Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 22.6.2023 – Kesäsomettajat Eelis ja Erica kaappasivat blogin!

22.6.2023

Hiiohoi!! Kaappasimme juuri kunnanjohtajan blogin. Olemme Nurmijärven kunnan viestinnän kesäsomettajat Erica ja Eelis ja luotsaamme seuraavan viikon Outin blogia. Aiomme julkaista monenlaisia mukavia tempauksia @visitnurmijarvi_official-Instagram-tilillä sekä Facebookissa @visitnurmijarvi. Ensi viikon blogipostauksessa tulemme kertomaan enemmän, mitä olemme tehneet kuluneen kahden viikon aikana.

Ensimmäiset päivät työn parissa ovat olleet mukavia, mutta hieman jännittäviä. Olemme päässeet tutustumaan moniin uusiin ihmisiin ja kunnantalon mukaviin tiloihin. On myös ollut mielenkiintoista nähdä, miten kunnan viestinnän alalla toimitaan. Työympäristö on ollut todella viihtyisä ja työyhteisö on todella auttavainen ja mukava. Porukka on ottanut meidät avosylin vastaan, ja he ovat aina valmiita vastaamaan kysymyksiin tai auttamaan.  Kunnantalolla on muutenkin todella lämmin työyhteisö.

Ensimmäisien päivien aikana olemme pääsääntöisesti suunnitelleet, mitä me haluamme tehdä kesätöiden aikana. Olemme myös suunnilleen oppineet, miten täällä sokkelossa liikutaan, sekä totutelleet heräämään aikaisemmin aamulla. Kävimme myös ensimmäisenä päivänä viestinnän tiimin kanssa jäätelöllä ja tutustuimme toisiimme.

Olemme tekemässä erilaista sisältöä Nurmijärven eri alueista, sekä esittelemässä kuntaamme nuorten näkökulmasta, mitä täällä pääkaupunkiseudun lähilandella voi vapaa-ajalla tehdä. Pääsemme kiertämään eri nähtävyyksiä Nurmijärven alueella ja näkemään Nurmijärven uusilla silmillä. Tulemme esimerkiksi vierailemaan Nurmijärven eri aktiviteeteissa ja monissa eri harrastus- ja liikuntamahdollisuuksissa.

Odotamme innolla tulevaa työjaksoa, sekä uusia muistoja ja työkokemuksia.  Uskomme, että tämä kesätyö antaa hieman suuntaa tulevaisuuden työelämään. Haluammekin toivottaa hyvää kesää ja lomaa kaikille!

Tule seuraamaan Nurmijärven somekanavia!

Terkuin,

Erica ja Eelis

Erica ja Eelis

Takaisin listaukseen