Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Nurmijärvi valmistautuu koronaan

13.3.2020

Kunnan valmiusjohtoryhmä käy nyt päivittäin linjauskeskusteluja koronaan liittyvistä toimenpiteistä. Tähän mennessä tehdyt linjaukset ja ohjeet ovat löydettävissä kunnan kotisivujen korona-teemasivulta sekä ajankohtaisista tiedotteista tai hakusanalla korona.

Kuten THL ja terveysviranomaiset ovat viestineet, emme enää voi estää koronaepidemian tuloa Suomeen ja elämme nyt viruksen leviämisen vaihetta, jonka aikana pyritään hidastamaan tartuntapiikin hallitsematonta kasvua.

Suositus on, että niillä alueilla, joilla on merkkejä epidemian leviämisestä yhteisössä, tulisi keskittyä riskiryhmien suojelemiseen. Nurmijärven kunnan alueella ei ole vielä perjantaihin puoleen päivään mennessä todettuja tautitapauksia, mutta on ajan kysymys koska ensimmäiset todetaan.

Kunta noudattaa Keski-Uudenmaan Sotekuntayhtymän, THL:n, AVI:n sekä valtioneuvoston suosituksia ja ohjeita. Yli 500 hengen tilaisuudet perutaan. Lisäksi kunta peruu omalta osaltaan kaikki yli 50 hengen harrastetapahtumat sekä kirjastoissa järjestettävät tapahtumat, joissa kunta on tapahtumanjärjestäjä.

Kunta peruuttaa myös edellä mainittua pienemmät kunnan järjestämät liikuntatapahtumat ja ikäihmisten tapahtumat, joissa tartuntariski on korkeampi. Tällaisia ovat mm. jumpat, vesijumpat ja Liikuntamaa-tapahtumat.

Kunta ei myöskään järjestä liikuntatiloissaan, kuten koulujen liikuntasaleissa tai jäähallilla omaa toimintaa. Toistaiseksi kunta ei sulje liikuntatiloja ulkopuolisilta toimijoilta, jotka ovat varanneet tilat käyttöönsä. Mikäli seura tai käyttäjä ilmoittaa, ettei käytä vuorojaan, kunta ei toistaiseksi peri peruutetuista vuoroista käyttömaksuja. Kunta ei kuitenkaan myönnä uusia varauksia kunnan hallinnoimiin tiloihin.

Monikkosalin tapahtumien mahdollisista siirroista tai peruuttamisista kunta tiedottaa erikseen.

Koulut ja päiväkodit toimivat toistaiseksi. Nuorisotilat, iltapäiväkerhot ja koulujen harrasteiltapäivät pidetään toiminnassa niin kauan kuin koulutkin. Nurmijärven kunta noudattaa opetuksen ja varhaiskasvatuksen osalta valtion linjauksia.

Tärkeintä on, että kouluihin, päiväkoteihin tai töihin ei tulla sairaana.

Varaudumme parhaillaan eri keinoin etätyöhön ja etäopetukseen. Oppilaiden tulee viedä kaikki oppikirjat kotiin 13.3. alkaen ja kouluun tuodaan päivittäin lukujärjestyksen mukaiset kirjat. Kokousten järjestämistä vältetään ja kunnan eri toiminnoissa suositaan etätyö- ja etäkokouskäytäntöjä. Valtioneuvosto on suositellut 14 vuorokauden suoja-aikaa ulkomailta tuleville. Tätä noudatamme kaikkien työntekijöidemme osalta, myös kouluissa ja päiväkodeissa. Ulkomaille suunnatut leirikoulut ja luokkaretket on peruttu. Myös vanhempainillat perutaan.

Toistaiseksi Nurmijärven kunta ei sulje julkisia tilojaan, mutta suosittelemme, että yli 50 hengen tapahtumia ei järjestettäisi toistaiseksi Nurmijärven alueella.

Tilanne haastaa meitä kaikkia ja tulevien vaiheiden ennustaminen on monin osin mahdotonta. Tästä huolimatta valmistaudumme erilaisiin tilainteisiin parhaamme mukaan ja olemme varautuneet tekemään tarvittaessa nopeitakin ratkaisuja ja päätöksiä.

Jaamme tietoa Nurmijärven kunnan kotisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa. Lisäksi suosittelemme seuraamaan Keusoten sivuja sekä THL:n sivuja.

Tilanne aiheuttaa meille itse kullekin epävarmuuden tunnetta ja huolta. Uutiset addiktoivat ja pelko saattaa vallata mielen. Olisi tärkeää, ettei huoli pääsisi ottamaan valtaa, vaan saisimme pidettyä elämässämme ja mielessämme tasapainon. Arkiset rutiinit auttavat. Lasten kanssa on syytä keskustella asioista rauhoittavasti. Läheisiin ja ystäviin on hyvä pitää yhteyttä puhelimella ja sähköisillä välineillä. Kuka tahansa meistä voi sairastua, eikä syyllisten etsiminen tässä tilanteessa auta. Tarvitsemme myötätuntoa ja vastuullisuutta. Yhdessä me selviämme tästäkin.

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä