Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Kiitos vuodesta 2019!

31.12.2019

On jälleen uudenvuoden taikojen ja lupausten aika – mutta sitä ennen pikainen vilkaisu olan taakse.

Vuosi 2019 jää aikakirjoihin lukuisten eri tapahtumien ja asioiden kautta, joista positiivisimpia lienevät kymmenet erilaiset kulttuuri- ja kuntalaistapahtumat, joita on järjestänyt paitsi Nurmijärven kunta, myös monet yhdistykset ja muut toimijat. Keikkakalenteri on pitkä ja meillä ovat esiintyneet mm. Elastinen, Kaj Chydenius, Sonja Lumme, Janne Tulkki, Fork, Kari Hotakainen, Seppo Tiitinen, Eija Sinikka, Juha Hurme, Martti Suosalo, Kalevauva, Anssi Kela, Ali Jahangiri ja Niko Kivinen.

Kunnan strategiaa – Nurmijärvi, positiivinen ilmiö – on toteutettu monin eri tavoin, mutta erityisesti haluan nostaa tässä yhteydessä esiin viestinnän.

Vuoden aikana Nurmijärvelle on hyväksytty viestintästrategia ja uusi brändi-ilme, on toteutettu ja otettu käyttöön uudet kotisivut, lisätty tiedottamista ja avoimuutta, uudistettu Nurmijärvi –lehti sekä kesäesite ja toteutettu Ylpeästi Lande – kampanja (sisältäen mm. Nurmijärvi –simulaattorin)

Sivistystoimen puolella on lisätty alkuluokkatoimintaa, uudistettu varhaiskasvatuksen maksujärjestelmää, otettu käyttöön Wilma, sekä tehty päätös lukioiden hallinnollisesta yhdistämisestä.

Ympäristötoimialan piiriin kuuluvista asioista merkittävimpiä lienevät Vanhan Klaukan kaavan hyväksyminen, ohikulkutien rakentamisen käynnistyminen, Rajamäen Kiertoliittymän valmistuminen, Järvimaan tonttien ennätysnopea myynti, Klaukkalan matkakeskuksen käyttöönotto, Ropakontien ja Kiikkaisten kujan uusi risteys – ja yksityistiekoulutukset, joita on järjestetty useita tämän vuoden aikana.

Aleksian osalta on ryhdytty taistoon ruokahävikin vähentämiseksi – ottamalla käyttöön biovaaka, sekä ResQ palvelu. Uusi valmistuskeittiö on vuoden aikana rakentunut ja otetaan käyttöön alkuvuoden 2020 aikana.

Liikuntapalveluissa merkittävin lienee kuntoportaiden käyttöönotto ja mobiilioppaan lanseeraus seitsemän veljeksen reitille.

Kulttuuripuolelta jo tulikin jotain mainittua, mutta mainittakoon vielä, että Rajamäen tehdasmuseo sai nimen Ryyppi ja kieltolain satavuotisjuhlaa vietettiin näyttelyn merkeissä viime kesänä.

Keväällä pidettiin myös kautta aikojen ensimmäinen Nurmijärvi Open tilaisuus, jossa mm. juhlittiin suomenmestareitamme salibandyseura SB Prota.

Tärkeimpiä ja myös vaikeimpia päätöksiä menneellä valtuustokaudella ovat olleet NUUKA –ohjelma, sekä veronkorotuspäätökset.

Suurimpia murheitamme tämän vuoden aikana ovat olleet kunnassa tapahtuneet tulipalot, joiden osalta haluan vielä kiittää Poliisia hyvästä työstä, sekä palon kohteina olleiden koulujen oppilaita, opettajia ja perheitä joustavuudesta ja yhteistyöstä.

Toinen suuri murhe ovat olleet sisäilmaongelmat ja niistä seuranneet väistötilakysymykset.

Ja kolmantena – ja ehkä raskaimpana murheena meillä on talous. Edellisen osavuosikatsauksen yhteydessä ennustimme, että kunnan talous painuu 15,4m euroa miinukselle. Viimeisimpien Sote-raporttien pohjalta olemme arvioineet, että alijäämämme painuu kaikkiaan 20 miljoonaa miinukselle.

Kiitos kaikille väistyvästä vuodesta, hyvästä yhteistyöstä ja rakentavasta vuoropuhelusta, jota olemme voineet käydä vaikeinakin aikoina. Toivon, että vuonna 2020, joka on siis Seitsemän veljeksen juhlavuosi – jatkamme hyvässä – jopa veljesmäisessä yhteishengessä työtämme erilaisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Hyvää vuotta 2020 kaikille!

Sädetikku kädessä

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä