Ajankohtaista

Ikäihmiset, Koronavirus

Kysely ikäihmisten korona-ajan kokemuksista

1.2.2021

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi on peruttu ja rajoitettu monia asioita, joilla on vaikutusta riskiryhmään kuuluvien ikäihmisten hyvinvointiin. On peruttu harrasteryhmiä, suljettu liikunta- ja kokoontumistiloja sekä rajoitettu läheisten ja ystävien tapaamista. Fyysisen toimintakyvyn ohella on on herännyt huoli ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Yksinäisyys on lisääntynyt entisestään muun muassa sosiaalisen eristäytymisen vuoksi.

Millaisia kokemuksia ikäihmisellä on korona-ajasta ja sen vaikutuksesta omaan hyvinvointiin? Kunta, vanhusneuvosto ja ikäihmisille toimintaa järjestävät yhdistykset kysyvät nyt ikäihmisten kokemuksia asiasta. Kyselystä saatavaa tietoa käytetään kohdennettujen toimenpiteiden suunnitteluun sekä kunnan hyvinvointikertomuksen laadintaan.

Kyselyyn voi vastata 1.-19.2.2021 välisenä aikana sähköisesti, tämän linkin kautta: https://forms.gle/zLhzont5gCa9CdMy5 tai vastaamalla kyselyyn paperisessa muodossa. Kyselylomakkeen voi noutaa kunnan kirjastoista, ja palauttaa täytetyn lomakkeen kirjastoista löytyvään palautuslaatikkoon, kirjastojen aukioloaikana viimeistään 19.2.2021.

Mahdolliset tiedustelut ja kysymykset:

Kaisa Laine

hyvinvointikoordinaattori

p. 040 317 4363, kaisa.laine@nurmijarvi.fi

 

Erkki Partanen

vanhusneuvoston puheenjohtaja

p. 050 624 69, erkkij.partanen@gmail.com

Takaisin listaukseen