Ajankohtaista

Kulttuuri

Kulttuuriavustusta haettavana vuonna 2021 tapahtuvaan toimintaan

11.11.2020

Hyvinvointilautakunnan myöntämää kulttuuriavustusta voidaan myöntää nurmijärveläisille yhdistyksille ja muille toimijoille 25.2.2020 hyväksytyssä kulttuuriavustussäännössä määritellyllä tavalla.

Hakulomakkeet aukeavat Solmu-verkkoasiointipalvelussa 15.11.2020. Hakemus liitteineen tulee palauttaa 30.11.2020 mennessä.

Kulttuuriavustuksiin käytettävissä oleva määräraha päätetään hyvinvointilautakunnan kokouksessa tammikuussa 2021 käyttötaloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä.

Mihin avustusta voi hakea

Kulttuuriavustusta voi hakea tapahtumien järjestämiseen ja muuhun kulttuuritoimintaan sekä kulttuuriperinnön vaalimiseen. Taide- tai kulttuurialanyhdistys voi hakea lisäksi myös ohjaaja-avustusta ja vuokra-avustusta. Ammattitaiteilijat voivat hakea taiteilija-apurahaa ja 18-29 -vuotiaat taiteenopiskelijat stipendiä.

Kulttuuriavustusta myönnetään tapahtumien järjestämistä varten ensisijaisesti taide- ja kulttuuriyhdistyksille, mutta myös kylä- ja asukasyhdistykset voivat hakea avustusta kulttuuriohjelmaa sisältävien tapahtumien järjestämiseen.

Avustus on luonteeltaan kohdeavustusta.

Avustuksen hakeminen ja päätöksenteon aikataulu

Kulttuuriavustusta haetaan sähköisesti Solmu-verkkoasiointipalvelun kautta osoitteessa https://solmu.nurmijarvi.fi/avustukset.

Hakijan tulee ennen hakemista tarkistaa hakukelpoisuutensa ja yksityiskohtaiset tiedot avustuskriteereistä tutustumalla kulttuuriavustussääntöön osoitteessa www.nurmijarvi.fi/kulttuuri –> kulttuuriavustukset.

Avustuspäätökset tehdään 30.11.2020 mennessä saapuneiden hakemusten osalta hyvinvointilautakunnan kokouksessa helmikuussa 2021. Toinen hakukierros järjestetään maaliskuussa 2021.

Takaisin listaukseen