Ajankohtaista

Asuminen, Ilmastotyö, Jätehuolto, Liikenne, luonto, Nuoriso, Siistiksi

Kuntalaisilta kysytään ilmasto- ja ympäristöasioista tänään avautuneessa kyselyssä

21.3.2024

Kunnan vuotuinen ilmastoasioita sisältävä kysely kuntalaisille on avautunut tänään, ja vastausaikaa on 8.4.2024 saakka. Kyselyyn voi vastata joko sähköisesti tai paperilomakkeella. Kuntalaisilta kysytään, millaisia ilmastotekoja he tekevät tai tekisivät, jos se olisi mahdollista?  

Kunnassa laaditaan parhaillaan ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaa, jonka avulla laajennetaan näkökulmaa muihinkin ympäristöasioihin, jotka täytyy huomioida yhtä aikaa ilmastovaikutusten kanssa. Kyselyssä kysytään lisäksi kuntalaisten mielipiteitä siitä, mitä ympäristö- ja ilmasto-ohjelmassa olevia teemoja kunnan pitäisi seuraavaksi kehittää ympäristötyössään.  

Auta kuntaa kehittämään ilmasto- ja ympäristötyötä 

”Ilmastotyökysely tehdään nyt neljättä kertaa. Olemme saaneet ilahduttavan paljon vastauksia aiemmissa kyselyissä, ja myös hyviä ideoita, miten kunta voisi kehittää ja mahdollistaa ilmastoystävällisemmän ympäristön nurmijärveläisille. Toivottavasti tänäkin vuonna kuntalaiset innostuvat vastaamaan kyselyyn”, sanoo kunnan ympäristöasiantuntija Mari Mäkelä. 

”Ilmastotyökyselyssä kartoitetaan, millaisia ilmastotekoja kunnan asukkaat tekevät omassa arjessaan ja millaiset ilmastotyöasiat yleensä koetaan tärkeiksi. Kysymme myös, minkälaiset asiat estävät toteuttamasta tarpeelliseksi koettuja ilmastotoimia. Vastausten avulla saamme tietoa siitä, miten meidän pitäisi kunnassa toimia ja miten voisimme paremmin kannustaa kuntalaisia kestäviin valintoihin”, Mäkelä lisää. 

Tänä keväänä kunnassa valmistellaan ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaa, jonka painotuksiin toivotaan saavan myös kuntalaisten mielipiteitä tämän kyselyn avulla. Mitkä ovat ne ympäristöasiat, joihin Nurmijärvellä pitäisi seuraavaksi kiinnittää erityistä huomiota? Ohjelmaa työstetään yhdessä Keski-Uudenmaan Ympäristökeskuksen, Nurmijärven Kotien, Nurmijärven Sähkön, Nurmijärven Veden, Aleksian, maaseutuhallintopalveluiden, Kiertokapulan ja Kolmenkierron kanssa. Valmistuttuaan ohjelma menee kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. 

Vastaa kyselyyn ja osallistu arvontaan 

Ilmastotyökyselyyn voi vastata 21.3.-8.4.2024 välisenä aikana. Kyselyyn vastaamiseen menee aikaa noin 10–15 minuuttia. Kyselyyn vastataan anonyymisti, eikä yksittäistä vastaajaa voi yhdistää tuloksiin. 

Sähköisesti ilmastotyökyselyyn pääset vastaamaan tämän linkin kautta. Kyselyyn voi vastata myös paperisella kyselylomakkeella, joita saa kirjastoista ja jonne ne myös palautetaan kyselyn aukioloaikana.  

”Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kolme ResQ Clubin 20 euron lahjakorttia. ResQ Club on palvelu, jonka avulla on helppo vähentää hävikkiruoan määrää ostamalla alueen ravintoloilta ylijäämäruokaa puoleen hintaan. Kunnan Aleksia-liikelaitoksen ravintolat ovat esimerkiksi mukana toiminnassa”, mainitsee Mari Mäkelä. 

Tutustu kunnan ilmastotyö-sivustoon  

Kunta on pyrkinyt omassa toiminnassaan ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa tekemään ilmastonmuutosta hillitseviä toimenpiteitä. Kunnassa on tehty erilaisia ilmastotekoja hiilijalanjäljen pienentämiseksi, ja niitä sekä erilaisia hankkeita ja sitoumuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi esitellään kunnan verkkosivujen Ilmastotyö-sivustolla.  

Ilmastotyösivustolta löytyy edellisten kyselyjen tuloksien lisäksi kuntalaisille tietoa ja vinkkejä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen. Kannattaa käydä tutustumassa! 

Takaisin listaukseen