Ajankohtaista

Hyvinvointi, Lapset, Liikunta, luonto

Vielä ehtii nauttia hiihtämisestä ja luistelusta

21.2.2023

Hiihtolatujen ja jääkenttien kunto ja käytettävyys ovat vaihdelleet kuluvana vuonna nopeasti vaihtuvien säiden takia. Lämmin sää sulatti ulkojäitä ja lumi hupeni, ja tällä hetkellä pakkanen paukkuu ja lisää luntakin saatiin. Hiihtoladut, pellon pohjalle tehtyjä latuja lukuun ottamatta, ovat hiihtokunnossa. Luistelukenttien tilanne on hiukan huonompi, joka taajamassa on kuitenkin mahdollisuus luistella talvilomalla. Hiihtolatujen ja ulkojääkenttien tilanteesta löytyy reaaliaikaista tietoa osoitteessa nurmijarvi.sometec.fi. 

Suurin osa hiihtoladuista hiihdettävässä kunnossa 

Pitkään jatkunut suojasää ja vesisade vähensi lumen määrää ja pehmensi hiihtolatuja. Latupohjalle tehdyt ladut ovat uuden lumen ja pakkasen ansiosta hiihdettävässä kunnossa, mutta pellonpohjalle tehdyt latureitit kärsivät kuten esimerkiksi Järvenpohjan latu kirkonkylällä.

”Vaikka lunta on tullut mukavasti lisää juuri talvilomaviikoksi, olivat pellot sulaneet pitkälti jo niin pahasti lumesta, että maa näkyi. Koska pellot ovat pinnaltaan kovinkin epätasaisia ja pehmeitä, ei nyt satanut lumi riitä painavan latukoneen kanssa pelloille latujen ajamiseen samalla tavalla kuin kovapohjaisella kuntoradalla, jossa jo kymmenenkin senttiä tuoretta lunta vanhan pohjan päälle tuo hyvän tuloksen”, sanoo liikuntapaikkapäällikkö Kalle Koski.

Hiihtoladuista tällä hetkellä hyvässä kunnossa ovat muun muassa Kiljavan, Käpylännummen, Golf-keskuksen ja Tornimäen ladut. Tyydyttävässä kunnossa ovat esimerkiksi Parkkimäen, Märkiön ja Rajamäen liikuntapuiston ladut.

”Hiihtää kannattaa tällä viikolla, sillä ensi viikoksi on taas luvassa lämpöisempää säätä ja maaliskuuhun tultaessa auringon säteily on jo niin kovaa, että ladut sohjoontuvat pakkasellakin. Latuja tehdään niin pitkään kuin se on järkevää, mutta mitä pidemmälle kevättä kohden mennään, sen huonompi todennäköisyys on”, toteaa Koski.

Luistelukentät taajamissa käytettävissä 

Ulkojääkentät sulivat lähes kokonaan keväisen lämpöaallon seurauksena.

”Niiden uudelleen jäädyttäminen kestäisi noin viikon, eli talvilomalle niitä ei olisi saatu kelvolliseen luistelukuntoon, kun pakkaset palasivat vasta viikolle kahdeksan. Ja kun ulkojääkenttien ylläpito ja hoito päättyvät tämän viikon jälkeen, niin niitä ei lähdetty enää alusta alkaen tekemään”, sanoo Koski.

Luistelemaan pääsee kuitenkin tällä hetkellä kaikissa kolmessa taajamassa. Rajamäen urheilukentän kaukalo, kirkonkylän tekojäärata ja Maanitun koulun luistelukenttä sekä Klaukkalan koulun kenttä ja kaukalo ovat luistelukunnossa, ainakin tämän viikon.

”Nämä jäät varmasti palvelevat talvilomaviikon näillä pakkasilla. Latuja ajetaan sykleittäin ja reaaliaikaisen kunnon tilanteesta löytää osoitteessa nurmijarvi.sometec.fi”, muistuttaa Koski.

Takaisin listaukseen