Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

1.1.1970

Ensimmäinen työviikko on edennyt kuin siivillä toinen toistaan innostavampien asioiden parissa. Yksi parhaista uutisista on ollut, että viime kuussa toteutetusta henkilöstökyselystä saadut tulokset osoittavat monin osin positiivisia merkkejä. Esimerkiksi työhyvinvoinnin koetaan parantuneen, johtamisen muuttuneen avoimemmaksi ja tavoitteiden selkeytyneen.

Kunnassamme on tapana järjestää uusille työntekijöille ns. tulokaspäiviä, jollainen sattui sopivasti tälle viikolle. Tilaisuuteen osallistui kymmeniä kunnassa vasta työnsä aloittaneita. Kun heiltä kysyttiin, mikä heidät oli yllättänyt Nurmijärvellä, yli puolet vastaajista totesi yllättyneensä siitä, miten hyvä työyhteisö heillä on tai miten hyviä tyyppejä heidän yksikössään on töissä.

Kiitos itse kullekin kunnassa työskentelevälle siitä, että viesti on ollut näin positiivinen. Me kaikki yhdessä teemme työyhteisöstämme sen mikä se on. Nurmijärven strateginen tavoitehan on, että tuotamme palveluiden laadun työntekijän ja työnantajan molemminpuolisella arvostuksella, luottamuksella ja joustavuudella. Uskon, että yhteen hiileen puhaltamalla olemme jatkossa entistäkin vahvemmin hyvän fiiliksen työpaikka.

Naistenpäivänä lienee sopivaa nostaa näkyville erityisesti naiset. Nurmijärven kunnan henkilöstö on erittäin naisvaltainen, lähes 87% koko henkilöstöstä on naisia. Ammattinimikkeissä on useampia sellaisia, joissa ei työskentele lainkaan miehiä. Toimialoittain sukupuolijakauma noudattelee perinteistä jakaumaa ja naisten osuus eri toimialoilla vaihtelee 18% ja 95% välillä.

Naisvaltaisen työyhteisön intressi on mielestäni pitää erityisen hyvää huolta siitä, että kaikkia työntekijöitä kohdellaan tasa-arvoisesti; samasta työstä maksetaan naisille ja miehille sama palkka ja että yhteisömme miesvaltaisemmilla toimialoilla asenne perhevapaata kohtaan on kannustava.

Asukkaiden suhteen sukupuolijakauma on Nurmijärvellä lähempänä tasapainoa. Karkeasti jaettuna naisia on enemmän ikäryhmissä 30-40v ja yli 60v, miehiä puolestaan alle 30v ja 40-60v ryhmissä. Kunnan päättäjissä naisia on valtuutetuista 43%, mikä vastaa väestön sukupuolijakaumaa.

Vaikka vaakunassamme onkin seitsemän veljestä, ei se tarkoita, että naiset Nurmijärvellä olisivat sivuroolissa. Kansalliskirjailijamme on sen sanoiksi pukenut mm seuraavasti: ”Talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää on niin kuin pilvinen päivä.” Naiset ovat olleet Nurmijärven historian eri vaiheissa vahvoissa rooleissa päättäjinä ja vaikuttajina. Nurmijärveläisiä naisia on nähty erilaisilla estradeilla, on voitu kannustaa heitä urheilussa ja nauttia heidän aikaansaannoksistaan mm. kulttuurin saralla. Ja kyllä nurmijärveläisen naisen luonteessa on impivaaralaisen tyypillisesti sen verran sitä kuuluisaa harjaskankeaa takkutukkaisuutta, että voimme hyvällä syyllä olla ylpeitä nurmijärveläisistä naisistamme.

Iloista naistenpäivää kaikille!

Outi

 

Blogin etusivulle 

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä