Ajankohtaista

11.3.2026

Asuminen, Katujen kunnossapito, Liikenne

Katujen ja teiden hiekanpoisto alkaa ensi viikolla

Traktori, jonka etuosassa hiekanpoistoharja ja takaosassa vesisäiliö.

Katujen ja kevyenliikenteen väylien hiekanpoisto aloitetaan arviolta 18.3.2026, kun yöpakkaset helpottavat ja kadut ovat lumesta vapaat. Jalkakäytäviltä ja pääkaduilta poistetaan hiekat ensimmäisenä, ja siitä siirrytään asuntoalueiden katujen hiekan poistoon. Tämän jälkeen aloitetaan katualueiden pesut.

Työt saadaan valmiiksi toukokuun loppuun mennessä.

Katujen hiekanpoistoa tekevät eri alueilla eri toimijat. Klaukkalan ja Lepsämän alue kuuluu ns. alueurakkaan, ja tekijänä on Alltime Oy. Muiden alueiden hiekanpoiston hoitavat puitesopimusurakoitsijat ja kunta omalla kalustollaan.

Haittavaikutukset pyritään minimoimaan

Keväisin lisääntyvä katupöly aiheuttaa herkimmille ihmisille ja astmaatikoille hengitystie- ja silmäoireita. Katujen hiekanpoisto voi hetkellisesti lisätä jo ennestään kaduilla leijailevan katupölyn määrää.

Hiekanpoisto pyritään tekemään sään ja kaluston asettamissa rajoissa siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa yksittäiselle kuntalaiselle ja tieliikenteelle.

Lisätietoja kunnan katualueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta verkkosivuiltamme.

Takaisin listaukseen