Nurmijärven blogi

Näin Nurmijärvi rakentuu

Näin Nurmijärvi rakentuu

Millainen on lokakuussa avautuva pääkirjasto?

2.6.2022

Pääkirjaston väliaikaistiloissa Mahlamäentiellä on kyselty viime aikoina yhä useammin: “Koska pääkirjasto taas avataan? Milloin pääsette takaisin kirjaston tiloihin?” Nyt voimme iloksemme vastata asiakkaille, että remontoitu kirjasto avataan lokakuussa, jos kaikki sujuu suunnitellusti. Remontti on siis loppusuoralla, ja pienoinen kisaväsymys ja malttamattomuus on ymmärrettävää – niin asiakkailla kuin meillä kirjastolaisillakin.

Katselmus työmaalla  

Miltä kirjastossa tällä hetkellä näyttää? Se kiinnostaa taatusti niin asiakkaita kuin meitä työntekijöitäkin.  Meille kirjastolaisille järjestyi tilaisuus päästä joukolla ihailemaan remontin etenemistä. Työmaalla puimme päällemme asianmukaiset turvavarusteet, ennen kuin astelimme sisään tutuista ovista. Viime kerrasta olikin usealla meistä vierähtänyt aikaa jo lähes vuosi. Tunnelmat olivat siis odottavat.   

Vaikka pihamaa oli melkoisessa myllerryksessä, sisällä näytti jo varsin valmiilta. Ensivaikutelma oli todella myönteinen: tiloissa tuoksui uudelta ja puhtaalta, kirjasto oli valoisa, pinnat kauniit ja raikkaat, värimaailma oli harmoninen ja tilat vaikuttivat toimivilta. Tuleva työpaikkamme on upea!

Nuorille Nurjasto – lapsille Satuhuone Sananjalka

Kirjastosalin parvi näyttää siltä kuin se olisi aina ollut paikallaan. Parven alle on rakentunut nuorten tila, Nurjasto, jonne nuoret voivat kokoontua jutustelemaan ja hengaamaan omassa rauhassaan. Nimi Nurjasto valikoitui asiakkaiden nimiehdotuksista, joita kyselimme helmikuussa järjestetyssä nimikilpailussa. Nuortenosasto tulee sijoittumaan Nurjaston lähettyville, samoin musiikkiosasto, joka siirtyy parven alle.  

 

Nuorten Nurjasto

 

Vanhan musiikkiosaston tilat palvelevat jatkossa pieniä asiakkaita. Lastenosaston yhteyteen rakentunut lukuhuone on saanut nimekseen Satuhuone Sananjalka. Satuhuoneeseen nousee vielä oleskeluportaikko, ja sinne tulee myös iso näyttö esimerkiksi elokuvien esittämistä varten. Lapset saavat myös pelikoneille oman pelihuoneen. Seinillä toistuu kaunis rauhallinen vihreän sävy.  

 

Satuhuone Sananjalka ja lastenosasto

Huoneita nimetty kasvien mukaan

Pohdimme joukolla nimiä uusille huoneille ja tiloille. Luontonimet viehättivät, ja loppusuoralla kisasivat kasvit ja linnut. Kasvinimet vetivät lopulta pidemmän korren.   

Uudistettuun pääkirjastoon tulee kaksi kokoustilaa, joita myös esimerkiksi yhdistykset voivat varata käyttöönsä. Pienempi, neljän hengen ryhmätyötila on nimetty Vanamoksi, ja suurempi kokoustila on nimeltään Kanerva.  

Entinen käsikirjasto on muuntunut tapahtumatila Männistöksi. Männistöön tulee liikuteltava lava ja avattava seinä, jonka avulla tapahtumia voidaan tuoda myös kirjastosaliin.  

 

Tapahtumatila Männistö

 

Valoisia tulevaisuudennäkymiä  

Asiakkaille on luvassa muutakin mukavaa, kuten hiljaisen työskentelyn tilat sekä pieni asiakaskeittiö, johon tulee vesipiste ja mikroaaltouuni. Kirjastokäynnille voi siis napata jatkossa mukaan eväät, ja myös kahviautomaatin mahdollisuutta on selvitelty. Jospa kirjastosta saisi tulevaisuudessa halutessaan myös kupposen kuumaa.   

Vierailun jälkeen tunnelmat ovat korkealla. Hyvää kyllä kannattaa odottaa!  

Väliaikaiskirjasto palvelee muuttotouhuista huolimatta 

Palvelemme väliaikaistiloissa koko kesän, heinäkuun alusta supistetuin aukioloajoin. Syyskuussa keskitymme muuttoon, mutta varausten nouto on mahdollista kuun puoliväliin asti.  

Lokakuussa sitten tavataankin jo uudessa kirjastossa! 

 

Bloggaajina Kirjastolaiset   

Takaisin listaukseen

Blogi-kirjoituksia rakentamisesta, maankäytöstä, kaduista, virkistys- ja liikunta-alueista, ympäristöasioista, asumisesta ja liikenteestä. Blogin kirjoittajina kunnan työntekijät ja sidosryhmien edustajat.

Ilmakuva Nurmijärven kirkonkylästä.