Nurmijärven blogi

Vanha-Klaukka

Vanha-Klaukka

Mitä kuuluu 120-vuotiaalle Klaukkalan koululle?

17.5.2021

Johanna Lindstedt, Klaukkalan koulun rehtori  

Klaukkalassa arvostettiin koulunkäyntiä jo 1900-luvun alussa. Klaukkalan maanomistajat olivat varanneet paikan koulurakennukselle jo 1800-luvun lopulla. Pysyvä koulutoimi Klaukkalassa alkoi 24.9.1900. Näillä paikoilla Klaukkalan koulun koulurakennukset ja koulutyö ovat eläneet ja kehittyneet vuosien varrella. Tänä vuonna olemme viettäneet koulun 120-vuotisen taipaleen juhlavuotta!

Koulussamme on noin 450 oppilasta ja monenlaista aktiivista toimintaa jokaisen koulupäivän aikana. Hyvät lukemisen, laskemisen ja kirjoittamisen taidot ovat tänä päivänäkin tärkeimpiä kansalaistaitojamme. Näiden perustaitojen rinnalle ovat nousseet harjoittelun ytimeen vuorovaikutustaidot sekä taito tehdä yhteistyötä. Tämän päivän kouluun kuuluvat erilaiset toiminnalliset työtavat, joilla aktivoidaan ja osallistetaan koululaisia. Kyselin oppilailta, millaiseen tekemiseen he ovat päässeet osallistumaan ja millaiset asiat heille ovat jääneet koulupäivistä mieleen.

Ekaluokkalaisten Tämä toimii! -teknologiakasvatusprojekti on saanut oppilailta suuren suosion. Projekti on suunnattu kaikille Suomen ekaluokkalaisille ja Klaukkalan koulun oppilaatkin ovat olleet työskentelyssä mukana. Pienet koululaiset ovat päässeet käyttämään luovuuttaan ja harjoittelemaan yhdessä tekemistä. Tunneilla on rakennettu koneita pienissä ryhmissä. Oppilaiden innostus ja tekemisen ilo ovat käsin kosketeltavia.

Yhteistyötä Klaukkalan koulussa on rakennettu monella tasolla. Opettajan työlle ominaista on aiemmin ollut yksin tekemisen kulttuuri ja omasta luokasta yksin vastaaminen. Luokkien ja opettajien välillä on ryhdytty tekemään yhteistyötä, jossa suunnittelun tasolla sekä rinnakkaisluokkien toiminnassa tehdään asioita mahdollisimman paljon yhdessä. Erilaiset joustavat ryhmittelyt mahdollistavat oppilaiden taitojen huomioimisen oppisisällöissä. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen lisäävät yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta vaihtelevassa koulun arjessa.

Teknologian hyödyntäminen opetuksessa lienee suurin muutos 120 vuoden aikana. Digilaitteet, ohjelmat ja sovellukset innostavat oppilaita opiskelussa alkuluokilta yläluokkalaisiin. Oppilaita on koulutettu myös TVT-agenteiksi. Agenttikoulutuksen saaneet viidesluokkalaiset oppilaat auttavat arjessa pieniä oppilaita tietoteknisten laitteiden käyttämisessä. Koneille kirjautuminen ja ohjelmien käyttäminen helpottuu, kun opettajan lisäksi luokassa ovat apuna isommat oppilaat. Ovatpa koulun aikuisetkin saaneet monta hyvää vinkkiä TVT-agenteilta.

Oppilaat mainitsevat usein koulupäivän parhaaksi tunniksi välitunnin. Keitä ovatkaan välkkärit? Välkkärit ovat ylempien luokkien oppilaita, jotka on koulutettu vetämään välituntileikkejä pienille oppilaille. Välkkärit auttavat alkuun vaikkapa polttopallon peluun tai hippaleikin välitunnin riemuksi. Koululla on toiminut myös välkkäreiden kaverikioski, josta voi käydä hakemassa itselleen välituntikaverin. Kukapa nyt yksin haluaisi välituntia viettää?

Kielten opettajien ja oppilaiden Let’s Learn Together -projektissa on ollut tulevaisuuden taitojen oppiminen keskiössä. Oppilaat ovat opettaneet toisiaan ja päässeet harjoittelemaan vuorovaikutusta sekä yhteistyötaitoja toimiessaan vuoroin asiantuntijoina ja vuoroin harjoittelijoina. Vanhemmat oppilaat ovat opettaneet nuorempia ja nuoremmat vanhempia opettajien suunnittelemista aihepiireistä. Tämä on antanut paljon iloa ja innostusta kielten opiskeluun.


Klaukkalan koulun sijainti mahdollistaa erilaisissa kohteissa vierailemisen koulupäivien aikana. Koulumme lähiympäristö on vaihteleva ja monipuolinen sisältäen urheilupaikat, kunnan palvelut sekä luontokohteet. Lähiympäristöön tehdyt retket ovat oppilaiden mieleen. Isosuolle suuntautuneilla retkillä on päästy toteamaan, että oppikirjoista tutut kasvit todellakin löytyvät luonnosta. Talvella samaiselle suolle on tehty vaellusretkiä ja pelattu suojalkapalloa lumisessa suomaastossa. Pienet eväät kruunaavat usein nämä tapahtumat.

Kouluviikoista voidaan rakentaa monipuolisia kokonaisuuksia oppilaiden iloksi. Klaukkalan koulussa on ilo oppia, opiskella ja tehdä työtä!

Johanna Lindstedt, Klaukkalan koulun rehtori.

 

Takaisin listaukseen

Seuraa uuden Vanha-Klaukan alueen kehittymistä.

Tutustu Vanha-Klaukan sivuihin >>

 

Naurava lapsi talon portailla