Nurmijärven blogi

Vanha-Klaukka

Vanha-Klaukka

Elämä soi Musiikkiopiston käytävillä Monikossa

26.4.2021

Tuomas Mali, Nurmijärven Musiikkiopiston rehtori

Toisinaan rehtorin työpäiväni päätteeksi virkistän itseäni kävelemällä musiikkiopiston käytävillä soivaa elämää kuunnellen. Hieman hermostuneita lapsia vanhempineen odottelee alkamassa olevia soittajaisia; pellavapäinen pikkutyttö lauleskelee vaaleanpunaisessa tyllihameessa, teini-ikäiset kihertävät keskenään, opettajat peittävät oman jännityksensä tottuneesti lempeän ammattimaiseen komenteluun.

Musiikkileikkikoulun kolmivuotiaat ampaisevat luokastaan kuorolaisiin törmäillen. Muskariopet keräilevät soittimia kaappiin, kun kuoronjohtaja jo takoo viritysääniä pianosta. Ainainen tilanahtaus, luokista käytäville raikuva korvia väsyttävä kakofonia, kaikkialla soitinkoteloita ja nuottipinoja.

Kuva: Pauli Aikio

 

Yhteistuntien inspiroiva kaverien kanssa musisointi, musiikki-iltojen kutkuttava jännitys, isojen konserttien juhlallisuus. Kuoroystäviä, orkesterikavereita, me oltiin samassa Mupessa, toi on se ihana viuluope.

Minä, joka saa päästä esiin loistamaan ja me, jonka osaksi voi mutkattomasti sulautua.

Kuva: Pauli Aikio

 

Huonoinakin päivinä Monikon käytävien kulkeminen saa hymyilemään. Liikuttavaa taideopistojen tunnelmassa on intohimon ja keskittyneisyyden yhdistyminen luovaan kaaokseen, toistuviin kriisitilanteisiin ja avoimuuteen, jolla inhimillisten tunteiden koko kirjo saa aina olla toiminnassa läsnä.

Klaukkalan Monikossa on yksi Suomen parhaista ja parhaiten varustelluista konserttisaleista sekä tilat musiikkiopistolle, tanssiopistolle, musiikkikoululle, nuorisopalveluille, bändeille, kahviolle, aulagallerialle ja paljolle muulle. Ovi käy yli 1000 kertaa viikossa pelkästään taiteen perusopetukseen liittyvien opintojen takia. Konserteissa ja muissa yleisötilaisuuksissa käy vuosittain valtava määrä nurmijärveläisiä ja ulkopaikkakuntalaisia.

Taiteen harrastaminen tukee tutkitusti elämänhallintaa, hyvinvointia, innovaatioita ja taloudellista menestystä. Monikko ja taideopistot palveluineen ovat avoimia kaikille kuntalaisille, olipa aikomuksena soittamaan oppiminen, tanssitunnille osallistuminen, konsertista nauttiminen, juhlamusiikin tilaaminen – tai vain kahvikupillisen juominen taiteen tekemisen voimaannuttavassa ilmapiirissä.

Tuomas Mali, kuva: Emma Mali

Tutustu Nurmijärven Musiikkiopiston toimintaan musiikkiopiston kotisivuilla. 

Takaisin listaukseen

Seuraa uuden Vanha-Klaukan alueen kehittymistä.

Tutustu Vanha-Klaukan sivuihin >>

 

Naurava lapsi talon portailla