Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Noudatatko sinä korona-suosituksia?

20.3.2020

Maailmassa on tultu viimepäivien aikana tilanteeseen, jollaista ei kukaan olisi voinut kuvitella. Kaikki tahot tekevät parhaansa, jotta ihmishenkiä pystytään säästämään ja jotta ymmärrämme mahdollisimman hyvin tilannetta ja osaamme toimia parhaalla mahdollisella tavalla epidemiapiikin madaltamaiseksi.

Useissa Euroopan maissa, kuten Ranskassa ja Espanjassa on turvauduttu ulkonaliikkumiskieltoon, jonka rikkomista valvotaan sakon uhalla. Meillä on toistaiseksi vasta suljettu kouluja, annettu suosituksia etätyöhön, rajattu kokoontumiset kymmeneen ihmiseen, sekä velvoitettu yli 70-vuotiaat pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa.

Osan meistä on välttämätöntä edelleen fyysisesti käydä työssä ja liikkua paikoissa, joissa on mahdollisesti muitakin ihmisiä.

Osalla meistä on kuitenkin täydet mahdollisuudet noudattaa suosituksia, rajoituksia ja velvoitteita – mutta miksi emme kaikki tee niin?

Helsingin Sanomissa on tänään kuvattu havainnollisesti, miten eristäytyminen vaikuttaa epidemian etenemiseen. Kannattaa käydä testaamassa, miten esimerkiksi eristäytymisaste vaikuttaa käyriin. Se avaa silmiä entisestään.

Tätä kirjoittaessa Nurmijärvellä on todettu virallisesti kaksi tapausta. Totuus on kuitenkin toinen. Testeihin ei tällä hetkellä pääse ilman erityistä syytä, vaikka oireet täyttäisivät kaikki koronan tunnusmerkit. On siis mahdotonta sanoa, miten laajalti epidemia on meillä jo levinnyt, missä ”vaaravyöhyke” kulkee, tai kuinka nopeasti itse kukin meistä on riskissä sairastua. Kun tilanne on tämä, parasta mitä voimme tehdä läheisillemme, yhteisöllemme ja itsellemme, on eristäytyminen. Huolellinen hygienia on edelleen myös tärkeää, mutta se ei yksin enää riitä.

”Parasta mitä voimme tehdä läheisillemme, yhteisöllemme ja itsellemme, on eristäytyminen.”

Erityisen suuressa vaarassa ovat yli 70-vuotiaat. On tärkeää, että me jokainen teemme parhaamme tukeaksemme ikäryhmään kuuluvia läheisiämme ja naapureitamme pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa. Kynnys soittaa naapurille kauppa-avusta on helposti niin suuri, että tulee tunne, että voin kai minä kuitenkin pikaisesti käväistä kaupassa tai apteekissa. Jos kuulut ikäryhmään, ole kainostelematta yhteyksissä läheisiisi ja naapureihin. Ja nuoremmat – olettehan yhteyksissä läheisiinne tilanteen selvittämiseksi ja tarjotkaa mahdollisuuksien mukaan apua. Olen varma, että näillä pienilläkin teoilla voimme vielä säästää henkiä. Nurmijärven kunta on ministeriön ohjeistuksen mukaisesti käynnistämässä ensi viikon aikana myös kunnallisen palvelun, jonka kautta tuetaan ikäihmisiä, joilla ei ole muuta apua saatavilla. Tiedotamme palvelusta tarkemmin alkuviikosta.

”Pienilläkin teoilla voimme vielä säästää henkiä”

Viimeisimmät tiedot Yhdysvalloista kertovat, että koronan vuoksi tehohoitoon joutuneista lähes puolet on ollut työikäisiä. Vastaavanlaisia havaintoja on saatu myös Kiinasta ja Hollannista. Näiden tietojen valossa pitäisi olla selvää, että kenenkään meistä ei tulisi nyt suhtautua suosituksiin välinpitämättömästi.

Kiinan ja Italian tilanteista on syytä ottaa opiksi se, mitä opiksi on otettavissa. Epidemia etenee nopeasti ja sen vaikutukset ovat sitä kohtalokkaampia, mitä huolettomammin siihen suhtaudutaan. Pelolle ei kannata antaa valtaa, mutta kaikkien meidän on kannettava vastuumme tilanteen ratkaisemiseksi.

Tästäkin selvitään, mutta pahin on vielä eittämättä edessä. Nyt on aika ottaa asia tosissaan.

Nurmijärven kunnan valmiusryhmä kokoontuu päivittäin pohtimaan tilannetta. Tiedotamme ajantasaisesti toimistamme ja ohjeistuksistamme kunnan Koronavirus-sivuilla.

Nainen niistää paperinenäliinaan

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä