Ajankohtaista

Kirjasto

Klaukkalan kirjaston tilauudistus etenee

30.10.2020

Klaukkalan kirjaston tilauudistus on alkanut vanhan purkamisella ja kirjojen siirrolla. Uudistunut kirjasto avataan maanantaina 9.11. Tällä välin kirjasto palvelee lyhennetyin aukioloajoin entisen Yhteispalvelun tiloissa, jossa voi käyttää tietokonetta, tulostaa, kopioida, skannata ja lukea sanomalehtiä.

Lastenosastolla on pakattu kirjoja muuttolaatikoihin ja ylijääneet pinottiin hyllyjen päälle. Muutama hylly vaihtaa paikkaa ja tyhjiä hyllyjä on kevyempi siirtää.

Lastenosastolla tyhjiä hyllyjä ja kirjapinoja.

Aikuisten taidekirjat siirrettiin muiden tietokirjojen joukkoon liiketalouden ja urheilukirjojen väliin. Historia ja elämäkerrat sijoitettiin vapautuneisiin taidekirjahyllyihin. Kuvan hyllyn kohdalle tulee nojatuoleja ja pöytä. Isot hyllyt ovat painavia tyhjinäkin, mutta joukossa on voimaa!

Neljä kirjastolaista siirtää kirjahyllyä.

Palautusautomaatti siirrettiin pois tulevan asiakaspalvelutiskin tieltä. Automaatin uusi sijoituspaikka on esiintymisalueen ja Galleria Toivon välissä, johon se siirretään esiintymisalueen valmistuttua.

Galleria Toivon viereen siirretty palautusautomaatti.

Uudelle asiakaspalvelualueelle on jo tuotu ensimmäiset kalusteet! Matto vaimentaa kirjakärryjen rominaa.

Asiakaspalvelutiski osissa matolla päällystetyllä alueella.

 

Vanha asiakaspalvelutiski purettiin ja vain muisto jäi jäljelle. Esiintymisalue tehdään tähän. Kulmaukseen rakennetaan pieni lava, lattiaan tulee kiinteä matto ja alueen ympärille asennetaan esiinvedettävät verhot.

Puretun asiakaspalvelutiskin muotoinen likarengas. 

Tilauudistus jatkuu vielä ensi viikon ajan. Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen kirjastoon 9.11. alkaen!

Takaisin listaukseen