Ajankohtaista

Aluehallintovirasto AVI, Koronavirus, Päätöksenteko, Sosiaali ja terveys, Terveys, Viestintä

Kunta tiedottaa muuttuvista koronarajoituksista omalta osaltaan AVIn 23.12. päätösten jälkeen

22.12.2021

Koronatilanne on huonontunut Keusoten alueella ja yleisesti Suomessa. Maan hallitus on linjannut tiistaina 21.12. uusista koronarajoituksista ja toimenpiteistä. Alueelliset aluehallintovirastot voivat epidemiologisin perustein tehdä omalla alueellaan tarkempia rajoituksia.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on saanut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä lausunnon, jossa suositellaan tilojen käytön rajoitusten kiristämistä niin, että tietyt asiakas- ja yleisötilat suljettaisiin määräajaksi kokonaan.

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto on tiedottanut, että se tekisi Uudenmaan alueen osalta päätöksiä aikaisintaan 23.12. Nurmijärven kunta tiedottaa omalta osaltaan – omien palveluidensa ja toimitilojensa osalta – AVIn päätösten jälkeen eli aikaisintaan huomenna 23.12.2021.

 

Takaisin listaukseen