Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajan blogi 17.12.2022 – Minkälainen oli vuosi 2022 Nurmijärvellä

17.12.2022

Joulu ja vuodenvaihde lähestyvät jo vauhdilla. Nyt on hyvä hetki summata vuoden saldoa.

Muistatteko, miten tämä vuosi vielä alkoi – vahvasti koronatunnelmissa. Alakoululaiset, 1-6 luokilla alkoivat 10.1. käyttää maskeja annettiin. Lapsille alettiin jakaa koronarokotuksia. Sulut ja kokoontumisrajoitukset jatkuivat.

Helmikuussa kouluissa jaettiin huoltovarmuuskeskuksen tilaamat koronatestit. Tammikuussa tartuntoja kirjautui 126 päivässä ja 14 vuorokauden ilmaantuvuus oli noin 3000. Vertailun vuoksi – tällä hetkellä, kun enää aniharva käy koronatesteissä, Nurmijärvellä kirjautuu noin 140 virallista tartuntaa viikossa ja ilmaantuvuus on lähellä 600.

Nyt tuntuu etäiseltä, mutta muistitteko, että maskisuosituksesta luovuttiin vasta 20.4.

Tammikuussa historian lehdet havisivat, kun äänestettiin ensimmäisissä aluevaaleissa. Nurmijärvi ja nurmijärveläiset ehdokkaat saivat upean tuloksen ja vahvan edustuksen.

Helmikuussa ajateltiin, että oltiin jo menossa kohti valoa ja rakennettiin kunnassa hyvänmielen lumiukkoja ja kunnanviraston pihallakin nähtiin hulvattomia lumiveistoksia.

Pian sen jälkeen – 24.2. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ukraina Help-center aloitti Nurmijärvellä huhtikuun alussa. Kotokunta Oy avasi kesällä Nurmijärvelle hajautetun vastaanottokeskuksen, jossa on tällä hetkellä 300 paikkaa.

Maailmantilanteet ovat näkyneet kuntalaisten mielentilassa ja jaksamisessa – myös erityisesti koulujen ja päiväkotien arjessa.

Monenlaista on kuitenkin vuoden aikana tapahtunut ja saatu aikaiseksi

Vuoden alusta käynnistettiin yksityisteiden avustusjärjestelmän kehittäminen ja se saatiin päätöksenteon osalta maaliin kevään aikana.

Ilvesvuori II – eteni ripeästi kuulemisissa ja päätöksenteossa, mutta lopullinen maakauppa jäi vielä odottamaan valituksen käsittelyä.

Seitsemän veljeksen luonnonsuojelualue päätettiin perustaa.

Järvimaan tontit saatiin vihdoin myytyä ja Vanha Klaukan tonttimyynti on jatkunut ja tontteja on myyty useammassa erässä vuoden aikana.

Lepsämäntiellä on tehty parannuksia ja Viirinlaaksoon on rakennettu uusia teitä. Kiilakivetielle rakennettiin kaivattuja pysäköintitaskuja ja Alitilantielle uusi pysäköintialue. Kuonomäentiellä toteutettu vesihuoltoverkon saneerausurakka.

Klaukkalan uusi pyörätie avattiin.

Klaukkalan urheilukentän remontti valmistui ja Klaukkalassa järjestettiin suuret Nuorten yleisurheilun SM-kisat

Pääkirjasto remontoitiin ja otettiin käyttöön aikataulun mukaisesti.

Siivoustalkoita on järjestetty sekä keväällä, että syksyllä.

Syksyllä Nurmijärvellä järjestettiin myös mittava Alueellisten valmiuskeskusten AVAK harjoitus

Alkuvuonna päätöksentekoon tulivat kunnan omistajapoliittiset linjaukset, sekä päätökset Nurmijärven Sähkön ja Vesiliikelaitoksen yhtiöjärjestelyistä, pysäköinninvalvonnan käyttöönotto. Yhtiöjärjestelyjen ja pysäköinninvalvonnan osalta päädyttiin pysyttäytymään nykytilassa.

Kuten toivoimme, tästä vuodesta tuli lopulta Minä Elän -vuosi – vuosi, jolloin elämä jälkeen alkoi ja jolloin voitiin jo alkaa toipua – puhua syrjäytymisen ja henkisen hyvinvoinnin ongelmista.

  • Kirjastolla ja kulttuuripalveluissa järjestettiin monenlaista ohjelmaa ympäri vuoden – paljon tapahtumia ja vieraita nähtiin mm. Maija Vilkkumaa, Westön veljekset ja Esa Saarinen muutamia mainitakseni.
  • Aleksis Kivi lakitettiin pitkästä aikaa livenä vappuna
  • Sääksissä järjestettiin ensimmäistä kertaa kesäkonsertteja ja leffailta biitsillä.
  • Nurmijärven torilla järjestettiin svengaava Jazz iltapäivä ja Klaukkalassa katusirkusta
  • Kiljavalla pidettiin Metsähotellia ja vietettiin Suomen luonnon päivää.
  • Monikkopäivää vietettiin jälleen
  • Taaborilla vietettiin Kivijuhlien 70-vuotis juhlia ja nähtiin mm. Abreu ja Neon 2

Museot aukesivat ja väki on löytänyt jälleen niihinkin. Ryyppi on ollut esillä mm. Ylen kieltolakisarjassa

Kunnassa on myös toteutettu useita iloisia liikuntatapahtumia – vaellettu Aleksis Kiven syntymämökiltä kuolinmökille, järjestetty kepparikisoja, vietetty unelmien liikuntapäivää.

Seitsemän veljeksen pyöräreitti avattiin.

Matkailualan yrittäjille on järjestetty useita työpajoja ja tilaisuuksia.

Visit Nurmijärvi sivusto aloitti, Nurmijärven kunnan tapahtumakalenteri uusittiin ja kesäsomettajat valloittivat jälleen somen kesällä.

Nurmijärvi osallistui Keski-Uudenmaan Pride tapahtumaan.

Päätöksenteossa ja valmistelussa on toimittu osallistavasti ja vuorovaikutteisesti

Kunta on osallistunut useisiin kyläpäiviin ja markkinatilaisuuksiin.

On järjestetty useita kuntalaiskyselyjä, mm. Kirjaston nuortenosaston nimikilpailu, viestintäkysely, kuntapalvelukysely, olohuonekysely, strategiasta, kuntapalvelut kysely palveluiden parantamiseksi

Klaukkalassa, Kirkonkylällä ja Rajamäessä järjestettiin kävelevät kyläillat ajankohtaisilla teemoilla.

Ilmastotyö on noussut uudelle tasolle. On tehty ilmastokysely, järjestetty ilmastotyöpajat jne.

Osaamisemme ja työmme on myös huomattu – Olemme saaneet rahoitusta erilaisiin asioihin, mm. harrastusiltapäiviin ja olohuonetoimintaan. Nurmijärven lukio oli suomen 14. paras, THL palkitsi meidät terveydenedistämisaktiivisuudesta ja saimme rekrytointikampanjastamme ykköspalkinnon.

Klaukkalaan on valmistunut tiedepäiväkoti ja Rajamäessä on rakentumassa uusi yksityinen päiväkoti.

Olohuonetoiminta on käynnistynyt ja saanut STEA:lta rahoitusta. Klaukkalassa avattu Suopolun tupa ja Rajamäessä on avattu kylätalo ja kohtaamispaikka Villentiellä

Klaukkalassa on käynnistynyt Nuorisopalveluiden Mopopaja ja nuorten tukemiseksi on käynnistetty verkostotyö, jossa mukana ammattilaisia useilta eri alueilta

ResQ myynti on kasvattanut suosiotaan ja on hyvä tapaa huolehtia hävikistä

Nurmijärven ilmiötuotteiden verkkokauppa avautui ja sieltä kannattaa hankkia pehmeät paketit jouluksi – saatavissa mm. kivoja pipoja ja kalsareita.

Nurmijärvelle on saatu useita uusia kauppaliikkeitä, jotka parantavat kaupallisten palveluiden tarjontaa – Lidl, Tokmanni, Musti ja mirri, Gigantti ja Rusta.

Strategiatyö saatiin maaliin maaliskuun valtuuston kokouksessa ja Nurmijärvi – paremman arjen ilmiö -elokuva julkaistiin ja sen myötä ohjelmatyötä on jo edistetty mm. turvallisuussuunnitelma ja kotouttamisohjelma.

Palkkahallinnon ulkoistus toteutettiin Sarastian kanssa.

NUUKA-päivitystyö on valtuuston päätöksen myötä käynnistynyt.

Ilmiöntekijät II – viestintä on alkanut – tehdään tutuksi kunnassa tehtävää työtä ja työntekijöitä – ilmiöntekijöitä.

TE-palveluiden siirto kunnille on eduskunnassa päätöksenteossa ja valmistautuminen on kunnassa käynnistynyt.

Kirkonkylän keskustan kehittäminen on käynnistynyt.

Sähköpulaan varautuminen on käynnistynyt ja energiansäästötoimia on tehty mm. huonelämpötilaa laskemalla, valoja säätämällä ja vaihtamalla, asentamalla energiatehokkaampia ikkunoita ja ovia, jne.

Nurmijärven kunta täyttää vuonna 2025 250 vuotta ja tätä ajatellen on käynnistetty kunnan historian 4. osan laadinta. Siinä peilataan Nurmijärven kunnan historiaan 60-luvulta nykypäivään.

Tässä muutama maininta – ja paljon jäi vielä ihan arkisia saavutuksia tuomatta esiin.

Toivotan iloista ja rauhallista joulua!

Outi

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä