Ajankohtaista

Lapset, Liikunta

Liikuntamaa käynnistyy Rajamäellä

7.10.2022

Liikuntamaa lähtee käyntiin Länsikaaren koululla Rajamäellä tulevana sunnuntaina 9.10. klo 12-14 ja jatkuvat joka toinen sunnuntai joulukuun alkuun saakka (23.10., 6.11., 20.11. ja 4.12.). Järjestäjinä liikuntamaassa Länsikaaressa (Kehätie 37) toimivat Mannerheimin lastensuojeluliiton Rajamäen aktiivit. Lapset ja perheet tervetuloa!

Mikä on liikuntamaa?

Liikuntamaa on omatoiminen ja maksuton liikuntapaikka alle 12- vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Liikuntamaa on lapsiperheille mahdollisuus liikkua ja kokeille erilaisia liikuntalajeja ja -välineitä yhdessä. Lapsi voi tulla Liikuntamaahan liikkumaan myös oman kumminsa tai vaikkapa isovanhempien kanssa. Mukana voi olla myös nuorempia sisaruksia vanhempiensa kanssa.

Liikuntamaahan on järjestetty valvonta, mutta lapsen tulee ehdottomasti olla oman aikuisen/vanhemman valvonnassa. Liikuntamaahan voi tulla suoraan ilman ennakkovarausta tai ilmoittautumista.

Yhteistyökumppani haussa Kirkonkylälle ja Klaukkalaan

Liikuntamaat ovat olleet tauolla alkusyksyn, ja etsimme edelleen yhteistyökumppania ohjaamaan Liikuntamaata Kirkonkylällä ja Klaukkalassa. Edustatko seuraa, yhdistystä tai yritystä, jolla olisi mahdollisuutta järjestää liikuntamaata? Ota yhteyttä: 0403172048 tai toni.koskinen@nurmijarvi.fi

Liikuntamaa Länsikaaren koululla

Takaisin listaukseen