Nurmijärven blogi

Ilmiöntekijät

Ilmiöntekijät

Katja – palveluneuvoja

13.6.2019

Ilmiöntekijät-kampanja, Katja palveluneuvoja

“Tässä työssä ei ikinä tiedä, millaisia asioita päivän aikana tulee vastaan. Kerrankin asiakas tuli kysymään, miten papukaijan saisi kuljetettua Suomeen.⁣

Otan vastaan kunnassa olevia maahanmuuttajataustaisia asiakkaita. Asiakkaat tulevat tänne kysymään neuvoa käytännön asioissa, esimerkiksi työnhaussa, hakemusten täytössä, lasten harrastusmahdollisuuksien kartoittamisessa tai ihan vain eri paikkoihin kulkemisessa. Kunnassa on noin 2000 vieraskielistä, joista 1400-1500:llä ei ole Suomen kansalaisuutta.⁣

Aina ei löydy yhteistä kieltä asiakkaan kanssa. Silloin täytyy heittäytyä aika paljon, käyttää apuna kuvia ja esittää pantomiimilla. Sähkökatkosta voi demonstroida laittamalla valoja pois ja taas päälle. Terveyteen liittyviä papereita voi olla hankalampi kääntää ilman samaa kieltä. Tarvittaessa tilataan tulkki.⁣
Ilmiöntekijät-kampanja, Katja palveluneuvoja
Harrastan näyttelemistä ja laulamista Operetti Jukolassa. Sielläkin saa heittäytyä ja luovia. Pian olen jäämässä äitiyslomalle. On ihan uudenlaista arkea tulossa, kun pikkuinen syntyy.”

#nurmijärvionilmiö #ilmiöntekijät

Takaisin listaukseen

Nurmijärven kunnassa työskentelee noin 1800 työntekijää. Eri ammattinimikkeitäkin on yli 200. #ilmiöntekijät-kampanja esittelee monipuolisesti Nurmijärven kunnan ammattilaisia.

Tutustu ilmiöntekijät-tarinoihin >>

Ilmiöntekijät