Ajankohtaista

3.9.2026

Kiinteistöt, Liikunta, Liikuntapaikat

Klaukkalan jäähallin kilpahalli käyttöön maanantaina 7.9.-26

Klaukkalan jäähalli.

Klaukkalan jäähallin peruskorjauksen urakoitsija on saanut korjattua kilpahallin käytön kannalta kriittiset puutteet ja jääalueen jäädytys on käynnissä. Kilpahalli pysyy suljettuna loppuviikon, mutta tämän hetken aikatauluarvion mukaan se päästään avaamaan maanantaina 7.9.2026, jolloin myös vakiovuorot tämän hallin osalta päästään aloittamaan.

Kunta ei ole voinut aikaisemmin vastaanottaa urakkaa sen merkittävien puutteiden takia. Kunnan ja urakoitsijan välinen uusi urakan vastaanottopäivä on sovittu perjantaille 4.9.2026. Jäähallilla tullaan vielä tämän jälkeen tekemään joitakin viimeistelytöitä, jotka voivat vaikuttaa kilpahallin käyttäjäkokemukseen. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi aitioiden pienet säätötyöt, luistinsuojamattojen asennukset. Jää, kaukalo sekä vaihto- ja toimitsija-aitiot ovat kuitenkin käytössä.

Kilpahallin äänentoistojärjestelmää päästään koekäyttämään ensi viikon alussa. Järjestelmä ei välttämättä ole käytettävissä ensimmäisinä päivinä. 

Harjoitushallin vakiovuorot ovat käynnissä normaalisti ja harjoitushallissa olevia vapaita vuoroja saa tiedustella varattaviksi.

Liikuntapaikkapäällikkö

Kalle Koski

kalle.koski@nurmijarvi.fi

Takaisin listaukseen