Ajankohtaista

Katujen kunnossapito, Liikenne, Siistiksi

Katujen ja teiden hiekanpoisto alkaa 12.4.

11.4.2023

Suurempia yöpakkasia ei ole enää odotettavissa, ja kaduiltakin lumet ovat sulaneet. Tämä tietää sitä, että katujen ja teiden hiekanpoisto voidaan aloittaa keskiviikkona 12.4.2023. Ensin poistetaan hiekat jalkakäytäviltä ja pääkaduilta. Näiden jälkeen siirrytään asuntoalueiden katujen hiekan poistoon, ja näiden valmistuttua aloitetaan katualueiden pesut. Työt saadaan valmiiksi toukokuun loppuun mennessä.

Katujen hiekanpoistoa tekevät eri alueilla eri toimijat. Klaukkalan ja Lepsämän alue kuuluu ns. alueurakkaan, ja tekijänä on Alltime Oy. Muiden alueiden hiekanpoiston hoitavat puitesopimusurakoitsijat ja kunta omalla kalustollaan.

Haittavaikutukset pyritään minimoimaan

Keväisin lisääntyvä katupöly aiheuttaa herkimmille ihmisille ja astmaatikoille hengitystie- ja silmäoireita. Katujen hiekanpoisto voi hetkellisesti lisätä jo ennestään kaduilla leijailevan katupölyn määrää. Hiekanpoisto pyritään tekemään sään ja kaluston asettamissa rajoissa siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa yksittäiselle kuntalaiselle ja tieliikenteelle.

Lisätietoja kunnan katualueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta verkkosivuiltamme.

Takaisin listaukseen