Ajankohtaista

Kaikki, Seitsemän veljestä 150

Nurmijärven museo lahjoittaa suomalaisille uudistuneen seitsemanveljesta.net-sivuston 10.10.

6.10.2020

Nurmijärven museo juhlii Seitsemän veljestä 150-juhlavuotta julkaisemalla uudistetun seitsemanveljesta.net-sivuston 10.10. Kirjan teemoihin sukelletaan esimerkiksi erilaisten interaktiivisten tehtävien ja pikkupelien avulla. Hankkeella halutaan kannustaa kaikenikäisiä, erityisesti koululaisia, tutustumaan kirjallisuutemme merkkiteokseen ja pohtimaan lukutaidon merkitystä digiajan keskeisenä kansalaistaitona.

”Lukutaidon salat on nykyään helppo selvittää, mutta mistä syntyy lukuinto? Siihen tarvitaan teksti, joka vähintäänkin kaappaa mukaansa, eksyttää metsään, haastaa tappeluun, rakastuttaa päihdyttävästi ja lopuksi sytyttää liekkeihin. Veljesten tarina elää vahvasti ajassa vuosituhannesta toiseen. Ja tämän sivuston kautta yhä helpommin saavutettavana”, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä sanoo.

Seitsemän veljestä 150 -juhlavuoden keskeisiä teemoja ovat lukutaito, lukuinto ja lukemisen merkitys. Seitsemanveljesta.net-hanke innostaa lukemisen ja kirjallisen kulttuurin pariin sekä rakentaa Nurmijärven museon digitaalista yleisösuhdetta, ja vahvistaa myös Nurmijärven kunnan identiteettiä kirjallisuus- ja kulttuuriorganisaationa.

“Nurmiärven museo haluaa tarjota kiinnostavan ja helposti lähestyttävän tavan tutustua suomalaiseen kulttuuriin myös koulumaailmassa”, Nurmijärven museonjohtaja Leena Koskela sanoo.

Seitsemanveljesta.net-sivusto on suunniteltu peruskoulun äidinkielen ja historian verkko-oppimateriaaliksi. Ohjelma on jaettu kahdeksaan oppimistuokioon, joiden avulla Seitsemän veljestä -romaanin sisältöön ja Kiven kieleen voi tutustua myös itsenäisesti tai pienryhmissä. Opettajan oppaaseen on koottu käyttövinkkejä verkkoaineiston hyödyntämiseen oppitunneilla.

“Sivuston historiatietopaketti 1800-luvun lopun elämäntavasta avaa etelähämäläistä kulttuurihistoriaa valokuvien ja artikkelien avulla. Sen tarkoitus on auttaa ymmärtämään Aleksis Kiven luomaa tarinaa ja sen aikaista maailmaa”, Leena Koskela kertoo. Sivustolla romaania lähestytään myös Aleksis Kiven aikalaisen, kielitieteilijä August Ahlqvistin romaania kohtaan esittämän kritiikin kautta.

Seitsemanveljesta.net-sivusto toimii älypuhelimilla ja tablet-tietokoneilla sekä läppäreillä ja pöytäkoneilla. Sitä katsotaan internet-selaimessa eikä sen käyttäminen vaadi applikaation lataamista. Saavutettavuus on huomioitu sivuston suunnittelussa. Ääni- ja videosisällöt löytyvät tekstitettyinä ja tekstit erottuvat taustastaan. Sivuston PDF-aineistot pystyy lukemaan ruudunlukuohjelmilla.

Sivuston ovat tuottaneet Nurmijärven museo ja Melon Arbus Productions Oy. Sisällön on suunnitellut multimediakäsikirjoittaja ja tuottaja Sanna-Kaisa Hakkarainen. Seitsemanveljesta.net-sivuston tekemistä on tukenut Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Sivuston julkistetaan Aleksis Kiven päivänä 10.10.2020 osoitteessa www.seitsemanveljesta.net

Seitsemän veljestä 150 
Vuonna 2020 on tullut 150 vuotta Seitsemän veljestä -romaanin julkaisemisesta. Seitsemän veljestä 150 -juhlavuosi puhaltaa pölyt pois veljeksistä ja nostaa esiin Suomen kansalliskirjailijan merkkiteoksen ajankohtaisuutta. Juhlavuosi on Aleksis Kiven syntymäpaikan Nurmijärven kunnan ja Aleksis Kiven Seuran yhteinen hanke. Nurmijärvi on julistautunut maailman Aleksis Kivi -pääkaupungiksi. Juhlavuosi huipentuu lauantaina 10.10. järjestettävään pääjuhlaan Nurmijärvellä. Tutustu juhlavuoteen osoitteessa www.seitsemanveljesta150.fi

Takaisin listaukseen