Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Hyviä uutisia yritystonttirintamalta

23.6.2021

Nurmijärven viimeisten vuosien aikana lisääntyneen väestönkasvun ja asuintonttien myynnin varjoon on hieman jäänyt, että myös yritystonttien myynnissä on menossa eräänlainen ”Nurmijärvi-ilmiö”.

Sijaintimme, logistiset vahvuutemme, alueelta saatava työvoima ja tonttien hinnat ovat houkutelleet yrityksiä etsimään aiempaa aktiivisemmin sijaintipaikkoja Nurmijärveltä.

Kuluneen vuoden aikana Nurmijärveltä ovat löytäneet sijaintinsa mm. Lidl ja Tokmanni, jotka ovat tulossa Kirkonkylään, Ca-Sa Välimeren Herkut Oy, joka tulee tekemään elintarviketuotantoa Ilvesvuoreen, Den Finland Oy, joka tulee tekemään vuokratiloja useille pienyrityksille Ilvesvuoreen.

Lisäksi on tehty kauppoja Ilvesvuoresta Tekova Oy:n, Yhtymä R10:n, TT Estate Oy:n ja Nrep Oy:n kanssa, joiden osalta loppukäyttäjät eivät ole vielä julkisia.

Näiden lisäksi yritystonttikauppoja on tehty Laidunalueelta paikallisten yritysten laajennustarpeisiin. Ilvesvuoresta on myös varaus Kiinteistö Oy Kivenkulmalle, johon on kaavailtu kansainvälisen konsernin Suomen toimintoja.

Kunnan historian yhdeksi merkittävimmistä yritystonttikaupoista nousee niin ikään Ilvesvuoren alueelle sijoittuva 57 hehtaarin alue, josta allekirjoitettiin esisopimus 22.6. Kesko Oyj:n kanssa. Alueelle on tulossa uusi satoja henkilöitä työllistävä logistiikkakeskus, joka palvelisi Keskon päivittäistavarakaupan toimintaa tehokkaasti pitkällä aikavälillä. Kaavatyön on tarkoitus valmistua ensi vuoden alkupuolella ja rakentaminen tapahtuu vaiheittain tämän ja osin seuraavan vuosikymmenen aikana.

Tonttikauppa on viimeisten kuukausien aikana ollut niin vilkasta, että tonttivarannon osalta on jo käynnistetty työ uusien alueiden kaavoittamiseksi ja myyntikuntoon saattamiseksi. Joitain tontteja on kuitenkin kunnallakin vielä jäljellä ja lisäksi alueellamme on yritystontteja myynnissä myös yksityisillä toimijoilla – mm. Altia Oy:llä Rajamäen Yhdentähdentien teollisuusalueella.

Yritystoiminta on erittäin tervetullutta Nurmijärvelle ja jo nyt toteutuneet sopimukset tulevat lisäämään Nurmijärven elinvoimaisuutta ja työpaikkaomavaraisuutta merkittävästi. EK:n kuntarankingissa 2021 Nurmijärvi on edelleen kuntavertailussa 10 kärjessä. Kahden vuoden välein toteutettava Kuntaranking mittaa Suomen eri alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta.

Hyvä ja saumaton yhteistyö yritysten kanssa on Nurmijärvelle tärkeä asia, jonka eteen tehdään töitä eri tavoin. Elinkeinopäällikkömme Marko Järvenpää on henkilö, jonka kautta asiat pyritään hoitamaan ikään kuin ”yhden luukun palveluna”. Yritystoimintaan liittyvää neuvontaa ja tukea varten Nurmijärvi on solminut sopimuksen Keskiuudenmaan Kehittämiskeskuksen Keuken kanssa, jonka palvelut ovat nurmijärveläisten yritysten käytettävissä. Käymme myös säännöllistä vuoropuhelua sekä alueen yrittäjäjärjestöjen, että suoraan alueella toimivien yritysten kanssa. Tarjoamme myös yrittäjäjärjestöjen kanssa perustetun yhdistyksen kautta konttori- ja neuvottelutilaa alueella toimiville yrityksille.

Nurmijärveläisten yritysten menestys on meidän kaikkien etu. Näin kesän ja juhannusjuhlien aikaan on hyvä jälleen muistuttaa siitä, että ostamalla omalta paikkakunnalta olet osaltasi mahdollistamassa palveluiden ja tarjonnan pysymistä ja kehittymistä. Kunnassamme on käytössä myös Nurmijärveltä -tunnus, jota useat palveluntarjoajat ovat jo ottaneet käyttöön ja joka on kaikkien paikallisten yrittäjien käytettävissä

Outi

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä