Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

12 tunnin koulupäiväkö tylsä? Yrittäjyyskasvatusko puisevaa?

25.1.2019

Terveisiä Keudasta, jossa kahdentoista tunnin koulupäivä päättyi juuri – on perjantaiaamuyö ja kello on 00.10. Pihalla odottaviin busseihin pakkautuu iloisia ja intoa puhkuvia ysiluokkalaisia Seitsemän veljeksen sekä Isoniitun kouluista. Ei ehkä ihan tavanomainen näky pitkän koulupäivän jälkeen, mutta kyseessä ei ollutkaan ihan tavanomainen koulupäivä.

Kyseessä oli toista kertaa järjestetty yrittäjyyskasvatuksen kahdentoista tunnin leiri, jonka aikana oppilaat ovat päässeet hauskojen ja innostavien tehtävien kautta pohtimaan jatko-opintoja, työelämää ja yrittäjyyttä.

Ratkaiseva ainesosa leirin onnistumisen kannalta ovat paikalliset yrittäjät, yrittäjäyhdistykset ja heidän pyyteetön osallistumisensa eri rooleissa. Leiri on kuitenkin myös hieno osoitus eri tahojen yhteistyöstä ja sen voimasta. Järjestäjinä olivat yrittäjien lisäksi nimittäin Keuda, YES ry, Isoniitun ja Seitsemän veljeksen koulut sekä Nurmijärven kunta. Noin 200 yhdeksäsluokkalaisen lisäksi tapahtuman järjestämiseen osallistui lähes sata nuorta ja aikuista. Rahoitusta tapahtumaan on saatu yrittäjiltä sekä OPH:n avustuksena.

Leirin ajan oppilaat kehittelivät ryhmittäin omaa yritysideaa ja sen käytännön toteuttamista. Ideaa työstettiin yrittäjien avulla erilaisten työpajojen ja sparrauksen kautta siten, että jalostuneet ideat kilpailivat päivän päätteeksi toistensa kanssa ”leijonan luola” -tyyppisessä kisassa. Ryhmien apuna toimi myös joukko tutoreita, jotka olivat Rajamäen ja Arkadian lukioiden sekä Keudan opiskelijoita.
Leirin aikana ryhmät pääsivät harjoittelemaan myös esiintymistä sekä perehtyivät omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Parhaan idean tuottanut ryhmä palkittiin, kuten myös yleisöäänestyksen voittanut ryhmä.

Enpä muista, milloin olisin viimeksi ollut yhtä innostavassa tilaisuudessa. Ja jotain osoittaa sekin, että vielä näin yön tunteina keskustelu tilaisuuteen osallistuneiden nuorten kanssa jatkui samoista teemoista.

Uudenmaan Yrittäjät eivät suotta palkinneet kuntamme opetustoimen asiantuntija Kristiina Pirnestä ja elinkeinokoordinaattori Pekka Vuorenrantaa yrittäjyyskasvatuksen sekä eri tahojen välisen yhteistyön kehittämisestä.

Nurmijärvellä on myös pitkään toiminut yrittäjyyskasvatustyöryhmä, joka on koonnut yhteen yrittäjiä, oppilaitoksia sekä kunnan elinkeinotoimen edustajia ideoimaan yrittäjyyskasvatuksen käytännön toimia.
Uuden opetussuunnitelman myötä yrittäjyyskasvatuksen ja työelämätaitojen opettaminen on noussut enemmän esille sekä kouluissa että varhaiskasvatuksessa. Kunta mahdollistaa muun muassa kuudennen luokan oppilaille osallistumisen yrityskylävierailuille, jotka on koettu erittäin hyödyllisiksi ja ideoita ruokkiviksi tilaisuuksiksi.

Kunta maksaa myös vuosittain jäsenmaksua YES-verkostosta joka tarjoaa meille muun muassa opetuksen tueksi erilaisia koulutuspaketteja sekä yrityskummitoimintaa. Näitä toivon, että pystymme Nurmijärvellä hyödyntämään jatkossa entistäkin paremmin.

Yrittäjyyskasvatusleirinkin perusteella nähdään, että yrittäjyyteen liittyvien asioiden pohtiminen on paljon enemmän kuin vain yritystoiminnan pohtimista. Se on esimerkiksi erilaisia elämäntaitoja, vastuunkatoa, oma-aloitteisuutta, oman roolin ja merkityksen hahmottamista.

Yrittäjyyskasvatuksen keinovalikoimassa vain mielikuvitus on rajana. Nurmijärvellä luotu yrittäjyysleiri jää varmasti eloon. Mutta mitä sen lisäksi? Mikä olisi seuraava innostava tapa tai konsti, jota voisimme pilotoida?

Outi

 

Blogin etusivulle

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä