Ajankohtaista

Lapset, Liikunta, Näin Nurmijärvi rakentuu blogi, Rakentaminen, Viheralueet

Klaukkalan urheilukentän korjaustyöt valmistumassa

22.10.2021

Klaukkalan yleisurheilukentällä on uusittu yleisurheilun suorituspaikat ja juoksuradan pinnoitteet niin, että ne vastaavat nykyisiä vaatimuksia. Lisäksi on tehty pienempiä korjauksia, kuten kentän ympärysaita ja kenttäalueen ulkopuolisia nurmialueita. Itse jalkapallokentän nurmialue on edelleen luonnonnurmi, eikä sitä ole uusittu tässä urakassa.

Korjausurakka on kokonaisuudessaan sujunut mallikkaasti sekä pysynyt suunnitellussa aikataulussa ja budjetissa. Näillä näkymin se valmistuu lokakuun loppuun mennessä. Kentän lopputarkastuksessa marraskuun alussa selviää, pitääkö kentällä tehdä vielä jotain korjauksia. Tosin kausikin on jo ohi tässä kohtaa vuotta, kun lähennellään pakkaslukemia. Jos maalauksia tai pinnoitteita joudutaan korjaamaan, niin niitä voi korjata vasta keväällä, lämpimimmissä olosuhteissa.

Kunnan luonnonnurmikentillä ei ole valaistusta

Kuntalaisilta on tullut kysymyksiä Klaukkalan nurmikenttäalueen valoista ja siitä, miksi tähän urakkaan ei sisällytetty valaistusta.

Luonnonnurmikenttien käyttöaika loppuu syyskuun puolivälin jälkeen, eikä kentällä pystytä enää pelaamaan täysimääräisesti sen jälkeen. Valaistuksen hankkiminen ei täten toisi yhtään lisäarvoa nurmialueiden osalta, koska illat ovat vielä valoisia syyskuussa.

Yleisurheiluun valaistus toisi keleistä riippuen joitakin päiviä tai maksimissaan viikkoja harjoitusaikaa, isossa kokonaisuudessa puhutaan varsin lyhyestä vaikutusajasta.

Hyvä on huomioida myös yhdenvertaisuuden näkökulmasta se, että kunnan millään luonnonnurmikentällä ei ole valaistusta.

Urheiluseuroille valoja tärkeämpää on katettu katsomo

Kunta on keskustellut urheiluseurojen kanssa ja käyneet läpi heidän tarpeitaan yleisurheilukentän käyttämisessä. Seurat ovat ilmaisseet, että valot eivät ole heidän näkökulmastaan tärkein asia, mieluummin lisäinvestoinnit suunnattaisiin esimerkiksi katettuun katsomoon. Katettu katsomo palvelisi urheilukentän käyttäjiä, ja vastaisi lisäksi erilaisten kilpailujen ja sarjojen edellyttämää vaatimustasoa.

Tänä vuonna tehdyn perusparannuksen lisäksi kunnalla on suunniteltu lisäinvestointi vuodelle 2024.  Se, käytetäänkö lisäinvestointi katsomoon, kentän valaistukseen vai nurmialueen mahdolliseen uusimiseen, on vielä päättämättä. Tällä hetkellä budjetoitu summa mahdollistaa ainoastaan yhden näistä hankkeista.

Klaukkalan uusi yleisurheilukenttä, jossa sininen juoksurata, vihreä nurmialue ja puiset katsomopenkit taustanaan kerrostaloja.

Takaisin listaukseen