Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Tervetuloa Nurmijärvelle asukas nro 43 000!

5.7.2019

Minkälainen on 43 000. nurmijärveläinen? Syntyykö hän kuntaan, vai muuttaako hän tänne? Mitä muuta tiedämme hänestä? Nurmijärvellä eletään tilastollisesti jännittäviä aikoja. Meitä oli toukokuun loppuun mennessä 42 897 ja väestömäärämme on pian nousemassa uudelle tuhatluvulle, kun 43 000 asukkaan raja ylittyy.

Tämän vuoden aikana väestömäärämme on kasvanut ennätykselliset 241 henkeä toukokuun loppuun mennessä. Ennätykselliset siinä mielessä, että ennen vuotta 2018 elimme lähes 10 vuotta todella matalan kasvun aikaa. Vuosi 2018 oli ensimmäinen pirteämmän kasvun vuosi, ja osoitimme epäilijöille, että Nurmijärvi-ilmiö elää ja voi hyvin.

Vuonna 2018 väestönkasvu oli kaikkiaan 1,2 prosenttia, eli 518 henkeä, kun vuonna 2017 se oli vain 166 henkeä. Jos alkuvuoden kasvusta jotain voidaan ennakoida, tulee tästä vuodesta edellistäkin parempi vuosi. Toukokuun loppuun mennessä olemme vuotta 2018 jo 26 henkilöä edellä.

 

Taulukko väestönmuutoksista KUUMA kunnissa 2019

 

Nurmijärvelle tullaan nykyään yhä enemmän muuttovoiton kautta, mutta Nurmijärvellä syntyy silti Helsinkiä reunustavista kymmenestä KUUMA-kunnasta eniten lapsia. Meillä näkyy toki myös valtakunnallinen trendi syntyvyyden vähenemisestä, mutta jostain syystä se koskettaa meitä vähemmän kuin vertailukuntiamme.

Syntyneiden enemmyys (syntyneet – kuolleet) on tammi-toukokuun aikana ollut Nurmijärvellä KUUMA-kuntien korkein. Pärjäämme vertailukunnillemme myös nettomuutossa, joka on ollut meillä kaikkein suurinta. Myös lukumäärällinen väestönlisäys on meillä ollut KUUMA-kuntien korkein.

40 000 asukkaan rajapyykki ylitettiin vuonna 2011. Silloin kuntaan syntyi vajaat 500 lasta vuodessa. Keskimääräinen Nurmijärvelle muuttaja oli alle 30-vuotias pariskunta, jotka tulivat rakentamaan taloa ja perustamaan perhettä. Silloin oli siis hyvin todennäköistä, että uusi nurmijärveläinen on vastasyntynyt. Kun tilastollisesti laskettiin ajankohta, milloin tuo 40 000 asukasta tulee täyteen, pystyttiin arvioimaan tarkasti kenestä on kyse, ja päädyttiin siihen, että asukas nro 40 000 oli Helmi-vauva.

Helmi syntyi kolmantena lapsena perheeseen, joka oli muuttanut Nurmijärvelle Vantaalta perheen ensimmäisen vauvan kanssa. Heille tärkeää oli asuinpaikan hyvä sijainti, rauhallisuus, turvallisuus, monipuoliset harrastusmahdollisuudet sekä hyvät liikenneyhteydet.

Nyt vuosittain syntyvien määrä on noin kymmenen prosenttia kuntaan muuttavien ja syntyneiden yhteismäärästä. Todennäköisempää siis on, että 43 000. asukas on muuttaja. Ikäjakaumasta ja varhaiskasvatus- sekä koulutuspalveluiden käyttäjämäärien kasvusta päätellen merkittävä osa muuttajista on lapsiperheitä. Tonttimyynnin ja valmistuneiden asuntojen perusteella arvioiden, tilanne on kuitenkin sen osalta murrosvaiheessa, sillä viime vuosina kuntaan on valmistunut eniten pieniä asuntoja. Tämä oletettavasti johtaa siihen, että kuntaan muuttaa enenemässä määrin myös yksin tai kaksin asuvia pieniä perhekuntia. Eniten taajamista kasvaa edelleen Klaukkala, johon kohdentuu yli puolet väestönkasvusta. Toisena on tällä hetkellä Rajamäki ja kolmantena Kirkonkylä.

Aikaisempien vuosien väestönkasvutilastoja vertailtaessa on nähtävissä, että kesä on kohtalaista kasvun aikaa, mutta elokuu on monena vuonna mennyt jopa miinukselle, kun toisen asteen opiskelupaikkojen ja korkeakoulujen lukukaudet alkavat. Vuoden loppua kohden väestönkasvu on jälleen noussut, mikä johtunee ainakin asunnonrakentajille tutusta ”jouluksi kotiin” ilmiöstä.

Näyttääkin todennäköiseltä, että tällä kasvuvauhdilla saavuttaisimme 43 000 asukkaan taitekohdan syys-lokakuun vaihteessa. Ehkäpä tuolloin johonkin Klaukkalan esikouluryhmään liittyy uusi tulokas, joka tulee nauttimaan kunnan monipuolisista palveluista ja tekemään kanssamme Nurmijärvestä entistäkin positiivisempaa ilmiötä.

Yhtä kaikki – lämpimästi tervetuloa kaikille uusille nurmijärveläisille ja nöyrät kiitokset kaikille jo täällä asuville, että olette osaltanne olleet vaikuttamassa siihen, että Nurmijärvi on houkutteleva ja kiinnostava paikka asua, elää ja yrittää.

 

Graafi väkiluvuista ja muutosprosentista KUUMA-kunnissa 2019 

 

Outi

 

Blogin etusivulle

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä