Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Vuoden 2019 luvut kannustavat pysymään tiukasti Nuuka-linjalla

14.2.2020

Laskin, budjetti ja rahaa puristimessa”Karmea alijäämä – kunnat tekevät historian huonoimman tuloksen” –kirkuivat lööpit jo viime vuoden lokakuun alkupuolella. Eivätkä valitettavasti olleet väärässä.

Vuoden 2019 tilinpäätösluvut alkavat olla selvillä myös Nurmijärvellä. Lopullinen tilinpäätös tarkkoine lukuineen saadaan uunista ulos maaliskuussa, mutta jo nyt voidaan todeta, että Nurmijärvellä on ollut edes pieni onni onnettomuuden keskellä ja alijäämä jäi loppuvuoden pahimpia ennusteita huomattavasti pienemmäksi.

Joulukuussa arvioimme vielä, että alijäämä saattaa painua kaikkiaan 20 miljoonaan euroon kasvaneiden sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten vuoksi. Kunnan kiinteistöomaisuuden arvonalennukset sekä poistot toteutuivat kuitenkin ennakoitua matalampina, mistä johtuen lopullinen alijäämä on tämänhetkisten laskelmien mukaan -15.6 miljoonaa euroa, eli lopputulema on hyvin lähellä kolmannen osavuosikatsauksen ennusteita. Tilanne ei ole kuitenkaan millään mittarilla hyvä.

Lainakanta nousee ennustusten mukaisesti 200 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa, että kunnalla on velkaa per asukas n. 4650 euroa. Tämä on huomattavasti enemmän kuin kunnissa keskimäärin.

Käyttötalouden menoissa merkittävimmät ylitykset toteutuivat ennusteiden mukaisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sote-menojen kasvu viime vuoden osalta nousee yli viiteen prosenttiin mitä voidaan pitää erittäin korkeana. Vuosi 2019 oli Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän ensimmäinen vuosi ja kustannusten kasvu on ollut kaikissa jäsenkunnissa merkittävä. Paineet menojen kasvun hillintään ovat kovat ja hoitoketjujen toimivuutta on arvioitava akuutisti.

Myös kunnan omassa palveluntuotannossa toteutui odotetusti kasvua edelliseen vuoteen nähden, jota jatkossa pyritään hillitsemään mm. paremmalla ennakoinnilla ja talouden ohjauksella, palvelutuotannon tilatehokkuutta lisäämällä, hankintasopimusten uudelleen kilpailuttamisella sekä tiukalla rekrytointipolitiikalla.

Toinen valopilkku on, että maan myynnin luovutusvoittojen osalta vuosi oli positiivinen edelliseen vuoteen verrattuna. Luovutusvoittoja kertyi kaikkiaan 2,4 miljoonaa euroa, kun vuonna 2018 luovutusvoitot jäivät alle miljoonaan euroon.

Valtuuston yhdessä hyväksymän Nuuka-ohjelman mukaista työtä talouden tasapainottamiseksi on jatkettava ja ensi vuodelle tavoitellaan käyttötalouden nollakasvua kunnan omassa toiminnassa. Kunnan talouden ohjaukseen ollaan luomassa uusia työkaluja ja tasapainotustoimenpiteiden suunnittelu on jo aloitettu. Tavoitteet pitää olla korkealla ja pieniäkin puroja on seurattava. Erityinen huoli kohdentuu sote-palveluihin, joiden osalta ennusteet näyttävät entistäkin hurjemmilta.

Outi

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä