Ajankohtaista

16.6.2025

Kunnanhallitus, Päätöksenteko, Talousarvio

Kunnanhallituksen 16.6.2025 päätökset – hallitus päätti talousarviokehyksestä vuodelle 2026

Kunnanhallitus kokousti ensimmäisen kerran juhannusviikolla 16.6.2025. Hallitus päätti 16.6.2025 tänään hyväksyä talousarviokehyksen vuodelle 2026. Kunnan viranhaltijat valmistelevat kunnan talousarvion vuodelle 2026 linjatun kehyksen mukaisesti. Lisäksi hallitus valitsi muun muassa liikelaitosten johtokunnan 2025–2029. Hallitus antoi vastineet Vaasan hallinto-oikeudelle Louhintahiekka Oy:n valituksesta sekä hallituksen esityksestä uudeksi alueidenkäyttölaiksi. Kokouksen esityslistaan voi tutustua kunnan verkkosivuilla.

”Tuoreen kunnanhallituksen urakka käynnistyi hyvässä hengessä ja tärkeiden asioiden äärellä. Nimesimme useita kunnan edustajia eri instansseihin, annoimme kaksi merkittävää lausuntoa sekä hyväksyimme talousarviokehyksen, jonka pohjalta ensi vuoden talousarviota valmistellaan. Lähivuosien velkaantuminen haastaa kunnan taloutta, ja siksi on tärkeää, että kunnan talousarviot valmistellaan talouden tilannekuva ymmärtäen”, kunnanhallituksen puheenjohtaja Arto Hägg (kok.) sanoo.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Arto Hägg (kok.).

Hallitus päätti talousarviokehyksestä vuodelle 2026

Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 16.6. kunnan talousarviokehystä vuodelle 2026. Ensi vuoden talousarvio valmistellaan kehyslinjausten pohjalta. Talousarviosta päättää valtuusto marraskuussa 2025.

Vuoden 2026 talousarviota valmistellaan tiukassa taloustilanteessa. Kunnanhallituksen hyväksymä talousarvio on kehysvaiheessa 4,9 miljoonaa euroa alijäämäinen.  Merkittävästi kunnan käyttötalouteen vaikuttavat oppimisen tuen uudistus, työttömyyden kasvu ja kunta-alan palkkaratkaisu.

Kunnassa satsataan lasten ja nuorten hyvinvointiin. Oppimisen tuen uudistuksen seurauksena kunta palkkaa yhteensä 10 työntekijää koulutuspalveluihin. Lisäksi kunta palkkaa kouluvalmentajan ja vakinaistaa kohtaamispaikkatoimintaan ohjaajan tukemaan perheiden hyvinvointia.

Varhaiskasvatuspuolella käyttötalousmenoja kasvattaa varhaiskasvatuksen palvelusetelimenojen lisäys, joka on kaikkiaan 1 073 000 euroa. Palvelusetelillä kunta korvaa hyväksytyille yksityisille päiväkodeille heidän tuottamaa yksityistä varhaiskasvatuspalvelua kuntalaisille. 

Sisäilmaongelmat ja muutokset palvelutarpeissa ovat haastaneet kuntaa kuluneina vuosina. Nurmijärven kunta panostaa talousarvio ja -suunnitelmavuosina merkittävästi laadukkaisiin peruspalveluihin myös investointipuolella. Kunnassa lähtee lähivuosien aikana liikkeelle kuusi koulu- ja päiväkotihanketta. Myös väistötilat lisäävät menoja käyttötalouspuolelle. Merkittävimpiä ensi vuonna käynnistyviä investointeja ovat Urheilupuiston koulun rakentaminen Klaukkalassa, sekä suunnittelun osalta Viirinlaakson päiväkoti-koulu ja Nurmijärven yhteiskoulun ja Nurmijärven lukion hankkeet.

Toiminnan kannalta tärkeät tulevaisuusinvestoinnit ovat keskeinen syy kunnan velkaantumiselle. Vuonna 2026 kunnan arvioitu nettolainanotto on 20,3 miljoonaa euroa. Kunnan velkamäärä on nousemassa suunnitelmavuosien aikana 231,5 miljoonasta 277,9 miljoonaan euroon vuonna 2028. Velkakehitystä kuvastaa se, että vuosina 2024–2030 velka per kuntalainen kasvaa 4412 eurosta 8148 euroon. Toukokuun korkomarkkinaennusteen mukaan kunnan korkomenot vuodessa ovat kasvamassa tämän vuoden 3,2 miljoonasta eurosta 10,8 miljoonaan euroon vuonna 2030.

Talousarviokehykseen voi tutustua kunnanhallituksen esityslistalla.

Hallitus valitsi liikelaitoksille johtokunnan – puheenjohtajaksi Heimonen

Kunnanhallituksen alaisena toimii liikelaitosten johtokunta, joka vastaa Aleksia-liikelaitoksen ja Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen toiminnasta. Liikelaitosten johtokunnassa on seitsemän jäsentä ja heillä jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanhallitus päätti 16.6.2025 valita toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029 liikelaitosten johtokunnan.

Puheenjohtajaksi johtokuntaan valittiin Jorma Heimonen (vihr.) (varajäsen: Jarmo Hannula) ja varapuheenjohtajaksi Tommi Lehtimäki (kok.) (Mikko Kiurunen).

Muut varsinaiset jäsenet ovat Riina Mattila (kok.) (Susanne Heinonen), Janine Fager-Jokisalo (sd.) (Jenni Viitanen), Niina Korkiakoski (kesk.) (Eija Mattila), Antti Tuominen (peruss.) (Antti Heikkonen) ja Tiina Koivalo (vas.) (Keijo Pouttu).

Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jorma Heimonen (vihr.).

Hallitus nimesi edustajat lautakuntien ja johtokunnan kokouksiin

Lautakunnat ja liikelaitoksen johtokunta toimivat kunnanhallituksen johdon ja valvonnan alaisina.  Hallitus päätti 16.6. edustajien asemasta ja tehtävistä lautakuntien ja johtokunnan kokouksissa. Kunnanhallituksen edustajan tehtävänä kokouksissa on valvoa, että kunnanhallituksen alaisen toimielimen hallinto ja taloudenhoito toimivat koko kunnan edun mukaisesti. Kunnanhallituksen edustajan ei tulisi toimielinten kokouksissa pyrkiä vaikuttamaan mielipiteillään ohjaavasti päätösten sisältöön. Kunnanhallituksella on otto-oikeus lautakuntien ja johtokunnan kokouksiin.

Kunnanhallitus päätti 16.6. nimetä edustajansa seuraaviin toimielimiin toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2027:
– hyvinvointilautakuntaan Virpi Räty (kok.)
– sivistyslautakuntaan Juhani Vuorisalo (kok.)
– maankäyttölautakuntaan Kallepekka Toivonen (kesk.)
– tekninen lautakuntaan Mirja-Liisa Tofferi (kesk.)
– liikelaitosten johtokuntaan Eero Santala (sd.)

Kunnanhallituksen varajäsenet toimivat kussakin toimielimessä kunnanhallituksen edustajan varajäsenenä.

Uudenmaanliiton kuntien edustajainkokouksen edustajaksi Takalo-Eskola

Kunnanhallitus päätti 16.6. valita edustajaksi Uudenmaan liiton kuntien edustajainkokoukseen Tarleena Takalo-Eskolan (kok.) ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Henriina Rantalan (kok.). Kunnanhallitus ohjeisti valittuja valitsemaan maakuntavaltuuston jäseniksi Kallepekka Toivosen (kesk.) ja Arto Häggin (kok.). Toivosen varajäseneksi ohjeistettiin valitsemaan Anna Tenhunen-Lunkka (kesk.) ja Häggin varajäseneksi Virpi Räty (kok.).

Hallitus esittää valtuustolle kuuden lautamiehen valintaa

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen kuusi lautamiestä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Valtuusto päättää kiinteistöomistusten uskotut miehet toimikaudelle 2025–2029

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee vähintään kuusi kiinteistötoimitusten uskottua miestä toimikaudelle 2025–2029. Uskottujen miesten tulee olla kiinteistöasioihin perehtyneitä ja paikalliset olot tuntevia.

Valtuusto valitsee kolme Itä-Uudenmaan poliisin neuvottelukuntaan

Kunnanhallitus päätti 16.6. esittää valtuustolle, että se valitsee kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Itä-Uudenmaan poliisin neuvottelukuntaan toimikaudelle 2025–2029. Neuvottelukunnan tehtävänä on seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä sekä poliisin toimintaa, tehdä aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi, antaa lausuntoja poliisia koskevista asioista sekä käsitellä ne muut asiat, jotka sen käsiteltäviksi toimitetaan.

Valtuusto valitsee kolme Keski-Uudenmaan ympäristölautakuntaan

Kunnanhallitus päätti 16.6. esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee Keski-Uudenmaan ympäristölautakuntaan toimikaudelle 2025–2029 kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä esittää heistä varapuheenjohtajaa vuosille 2025–2027.

Ympäristölautakunta toimii Tuusulan valtuuston ja kunnanhallituksen alaisuudessa. Vuosien 2025–2027 ajan puheenjohtajuus on Mäntsälän kunnalla ja varapuheenjohtajuus Nurmijärven kunnalla. Nurmijärven kuntaa on pyydetty yksilöimään, ketä jäsenehdokkaista ehdotetaan varapuheenjohtajaksi vuosille 2025–2027.

Valtuusto valitsee kaksi Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen valtuuskuntaan

Kunnanhallitus päätti 16.6. esittää valtuustolle, että se nimeää kaksi jäsentä ja varajäsentä Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen valtuuskuntaan toimikaudeksi 2025–2029.

Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten mahdollisuuksia luonnossa virkistäytymiseen, ulkoiluun ja luontoliikuntaan. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistyksellä on jäsenkuntien asukkaiden tarpeita palvelevia ulko- ja virkistysalueita, joilla se tarjoaa käytön edellyttämiä palveluita.

Valtuusto valitsee kaksi Kuuma-johtokuntaan

Kunnanhallitus päätti 16.6. esittää valtuustolle, että se nimeää asemavaltuutuksen perusteella Kuuma-johtokuntaan kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Keravan kaupunginvaltuustossa tapahtuvaa nimeämistä varten seuraavasti.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Nurmijärven edustajiksi Kuuma-johtokuntaan esitetään Riikka Raekannasta (kesk.) ja Arto Häggiä (kok.). Raekannaksen varajäseneksi esitetään Kallepekka Toivosta (kesk.) ja Häggin varajäseneksi Henriina Rantalaa (kok.)

Valtuusto nimeää ehdokkaat jätelautakunta Kolmenkiertoon

Kunnanhallitus päätti 16.6. esittää valtuustolle, että valtuusto nimeää ehdokkaat Jätelautakunta Kolmenkiertoon toimikaudelle 2025–2029. Valtuustolle esitetään, että se nimeää mies- ja naispuolisen ehdokkaan jätelautakunnan varsinaiseksi jäseneksi, toisen ehdokkaista ensisijaiseksi jäseneksi ja varsinaisille jäsenehdokkaille henkilökohtaiset varajäsenet.

Hallitus nimesi Pirkkalan ja Laamasen Rajamäen yhteiskoulun stipendirahaston hoitokuntaan

Kunnanhallitus päätti 16.6. nimetä Rajamäen yhteiskoulun stipendirahastonhoitokuntaan Kimmo Pirkkalan (peruss.) ja Jyrki Laamasen (kok.) jäsentä. Pirkkalan varajäseneksi valittiin Jari Kovanen (sd.) ja Laamasen varajäseneksi Matti Korkiakosken (kesk.) kunnanhallituksen toimikaudeksi. Hoitokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin toimikaudekseen.

Hallitus nimesi kutsuntalautakunnan jäsenet

Kaartin jääkärirykmentin Uudenmaan aluetoimisto on pyytänyt kuntaa nimeämään jäsenet ja varajäsenet kutsuntalautakuntiin vuonna 2025 järjestettäviin kutsuntatilaisuuksiin. Kunnanhallitus päätti 16.6. nimetä vuodelle 2025 kahden erillisen kutsuntalautakunnan jäseniksi elämänhallinnan ohjaaja Minna Saarisen ja erityisnuorisotyöntekijä Olli Venhon. Varahenkilöiksi valittiin projektityöntekijä Elina Mäkelä ja etsivä nuorisotyöntekijä Piia Lahokoski.

Kunnanhallitus valitsi kunnan edustajiksi kutsuntoihin Arto Häggin (kok.), Hannu Lakeen (peruss.) ja Riikka Raekankaan (kesk.), jotka esittävät kutsunnoissa kunnan tervehdyksen. Kutsunnat pidetään Nurmijärvellä kolmena päivänä 7.-9.10.2025.¨

Lausunto esityksestä uudeksi alueidenkäyttölaiksi

Uusi alueidenkäyttölaki muodostuu valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, kaavoitusta ja merialuesuunnittelua koskevista säännöksistä. Hallituksen esitys uudeksi alueidenkäyttölaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2025.

Nurmijärven kunta pitää uudistuksen tavoitteita kaavoituksen selkeyttämisestä ja sujuvoittamisesta tärkeinä ja kannatettavina. Lausunnossa tuodaan esiin useita havaintoja ja huolia, jotka liittyvät erityisesti kunnallisen itsehallinnon turvaamiseen, kaavoituksen toimivuuteen sekä työmäärän ja byrokratian hallintaan.

Nurmijärven kunta pitää tärkeänä, että alueidenkäyttölain uudistus palvelee sujuvaa, ennakoitavaa ja vaikuttavaa kaavoitusta sekä tukee kuntien mahdollisuuksia kehittää alueitaan kestävällä tavalla. Uudistuksen tulee kunnioittaa kunnallista itsehallintoa ja turvata kuntien mahdollisuus soveltaa sääntelyä omiin olosuhteisiinsa sopivalla tavalla.

Otto Suhonen (kesk.) esitti Kallepekka Toivosen (kesk.), Juhani Vuorisalon (kok.) ja Mirja-Liisa Tofferin (kesk.) kannattamana kokouksen aikana lausuntoesitykseen muutosesityksen, että Nurmijärven kunta kannattaa yhdistysten ja yhteisöjen valitusoikeuden rajaamista luonnoksessa ehdotetulla tavalla. Kunnan jäsenten osalta kunta katsoo, että valitusoikeuden rajaaminen on tarpeen, mutta luonnosta lievemmällä tavalla. Sopiva rajaus kunnan jäsenten osalta olisi kunnan näkemyksen mukaan sama kuin ehdotettu yhdistyksiä ja yhteisöjä koskeva rajaus, jolloin valitusoikeus olisi vain niillä kunnan jäsenillä, jotka ovat jättäneet muistutuksen ehdotusvaiheessa.

Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa, kukaan ei vastustanut Suhosen muutosesitystä, joten kunnanhallitus hyväksyi sen yksimielisesti.

Lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle Louhintahiekka Oy:n valituksesta Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä

Louhintahiekka Oy on hakenut muutosta Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämään päätökseen 294/2024. Louhintahiekka Oy on vaatinut, että maa-ainesten ottamistoiminnan toiminta-aika pidennetään myönnetyssä luvassa olevasta 10 vuodesta 20 vuoteen. Jätteenkäsittelytoiminnan osalta Louhintahiekka Oy on vaatinut, että yhtiön lupahakemuksessa esittämät jätteenkäsittelytoiminnot sallitaan toiminta-alueella. Vastine pyydetään toimittamaan hallinto-oikeuteen viimeistään 19.6.2025.

Nurmijärven kunta haluaa korostaa, että Louhintahiekka Oy:n hankkeella on merkittäviä haitallisia vaikutuksia paikallisiin asukkaisiin. Hankealueen läheisyydessä asuvat ihmiset ovat huolissaan talousvesikaivojensa veden laadusta ja riittävyydestä. Alueella ei ole kunnallista vesijohtoverkkoa, ja asukkaat ovat riippuvaisia omista kaivoistaan. Louhinta ja kivenmurskaus voivat alentaa kalliopohjaveden tasoa, mikä voi johtaa kaivojen kuivumiseen tai veden laadun heikkenemiseen.
Tämä aiheuttaa kohtuutonta rasitusta asukkaille, jotka joutuvat elämään epävarmuudessa talousveden saatavuuden suhteen. Lisäksi toiminnasta aiheutuvat melu- ja pölypäästöt heikentävät asukkaiden elinympäristöä ja asumisviihtyvyyttä.

Nurmijärven kunta katsoo, että Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös tulee kumota. Mikäli hallinto-oikeus ei katso siihen olevan aihetta, kunta vaatii toissijaisesti, että Louhintahiekka Oy:n valituksessa esitetyt vaatimukset hylätään.

Tarkemmin kunnan lausuntoon voi tutustua kunnan verkkosivuilla.

Hallitus päätti jatkaa Salhydro Oy:n varausta Ilvesvuoressa

Salhydro Oy on pyytänyt Nurmijärven kunnalta, että kunta jatkaa Ilvesvuoressa olevan määräalan varausaikaa viidellä vuodella. Varattu määräala sijoittuu Salhydron omistuksessa olevan rakennetun tontin pohjoispuolelle. Yhtiöllä on tarkoitus laajentaa nykyistä rakennustaan eteläpuolelle vuoden sisällä.

Kunnanhallitus päätti 16.6.2025 jatkaa Salhydro Oy:n varausta 30.6.2030 saakka koskien 12 000 m2 aluetta Ilvesvuoren yritysalueella. Varauksesta peritään vuosittain 10 200 euron varausmaksu alkaen 1.7.2025. Varausmaksu on 2 % myyntihinnasta, yhteensä 10.200 euroa vuodessa. Varausaika on 1.7.2025–30.6.2030. Varausmaksu on osa kauppahintaa, varausmaksua ei palauteta, jos varaaja peruu kaupan.

Salhydro Oy on yli 30-vuotias nurmijärveläinen perheyritys, joka tuo maahan ja myy hydrauliikkaa, pneumatiikkaa, teollisuusletkuja, liittimiä, venttiileitä ja kunnossapitotarvikkeita. Yhtiöllä on Nurmijärvellä sijaitsevan pääkonttorin ja logistiikkakeskuksen lisäksi 9 toimipistettä ympäri Suomen.

Kehitys- ja keskusteluasiat

Kunnanhallitus keskusteli kokouksessaan Riihipuiston päiväkodin tilannekatsauksesta, Numera Palvelut Oy:n omistajaohjausasiasta sekä kunnanhallituksen kokouskäytännöistä.

Kunnanhallituksen 16.6.2025 päätökset

Nurmijärven kunnan lausunto hallituksen esityksestä uudeksi alueidenkäyttölaiksi (VN/26856/2023), hyväksyttiin muutosesityksen jälkeen
Nurmijärven kunnan vastine Vaasan hallinto-oikeudelle Louhintahiekka Oy:n valituksesta Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä 294/2024, hyväksyttiin pohjaesityksen mukaisesti
Salhydro Oy:n varauksen jatkaminen Ilvesvuoren yritysalueelta, hyväksyttiin pohjaesityksen mukaisesti
Nurmijärven kunnan talousarviokehys 2026, hyväksyttiin pohjaesityksen mukaisesti
Liikelaitosten johtokunnan valinta toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029, hallitus valitsi johtokunnan
Kunnanhallituksen edustajan asema ja tehtävät lautakunnassa, pohjaesityksen mukaisesti
Kunnanhallituksen edustus lautakunnissa ja johtokunnassa 1.6.2025-31.5.2027, hallitus valitsi edustajansa
Kunnan edustajan valinta Uudenmaan liiton kuntien edustajainkokoukseen ja toimintaohje maakuntavaltuuston jäsenten valinnassa, hallitus valitsi edustajan
Käräjäoikeuden lautamiesten valitseminen vuonna 2025 alkavalle toimikaudelle
, pohjaesityksen mukaisesti
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinta valtuustokaudelle 2025-2029, pohjaesityksen mukaisesti
Jäsenten valitseminen poliisin neuvottelukuntaan toimikaudelle 2025-2029, pohjaesityksen mukaisesti
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan jäsenten valinta toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029, pohjaesityksen mukaisesti
Kunnan edustajien valinta Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen valtuuskuntaan toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029, pohjaesityksen mukaisesti
Jäsenten ja varajäsenten nimeäminen KUUMA-johtokuntaan vuosille 2025-2027, hallitus esittää valtuustolle
Kunnan edustajan nimeäminen Jätelautakunta Kolmenkiertoon valtuustokaudelle 2025-2029
, pohjaesityksen mukaisesti
Jäsenten nimeäminen Rajamäen yhteiskoulun stipendirahaston hoitokuntaan valtuustokaudelle 2025–2029, hallitus valitsi jäsenet
Kutsuntalautakuntien jäsenten ja varajäsenten nimeäminen vuoden 2025 kutsuntoihin, pohjaesityksen mukaisesti, hallitus valitsi kunnan edustajat
Valtuuston 21.5.2025 ja 2.6.2025 kokousten päätösten täytäntöönpano, pohjaesityksen mukaisesti

Takaisin listaukseen