Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Koulukuljetusten ongelmia ratkotaan kellon ympäri – kuljetuksiin muutoksia

17.8.2018

Kiitos yhteydenotoista koulukuljetuksiin liittyen ja nöyrä pahoitteluni, että ongelmien ratkaiseminen on vienyt aikaa. Yksikään virhe ei ole oikeutettu, etenkään kun kyse on lapsista ja heidän turvallisuudestaan.

Ongelmia on ollut reitityksessä, logistiikassa, aikatauluissa ja liikenneturvallisuudessa. Kaikkiin näihin on puututtu. Kriisiä on ratkottu kellon ympäri ja joka päivä asioita on saatu etenemään parempaan suuntaan.

Tilanne on tällä hetkellä se, että kuljetusyritys Mr. Taxin sopimus on päätetty purkaa yhteisestä sopimuksesta ja yrittäjän aloitteesta. Kyydit korvataan maanantaista alkaen Korsisaaren ja Kuninkaantien liikenteen autoilla. Kivenpuiston kuljetuksista neuvotellaan parhaillaan siten, että ne saadaan irrotettua järjestelmästä erilleen. Reittien aikatauluihin ja logistiikkaan liittyviä ongelmia ratkomme parhaillaan yhdessä liikennöitsijöiden sekä reititysohjelman toimittajien kanssa. Viikonloppuna saamme avuksi myös kuljettajia, jotka tuntevat ajettavia alueita. Tavoitteemme on sujuvuus ja moitteettomuus.

Kuluneen viikon ajan reitit on rakennettu päivittäin ja tiedot kuljetusajoista on lähetetty viesteillä koteihin. Viestit on toistaiseksi saatu lähtemään harmillisen myöhään, mutta ne on voitu lähettää vasta kun reittien tarkistukset on saatu valmiiksi. Päivittäinen viestittely jatkuu niin kauan, kunnes reitit saadaan vakiintumaan. Ongelmatilanteita varten käytössämme on suora sähköposti ja olemme lisänneet kuljetuspalveluihin väliaikaisesti henkilöstöä, jotta saisimme mahdollisimman nopeasti vastattua sekä sähköposteihin, että puheluihin.

Käytössämme on uusi reititysohjelma, jonka toimittajat päivystävät koko ajan apunamme kunnantalolla. Ohjelmisto on jo nyt osoittanut hyödyllisyytensä. Ohjelmiston kautta pystytään reaaliaikaisesti seuraamaan kyytien kulkua ja jäljittämään esiintyneiden reittiongelmien syitä. Jatkossa ohjelmisto mahdollistaa myös vanhemmille tiedon siitä, missä autot kulkevat, sekä yhteydenpidon suoraan kuljettajiin.

Monet ovat kysyneet kilpailutuksesta ja sen syistä. Kilpailutus jouduttiin tekemään, koska kaikki optiovuodet vanhasta sopimuksesta oli käytetty. Kilpailutuksella ei haettu säästöjä. Kilpailutuksen kriteereissä on painottunut hinta siitä syystä, että aikaisemmin käytetyt pisteytystaulukot erilaisten kriteerien suhteen oli todettu erittäin ongelmallisiksi. Siksi kilpailutuksen ehdoissa edellytettiin nyt jo lähtökohtaisesti erilaisten laadullisten tekijöiden toteutuminen – kuten monien kysymä kielitaitovaatimuksen täyttyminen. Kaikki valitut toimijat ovat siis ilmoittaneet täyttävänsä edellytetyt kriteerit.

Töitä sen eteen, että kaikki saadaan vihdoin sujumaan ilman ongelmia, tehdään jälleen yli viikonlopun ja tiedotamme tilanteen etenemisestä ajantasaisesti.

 

Outi

 

Blogin etusivulle

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä