Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Positiiviset ilmiöt 2017

20.4.2018

Keskiviikkona 18.4. tehtiin Nurmijärvellä historiaa. Monikossa pidettiin kautta aikojen ensimmäinen palkitsemistilaisuus, jossa palkittiin viime vuonna Nurmijärveä positiivisesti esille tuoneita liikunnan, kulttuurin, tieteen, taiteen tai jonkin muun alueen osaajia. Tilaisuuden ideassa yhdistyy hyvin kunnan tarve nostaa esiin ja palkita menestyneitä kuntalaisia, sekä uuden strategian johtolause: Nurmijärvi – positiivinen ilmiö, joka antaa kuntamme toiminnalle selkeän suunnan kohti positiivisuutta ja sen esiin nostamista.

Tilaisuuden idea syntyi alkuvuodesta ja se valmisteltiin ennätysvauhdilla, jotta saamme viime vuoden ansioituneet vielä tämän kevään aikana palkittua. Nurmijärven uutisissa ja somessa pyysimme kuntalaisilta ehdotuksia sopivista palkittavista, joita saatiin runsaasti. Kiitos niistä! Tämän vuoden palkintoraati päätyi siihen, että palkittavien määräksi rajataan 10 ja palkittavia nurmijärveläisiä valitaan laajasti eri sektoreilta. Lopulliseksi listaksi muodostui seuraava:

Tommi Saaristoranta, osaamisalana animaatiot, hänen työryhmänsä voitti Disneyn Viidakkokirjalla Oscar-palkinnon 2017 visuaaliefektien sarjassa.

Antti Savolainen, voimannostaja, joka on palkittu useana vuonna MM-mitaleilla klassisessa voimanostossa.

Niko Saarinen, taidemaalari, joka on toiminut nurmijärveläisen Taidekieppi-tapahtuman yhdistyksen puheenjohtajana ja keulakuvana yhdessä Johanna Johnssonin kanssa.

Viivi Kärhä, nuori judoka, joka on voittanut SM- kultaa alle 21-vuotiaiden sarjassa.

Riikka Honkanen, nuori alppihiihtäjä, joka on voittanut viime vuosina mitaleja sekä nuorten SM- että MM-kisoissa. Menestystä on tullut myös aikuisten sarjassa.

Tuomas Suur-Inkeroinen, nuori karateka, joka on voittanut karaten SM-kultaa.

Matias Meriläinen, nuori yleisurheilija, joka voitti SM kultaa 17-vuotiaiden 2000 m estejuoksussa.

Eemeli Järvinen, nuori golffari, joka on voittanut SM-hopeaa alle 18-vuotiaiden sarjassa reikäpelissä sekä SM-kultaa Nurmijärven Golfklubin joukkueessa aikuisten sarjassa.

Lahdenperä Melina, suunnistaja, joka on voittanut suunnistuksen EM-kultaa viestissä nuorten sarjassa.

Raudaskoski Janne, taikuri, jonka erityisalaa on taikuuden yhdistäminen klovneriaan ja teknologiaan.

Keskiviikkona kun seisoimme Monikon lavan reunalla kunniakirjojen kanssa, koin suurta ylpeyttä kuntalaisistamme. Meiltä löytyy osaamista ja tekijöitä, meillä on vahvaa yhteisöllisyyttä ja toisista huolehtimista, meillä on sitkeyttä ja intohimoa, meillä on paljon positiivisia ilmiöitä. Tämän vuoden Positiivinen ilmiö -tilaisuudessa palkittiin vain murto-osa niistä kaikista ihmisistä, jotka tekevät Nurmijärvestä positiivisen ilmiön. Toivon kuitenkin, että tämä esiin nostettu joukko kannustaa osaltaan myös muita innostumaan, jaksamaan puurtamisessa, tekemään parhaansa ja menemään rohkeasti kohti tavoitteitaan. Itse uskon siihen, että positiivisuus tarttuu.

Tilaisuudessa nousi vahvasti esiin myös yhteisöllisyys. Mielestäni se on Nurmijärven tyyppisen kunnan ehdoton vahvuus ja jopa kantava ajatus. Olemme sellainen kunta, että täällä voi helposti morjenstaa naapuria, pyytää aidan takaa lainaksi rengasavainta tai järjestää tienvarren asukkaiden kesken vaikka roskienkeruutalkoot. Yhdistys- ja seuratoiminnassa on Nurmijärvellä voimaa ja yhdessä tekemällä saadaan paljon aikaiseksi. Yhdessä myös kannetaan vastuuta toinen toisistamme ja tuetaan, jos sellaiseen on tarvetta. Yhteen hiileen puhaltamalla saadaan positiivisuus kertaantumaan ja ilmiöt lisääntymään.

Perinne on alkanut ja ensi vuonna palkitaan jälleen Nurmijärveä positiivisesti esiin tuoneita. Tsemppiä kaikille tekijöille ja tukijoille – ja pistäkäähän jo nyt nimiä mieleen ensi vuotta ajatellen.

Palkitsemistilaisuuden voit katsoa täältä

 

Outi

 

Blogin etusivulle

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä