Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Voiko maailman pelastaa yksi ateria kerrallaan?

22.11.2019

Tällä viikolla vietetään Euroopan jätteen vähentämisen viikkoa. Teemaviikon tavoite on kannustaa eri toimijoita vähentämään jätettä, parantamaan prosessien materiaalitehokkuutta, hyödyntämään kierrätysmateriaaleja ja uudistamaan palveluitaan jätteen vähentämiseksi. Tavoite on myös kannustaa kuluttajia pidentämään tuotteiden käyttöikää mm. korjaamalla, lainaamalla ja kierrättämällä.

Teemaviikot ovat monin tavoin oivallinen tapa sysätä isompiakin muutoksia liikkeelle. Muutosta vaativan asian esiin nostaminen ja ratkaisuihin ohjeistaminen, sekä innostuksen levittäminen ovat tulleet helpoiksi nykyisten some-kanavien kautta. Kun kynnys on madaltunut niin paljon, että satunnainen somen käyttäjä on lähtenyt kokeilemaan jotain uutta, on prosessissa päästy voiton puolelle. Ja jotta kokeilut laajenisivat ja muuttuisivat osaksi arkea, on asian eteen tempaistava toisen ja kolmannenkin kerran.

Ja missä tässä siis on pihvi – No ResQ-palvelussa. Nimittäin Nurmijärven kunnan Aleksia ruokapalvelut on ottanut käyttöön elokuussa ResQ Club palvelun, jonka kautta itse kukin voimme käydä ostamassa kouluilta tai muilta kunnan keittiöiltä yli jäänyttä ruokaa. Tällä hetkellä mukana ovat Rajamäen Seitsemän veljeksen koulu, Kirkonkylän Toreeninhovi, Klaukkalan koulu, Nurmijärven yhteiskoulu sekä Mäntysalon koulu.

Syksyn aikana ResQ –palvelun kautta on myyty 765 kpl ruoka-annoksia ja saadut palautteet ovat olleet erinomaisia. 96 % asiakaista on tyytyväisiä ruoanlaatuun ja makuun.

Suomessa ruokahävikkiä syntyy 450 miljoonaa kiloa vuodessa. Ruokahävikin määrän kasvu on maailmanlaajuinen ympäristöongelma ja Nurmijärven kunnan Aleksia ruokapalvelut haluaa näin osaltaan olla vähentämässä sitä.

Nyt jätteen vähentämisen viikolla on tempaistu ruokajätteen vähentämiseksi siten, että ylijäämäruokaa on saanut tämän viikon ajan ilmaiseksi ResQ -palvelun kautta. Joko sinä olet kokeillut?

Sovellus on ilmainen ja sen tarjoaa ResQ Club –palvelu. Palvelun kautta on mahdollisuus ostaa myös muiden toimijoiden ruokaa. Maksun voi hoitaa maksukortilla, PayPalilla tai ResQ krediteillä. Lisätietoja ResQ Club-ohjelmasta saat: https://www.resq-club.com/fi/

Kouluruokamme ja sen hävikin vähentäminen pääsivät esiin myös viikonloppuna Ranskassa, kun Euroopan suurimpiin televisiokanaviin kuuluva France3 julkaisi ensimmäisen jakson ”Nous, les Européens” -dokumenttisarjastaan. Sarjassa etsitään syitä onnellisuuteen ja dokumentti nostaa ilmaisen kouluruoan tärkeäksi tasa-arvotekijäksi.

Tee sinäkin nurmijärveläinen ekoteko – osta kouluiltamme hävikkiruokaa ja pelastat maailmaa yksi ateria kerrallaan!

ResQ Club ateria

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä