Ajankohtaista

Koronavirus, Liikunta

Kunta valmistelee hiihtolatujen ja ulkojäiden avaamista – ensilumenlatu rakenteilla Parkkimäkeen

4.1.2021

Nurmijärvellä on saatu nauttia lumesta, ja moni onkin kiinnostunut kunnan hiihtolatujen ja ulkojäiden aukeamisesta. Kunta pyrkii avaamaan ensilumenladun Parkkimäkeen mahdollisimman nopeasti. Lisäksi kunta on aloittanut ulkojääkenttien jäädytyksen. Sekä latujen että ulkojäiden reaaliaikaista tilannetta voi seurata uudesta palvelusta osoitteesta nurmijarvi.sometec.fi.

Kunnan hiihtoladut

Viime päivinä satanut lumen määrä on mahdollistanut latupohjien tamppaamisen, mutta ei vielä riitä varsinaisten latujen ajamiseen. Latujen ajaminen vaatii vielä suurin piirtein toisen samanlaisen lumimäärään pohjan päälle, jotta lunta riittää uran aikaansaamiseksi.

Nurmijärven kunta pystyy kuitenkin tällä viikolla olosuhteiden puolesta aloittamaan lumen lähisiirron Krannilan tekojäältä kertyneestä lumesta Parkkimäkeen (Urheilutie, 01900 Nurmijärvi), johon pyritään saamaan tehtyä mahdollisimman nopeasti lyhyt ensilumenlatu.

Kunnan ulkojäät

Ulkojäiden jäädytys on aloitettu kunnassa maanantaina 4.1. Kunnan tavoitteena on, että ulkojäät olisivat käyttökuntoiset ensi viikkoon mennessä. Alueen terveysviranomainen Keusote päättää ulkojääkenttien käyttörajoituksista tiistaina 5.1. Mikäli terveysviranomainen ei rajoita ulkojääkenttien käyttöä, Nurmijärven kunta pyrkii avaamaan ulkojääkentät ja Kirkonkylän tekojääradan mahdollisimman nopeasti.  Kunta tiedottaa asiasta tiistaina 5.1.

Mistä tietoa latujen ja jääkenttien aukeamisesta?

Nurmijärven kunnan ylläpitämien hiihtolatujen ja ulkojääkenttien tilanteen, reittitiedot ja mahdolliset häiriöt voi tarkistaa kunnan uudesta palvelusta osoitteesta: nurmijarvi.sometec.fi

Kunta tiedottaa hiihtolatuihin, ulkojääkenttiin ja muihin liikuntapaikkoihin liittyvistä asioista kotisivuillaan www.nurmijarvi.fi

Takaisin listaukseen