Lukkarin koulu

Meidän koulu

Lukkarin koulu on noin 280 oppilaan kaksisarjainen alakoulu Nurmijärven kirkonkylän keskustassa. Koulussamme toimii lisäksi alueelliset oppimisen tuen luokat. Yhteisopettajuus on osa koulumme arkea. Lisäksi meillä toimii kaksi 0-1 alkuluokkaa.

Koulumme toimii kahdessa rakennuksessa. Keltaisessa, idyllisessä puukoulussa työskentelevät molemmat alkuluokkamme. Pääkoulun puolella opiskelevat 2. – 6. luokkalaiset. Tilat on remontoitu 2010-luvun alussa.

Olemme olleet mukana kansainvälisissä Comenius ja Erasmus -hankkeissa. Hankkeiden avulla sekä oppilaat että henkilökunta ovat päässeet vierailemaan ja tutustumaan muiden maiden koulutusjärjestelmiin ja kulttuuriin.

Panostamme hyvien tapojen ja perustaitojen opetteluun unohtamatta ajan hengessä pysymistä. Osaava henkilökuntamme on hyvin sitoutunutta ja meillä on vahva tekemisen meininki.

Vanhempainyhdistys

Lukkarin koulun vanhempainyhdistys kokoontuu muutamia kertoja lukuvuoden aikana. Tärkeimpiä yhteistyömuotoja ovat yleisurheilukisojen kahvilapuffet, stipendien sponsorointi, joululaulajaiset ja oppilaiden virkistystoiminnan taloudellinen tukeminen esim. välituntivälineiden hankinnan ja kulttuuritapahtumien muodossa.