Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Mitä ihmettä?

25.10.2019

Koottavia käpylehmiä paketissa, Nurmijärvi-soittolista, simulaattorivideoita Nurmijärven maisemista…

Nurmijärvi on ylpeästi lande ja on päättänyt kertoa sen myös muille.

Olemme Suomen suurin kunta, aivan Helsingin pohjoisosassa. Meillä on paljon urbaania aktiivisuutta – mutta – sen sijaan, että 43 000 asukkaalla olisimme Suomen 26. suurin kaupunki, olemme ylpeästi Suomen suurin lande.

Epäilemme, että saattaa olla vielä joku, joka ei tiedä, mikä on Nurmijärvi. Ehkä siis pääsemme yllättämään jonkun sillä, että olemme kunta, jossa on kansainvälisiä huipputeknologian yrityksiä, lehmät laiduntavat taajama-alueella, ihmisillä on pilkettä silmäkulmassa ja meillä on niin puhdas jääkauden aikainen vesi, että siitä voi suodattamatta tehdä vaikka vodkaa. Nurmijärvihän on kaiken ytimessä, lähellä, helposti, turvallisesti, kutsuvasti ja edullisesti. Nurmijärvi on pääkaupunkiseudun ytimessä, mutta rehdisti maalla. Nurmijärvi on kotoisuutta, luontoa, puhtautta, elämyksiä ja yllätyksiä.

Jos Nurmijärvi ei ole vielä tuttu, tilanne on nyt helposti korjattavissa. Olemme nimittäin todennäköisesti ensimmäisenä maailmassa luoneet kuntasimulaattorin. Nurmijärvi-simulaattorin kautta tarjoamme kaikille mahdollisuuden kokea Nurmijärvellä olemista mm. YouTuben ja Spotifyn kautta. Simulaattorin tarkoitus on olla elämys ja antaa hyvää fiilistä.

Simulaattorin lisäksi meillä tarjoamme erilaisissa tapahtumissa Nurmijärvi-näytteitä, kuten esimerkiksi hauskoja tee-se-itse-käpylehmäpakkauksia.

Ylpeästi lande - käpylehmiä kalliolla

Nurmijärveläinen luonteenlaatu on maalaisnoheva. Meillä ei turhaan tärkeillä ja osaamme nauraa itsellemme, sekä kaupunkien ja maaseudun turhanaikaiselle vastakkainasettelulle. Ylpeästi lande -kampanjan sivuilta löytyy leikkimielinen kuntahistoriikkimme sekä landeoppaamme.

Lande on helsingin kieltä, mikä kertoo maantieteellisestä läheisyydestämme. Meille lande tarkoittaa turvallista ja mukavaa paikkaa, jossa on paljon sydämen sivistystä ja kaikkien on hyvä olla. Paikkaa, josta voi hyvällä omallatunnolla olla ylpeä.

Sijaintimme on superhyvä sekä asumisen, että yrittämisen näkökulmista. Landella on silti landen edut myös tonttihinnoissa ja työvoiman saatavuudessa. Meiltä löytyy kaikenlaisiin tarpeisiin sopivia ympäristöjä, joita esitellään Ylpeästi lande -kampanjasivustojen alla mm. päätaajamien videoesittelyissä.

Kirkonkylä

Klaukkala

Rajamäki

Tervetuloa kokeilemaan landeilua sekä simulaattorissa että livenä. Mutta varo – kun pulssi tasaantuu ja hyvä olo valtaa mielen, voi olla, ettet enää halua pois landelta.

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä