Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Miten varautua pahan päivän varalle?

10.9.2021

Kunta osallistui alkuviikosta Etelä-Suomen AVI:n organisoimaan Uusimaa21 -valmiusharjoitukseen. Vaikka olosuhteiden pakosta on jo pari vuotta oltu lähes tauotta valmiudessa tulipalotilanteiden, vedenjakeluhaasteiden ja koronan tiimoilta, on organisaatiota silti hyvä testata aika ajoin sen valmiudesta kohdata ja hoitaa erilaisia onnettomuus- ja  kriisitilanteita. Suurin osa Uudenmaan kunnista sekä keskeiset varautumiseen liittyvät viranomaiset ja organisaatiot harjoittelivat tällä kertaa toimintaa tilanteessa, jossa joudumme pitkäkestoiseen sähkönjakeluhäiriöön ja vesihuoltoinfra on uhattuna.

Tärkeimmät huomiot harjoituksesta liittyivät sähkönjakelun ongelmiin. Onneksemme elämme alueella, jossa sähkökatkot ovat harvinaisia ja yleensä lyhytkestoisia. Laajamittaisten sähkökatkojen riskit ovat kuitenkin kohonneet poikkeavien sääilmiöiden lisääntymisen myötä. Kunnan varavoimaresurssit on mitoitettu terveyskeskuksen ja akuuttien valmiustoimintojen ylläpitämiseen. Tilanteisiin on siis hyvä varautua ennalta paitsi erilaisissa palvelutoiminnoissa ja yrityksissä, myös kotitalouksissa.

Laajamittainen sähkökatko vaikuttaa nopeasti arkeen. Ensimmäisen 15 minuutin aikana useimmat ruokakaupat ja pienemmät liikkeet sulkevat ovensa, 2 tunnissa ensimmäiset tukiasemat mykistyvät eikä sen jälkeen voi soittaa tai pääse nettiin, 6 tunnissa suurimmalta osalta suomalaisia puhelin- ja nettiyhteydet ovat poikki ja henkilöautoista ja joukkoliikenteeltä loppuu vähitellen polttoaine.

Suurin osa asunnoista lämpenee sähkön avulla, sillä myös kauko- ja maalämpö tarvitsevat toimiakseen sähköä. Varsinkin talvella asunnon kylmeneminen tulee nopeasti ongelmaksi. Takkaa ja muita tulisijoja lukuun ottamatta kaikessa lämmittämisessä tarvitaan sähköä. Kylmällä puutalot kylmenevät +10 asteeseen alle vuorokaudessa. Elementtikerrostalo kylmenee noin kahdessa ja jykevä kivitalo noin kolmessa vuorokaudessa. Sähköjen palattua talojen lämmittäminen vie aikaa. Hyvä paikka testata omaa valmiuttaan ja lukea enemmänkin aiheesta on viranomaisten ja järjestöjen 72tuntia -varautumissuositus.

Mitä tarvikkeita kotona sitten tulisi olla? Tässä ainakin tarkistettavaksi listausta:

  • taskulamppu
  • kynttilöitä ja tulitikkuja
  • paristokäyttöinen radio
  • paristoja radiota ja taskulamppua varten
  • ladattu varavirtalähde, jolla voi ladata matkapuhelinta
  • polttopuita, jos kotona on takka tai puu-uuni
  • pieni summa käteistä rahaa
  • kotivara
  • välttämättömät lääkkeet ja särkylääkkeitä
  • kosteuspyyhkeitä
  • alkusammutusvälineet
  • ensiapulaukku
  • kasvomaskeja ja käsidesiä
  • joditabletteja
  • kannellisia puhtaita vesiastioita mm. vedenjakelua varten

Kotivara kuulostaa äkkiseltään vanhanaikaiselta. Kauppa on monella naapurustossa ja auki melkein 24/7. Mutta esimerkiksi sähkökatkon sattuessa kaupat menevät melkeinpä ensimmäisinä kiinni. Kotona olisi siis hyvä olla sellaisenaan säilyvää ruokaa, johon voi käydä käsiksi heti kun jääkaappi ja pakastin on ensin käyty läpi. Ehkäpä kotoasi jo löytyykin mm:

  • pullovettä, mehuja ja mehukeittoja
  • tuoreita hedelmiä, kasviksia ja juureksia
  • leipää, näkkileipää, riisikakkuja, korppuja
  • muroja, myslejä, hiutaleita, pähkinöitä, siemeniä
  • kuivattuja hedelmiä (esim. rusinoita)
  • hilloja, soseita
  • huoneenlämmössä säilyvää maitoa/kasvijuomia
  • kala-, liha- ja papusäilykkeitä
  • välipalapatukoita, keksejä, suklaata, sipsejä

Kotoa olisi hyvä löytyä astioita veden hakemiseen ja säilyttämiseen. Vesikatko voi johtua esimerkiksi sähkökatkosta tai veden saastumisesta. Vaikka yli vuorokauden mittaisissa vesihuollon häiriötilanteissa järjestetään usein varavedenjakelu, olisi helpompaa, jos kotoa löytyisi varmuuden vuoksi edes muutama litra kaupasta ostettua pullovettä.

Ihminen tarvitsee päivittäin noin 2 litraa puhdasta juomavettä. Lisäksi vettä tarvitaan ruoanlaittoon ja hygieniaan. Kokonaisvedentarve on 1–2 ämpärillistä henkeä kohti vuorokaudessa.

Sisälle suojautumisen tulee ajankohtaiseksi esimerkiksi silloin, kun alueella on tulipalo tai kaasuvaara, ohjeistuksia näihin tilanteisiin löydät täältä. Osaatko sinä sammuttaa kotisi ilmanvaihdon?

Moni kyllä tietää ja tiedostaa, että taskulamppu ja patteriradio olisi hyvä pitää käden ulottuvilla, mutta kuinka moni tositilanteessa löytää pimeästä lampun ja radion?

Kotitalouksien varautumisen merkitys on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua ja miettiä valmiiksi, miten toimia jos sähkö tai vesi loppuvat, tulee evakuoitumisen tarve tai tarve sulkeutua sisätiloihin.

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä