Ajankohtaista

Aleksia, Opetus ja koulutus

Lähes tuhat vastausta kyselyyn kouluruuasta

2.2.2022

Ruokalistaan tehtiin muutoksia kyselyssä tulleita toiveita huomioiden

Nurmijärven koulujen oppilailta ja heidän vanhemmiltaan kysyttiin marras-joulukuussa 2021 mielipiteitä kouluruoasta ja kouluruokailusta. Vastauksia tuli yhteensä 1183 kpl. Kyselyyn vastattiin lähes kaikista Nurmijärven kouluista. Eniten vastauksia tuli Rajamäen koulusta.

Vastaajat saivat arvioida koulujen nykyisen ruokalistan ruokalajit, mitkä maistuivat ja mitkä olivat vähemmän maistuvia. Suosituimpia ruokia olivat uunimakkara, lihapyörykät, lihamakaronivuoka ja pinaattiletut. Vähemmän suosittuja olivat kukkakaalisosekeitto, punajuuri-valkosipulikylmäkastike, kasvisbolognese ja kasvispyörykät. Vastanneista 77 % syö perusruokaa, 23 % kasvisruokaa ja 8 % noudattaa erityisruokavalioita.

Eniten palautetta tuli ruuan laadusta ja mausta

Palautteita ja ehdotuksia kouluruoan kehittämiseksi saatiin 890 kpl. Vastaajat saivat esittää myös toiveita uusiksi ruokalajeiksi. Näissä toiveissa toivottiin mm. mausteita ruoan maustamiseen, lisää pehmeää leipää, jauhelihatortillaa, pizzaa, hampurilaisia sekä enemmän kasvis- ja vegeruokia.

Kyselyn lopuksi kysyttiin mitä vastaajan perheessä tarkoittaa kotiruoka. Tähän vastauksia saatiin 949 kpl. Useassa perheessä kotiruoka on itse valmistettua, lihaa käytetään jonkin verran sekä usein tehdään keittoja tai pastaa eri muodoissa. Eineksiä käytetään myös arjen apuna.

Kyselyn tulosten perusteella Aleksia on jo tehnyt muutoksia ruokalistaan

Kukkakaalisosekeiton kanssa ruokalistalla vaihtelee ohrasuurimopuuro lisäkkeineen, kasvispyörykät on vaihdettu porkkanapihveihin, punajuuri-valkosipulikastike on vaihdettu tilli-kermaviilikastikkeeksi ja kasvisbolognesen kanssa vaihtelee jauhelihakastike.

Kouluruokakyselyn tulokset (pdf-tiedosto) >>

 

Takaisin listaukseen