Ajankohtaista

Kirjasto

Kirjastoissa tapahtuu 2. – 15.11.2020

2.11.2020

Marraskuussa Nurmijärven kirjastoissa keskitytään kirjallisuusaiheisiin tapahtumiin.

Museon järjestämässä K-60-tapahtumassa Pitäjänräätälin pojat kuullaan Elias Lönnrotin ja Aleksis Kiven elämien yhteneväisyyksistä ja eroista. Tapahtuma järjestetään pääkirjastossa 3. marraskuuta kello 13.

Klaukkalan kirjaston novellikoukku 3.11. on valitettavasti peruttu.

Pääkirjastossa pidetään marraskuussa kaksi satutuokiota: 5. päivä kello 18 tutustutaan tunteisiin sadun ja piirtämisen keinoin. Lauantaina 7. päivä satujen matkaan hypätään jo kello 10.30.

Kalevalaisten Naisten ja pääkirjaston lukupiirissä on aiheena Veijo Meren vapaavalintainen teos. Lukupiiri kokoontuu 9. marraskuuta kello 18. Samaan aikaan Klaukkalan kirjastossa esitellään kuukauden klassikkona Anu Kaipaisen Poimisin heliät hiekat. Esittelijöinä toimivat Seija Mauro ja Anna-Kaisa Laakso.

Kiehtovat kartanot valtaavat Klaukkalan kirjaston 10. marraskuuta kello 15. Yrittäjä Marjut Jokinen kertoo tässä museon K-60-tapahtumassa, millaista elämä oli ennen keskiuusimaalaisissa kartanoissa.

Pääkirjaston elokuvakerho kokoontuu 11. marraskuuta kello 18.

Lauantaina 14. marraskuuta kello 12 vietetään Klaukkalan kirjastossa kitarahetkeä. Kari Weselius luotsaa Nurmijärven Musiikkiopiston oppilaita.

Osaan tapahtumista jaetaan maksuttomia pääsylippuja. Kirjastot keräävät tapahtumiin osallistujien yhteystiedot, jotta terveysviranomainen voi tavoittaa osallistujat mahdollisessa korona-altistumistilanteessa.

Kirjaston kaikki marraskuun tapahtumat löytyvät tapahtumakalenterista.

Takaisin listaukseen