Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Eläköön Aleksis 185 v!

10.10.2019

Nurmijärvellä vietetään tällä viikolla Aleksis Kivi -viikkoa. Ja eipä sen oikeampaa paikkaa kansalliskirjailijamme ja suomalaisen kirjallisuuden juhlistamiseen ole kuin pitäjä, jossa kansalliskirjailijamme syntyi, kasvoi ja jonka tantereilla pienenä piimäpartaisena piehtaroitsi. 

Aleksin syntymästä on nyt 185 vuotta.

Syntyi lapsi syksyllä –
tuulet niin vinhasti vinkui –
tuult’ oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun.

(Eino Leinon runosta Aleksis Kivi)

Lyhyt maanpäällinen elämänsä päättyi 38 vuoden iässä 31.12.1872, mutta Kivi ei ole kuitenkaan sammaloitunut, vaan jatkaa vierimistään – elää ja vaikuttaa yhä vahvasti ajassamme.

Ensi vuonna juhlitaan ensimmäisen merkittävän suomenkielisen romaanin juhlaa. 02.02.2020 on päivämäärä, jolloin tulee kuluneeksi tasan 150 vuotta Seitsemän veljestä romaanin ensimmäisen vihkon julkaisusta (SKS julkaisi romaanin neljänä vihkona keväällä 1870). Numerosarja 02022020 on jo sinällään kuin lahja käärepaperissa, mutta teemavuosi tulee pitämään sisällään monenmoista juhlaa ja aktiviteettia täällä synnyinkunnassa – Aleksis Kiven päivän pääkaupungissa. Seitsemän Veljestä -näytelmää esitetään monessakin muodossa vuoden aikana. Veljekset nähdään Taaborinvuorella, nukketeatterissa sekä myös muissa myöhemmin paljastettavissa jännittävissä yhteyksissä. Galleria Villeen on tulossa huikeita näyttelyitä. Siellä nähdään Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -kirjan kuvitussuurennoksia ja Erkki Tantun alkuperäiskuvituksia Seitsemään veljekseen.  Seitsemää veljestä luetaan lukumaratonina, kirjastoissa pidetään nuorille sanataidetyöpajoja, Seitsemän veljeksen ulkoilureitillä järjestetään samoilua ja muita tapahtumia veljesten maastoissa. Eikä tässä vielä kuin maistiainen tulevasta…

Emme silti halua omia juhlapäivää, vaan esitämme haasteen paitsi kaikille suomalaisille, myös maailman laajuisesti – nostetaan 02022020 ja Seitsemän veljestämme isosti esiin ja tehdään vuodesta yhdessä upea juhlavuosi.

Nurmijärven kunta lanseeraa tänään 10.10.2019 Aleksis Kiven päivän juhlassa sarjakuvapiirtäjä Kristian Huitulan piirtämän juhlavuoden tunnuksen, joka voidaan antaa käyttöön sopimuksen mukaan.

Mutta ensi vuoteen valmistautuessa, otetaan kaikki irti kansalliskirjailijamme 185-v juhlaviikosta, jonka puitteissa on luvassa vielä monenlaista mielenkiintoista ohjelmaa, kuten historioitsija ja tietokirjailija Teemu Keskisarjan vierailu Nurmijärvipäivän juhlassa sunnuntaina klo 12.

Outi 

 

To 10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ

klo 10-17 Aleksis Kiven koti auki, vapaa pääsy
Klo 14 Pappihan pojasta piti tulla -draamaopastus.
Palojoentie 271, Palojoki
Järj. Nurmijärven museo

klo 12 Aleksis Kiven patsas, kirkonkylä
Seppeleenlasku ja ohjelmaa
Tilaisuuden jälkeen pääkirjastossa tarjotaan maksuttomat pullakahvit
Järj. kirjasto- ja kulttuuripalvelut

klo 13.30 Nurmijärven pääkirjasto
Sydänmaan lauluja vaeltajalle
Matti Pasanen, laulu ja kitara
Järj. Nurmijärven kirjasto

klo 19 Monikkosali
Aleksis Kiven päivän konsertti: Kaj Chydeniuksen säveltämää musiikkia
Kaj Chydenius, säestys ja juonto. Jussi Chydenius ja Taru Nyman, laulu.
Liput 18/15 € + toimitusmaksu (alk. 1 €, www.lippu.fi), lippuja myös kaikilta R-kioskeilta ja Monikon kahvio Mustikasta.
Lipunmyyntiin: Lippupiste
Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut

pe 11.10. klo 18.30
Kino Juha, Keskustie 7, Nurmijärvi
Erkki Pirtola ja vyöryvät kuvat
18.30 Roi Vaara Ajan tila -performanssi, vapaa pääsy
19.00 Pekka Kainulaisen ja Aimo Hyvärisen elokuvadokumentit Erkki Pirtolasta
Maksuttomia pääsylippuja jaetaan 23.9. alkaen pääkirjastossa.
Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut

la 12.10. klo 13
Rajamäen kirjasto
Kirjailijavieraana Katja Kettu
Järj. Rajamäen kirjasto

su 13.10.
Nurmijärvi-päivä

10.00 Messu, Nurmijärven kirkko
Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa

12.00 Seurakuntakeskus
Päiväjuhla
Puhujana historioitsija Teemu Keskisarja, vapaa pääsy.

13.30 Seurakuntakeskus
Kotiseutupäivälliset
Liput 25/10/alle 8 v. 0 €

Nurmijärvi-päivän järj. Nurmijärvi-Seura ry

 

Blogin etusivulle

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä