan, kuumeen tai mahataudin alkaessa jäätäisiin kotiin sairastamaan, eikä tultaisi kouluun, varhaiskasvatukseen tai mentäisi työpaikalle.

Tilojen käyttöä koskien tulee noudattaa edelleen tartuntatautilain väliaikaista 58 c pykälää, joka on voimassa 31.12.2021 saakka. Toiminta tulee edelleen järjestää niin väljästi kuin mahdollista. Käsien puhtaudesta ja tilojen puhdistamisesta tulee huolehtia.

Mikäli varhaiskasvatus- tai kouluryhmässä todetaan koronavirustartuntarypäs, voidaan jatkossakin tilannekohtaisesti suosittaa lyhytaikaisesti maskien käyttöä. Kahdesti rokotettua ei ole pääsääntöisesti asetettu enää karanteeniin.

Maskin käytöllä voi suojata itseään ja läheisiään, ja se hillitsee myös muiden hengitystieinfektioiden kuin koronaviruksen leviämistä. Nurmijärven kunta tarjoaa edelleen maskeja niitä käyttäville kouluissa ja päiväkodeissa.

Takaisin listaukseen