Ajankohtaista

Kaikki, Nurmijärven Vesi, Vesihuolto

Viemärien saneerausta Ylitilantiellä

15.12.2022

Nurmijärven Vesi saneeraa viemäriverkostoaan Ylitilantiellä ja työssä toimii urakoitsijana Aarsleff Oy. Työ tehdään vko 50-51 välisenä aikana.

Saneeraustyössä vanhaan viemäriin asennetaan paikalleen kovetettava sisäpuolinen putki viemärikaivojen kautta. Saneerausmenetelmä ei vaadi linjojen kaivamista. Menetelmä edellyttää yhtäjaksoista työskentelyä, joten häiriötä aiheuttavaa työtä joudutaan tekemään myös ilta-aikaan. Työt aiheuttavat haittaa liikenteelle. Sujutusputken kovettumisprosessin aikana ilmaan voi vapautua hajua, joka syntyy polyesterihartsin lämpöreaktiosta. Varmistaaksemme, ettei haju leviäisi sisätiloihin, pyydämme asukkaita tarkistamaan, että asuntojen viemäreiden vesilukoissa on vettä. Työmaa-alueella on myös havaittavissa kovettamisprosessissa käytettävää vesihöyryä.

Kiinteistöjen vedenjakelu ja viemäröinti toimivat työn ajan normaalisti. 

Pahoittelemme perusparannustyön aiheuttamia haju- ja meluhäiriöitä sekä asennuskaluston mahdollisesti aiheuttamaa haittaa liikenteen sujuvuudelle. Lisäksi työn takia saatetaan joutua liikkumaan kiinteistöillä tai niiden välittömässä läheisyydessä.

Yhteystiedot:

Aarsleff Oy

Vastaava työnjohtaja, Pete Karjalainen, puh. 040 352 0804

Projektipäällikkö, Suvi Börman, puh. 0400 381 083

Nurmijärven Vesi

Rakennuttajainsinööri, Markku Ala-Kihniä, puh 040 317 4868

Takaisin listaukseen