Työllisyys
Tukea työnhakuun tarjolla nurmijärveläisille – Ilmoittaudu mukaan
Nurmijärvellä kuten muuallakin Suomessa työttömyys on helmikuun työllisyyskatsauksen mukaan edelleen nousussa vuoden takaiseen verrattuna. Nurmijärvellä työttömiä työnhakijoita on noin 2 300 henkeä, joka on 9,9 % työvoimasta.
”Työttömyystilanne näkyy kahdella tavalla kunnan taloudessa; sekä verotulojen tippumisena että työttömyyskulujen kasvuna. Meille on tärkeää, että voimme tukea työllisyyden edistämisessä ja auttaa työttömiä löytämään työpaikan”, kunnan sivistysjohtaja Tiina Hirvonen sanoo.
Pientä valoakin työttömyystilanteeseen on näkyvissä, sillä avoimien työpaikkojen määrä on noussut viime kuukausina merkittävästi.
Nurmijärveläisille valmennuksia, jotka todistetusti toimivat
Nurmijärveläiset työttömät työnhakijat saavat tukea työllistymisen tueksi. Kunta jatkaa valmennuspalveluiden järjestämistä yhteistyössä Arffmanin kanssa. Match to Work -valmennuspalvelu on kuntalaisille maksuton ja käytännönläheinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät verkko-oppimisympäristö, henkilökohtainen valmennus ja asiakkaan oma aktiivinen tekeminen. Palvelu toteutetaan 1.4.–31.12.2026 ja siihen otetaan yhteensä 70 osallistujaa. Asiakasohjaus on avoinna 30.9. saakka. Valmennuspalvelu täydentää Keski-Uudenmaan TE-palveluita.
Valmennuksen tavoitteena on tehdä työnhausta sujuvampaa ja antaa konkreettisia työkaluja kohti työllistymistä. Palvelu auttaa osaamisen tunnistamisessa, työnhakuasiakirjojen laatimisessa, työnhaun eri kanavien hyödyntämisessä sekä piilotyöpaikkojen löytämisessä. Työskentely etenee vaiheittain asiakkaan tahdissa, mutta valmentaja kulkee rinnalla.
Valmennettavat saavat käyttöönsä kattavan verkko-oppimisalustan, joka sisältää kartoituksia, materiaaleja ja tehtäviä työnhaun tueksi. Lisäksi käytössä on tekoälyä hyödyntävä työkalu sopivien työmahdollisuuksien etsimiseen. Digitaalisen ympäristön avulla osallistuja voi rakentaa omaa osaamisprofiiliaan ja tutustua eri alojen vaatimuksiin.
Henkilökohtaisessa valmennuksessa keskitytään erityisesti työnhaun käytännön vaiheisiin: CV:n ja hakemusten viimeistelyyn, työhaastatteluihin valmistautumiseen, LinkedInin hyödyntämiseen ja työnantajien suorakontaktointiin. Tarvittaessa valmentaja tukee myös työn tai oppisopimuksen alkuvaiheissa.
Nurmijärvellä on saatu hyviä kokemuksia Arffmanin valmennuksista. Viime vuonna kaikkiaan 50 % valmennukseen osallistuneista työllistyi.
Mahdollisuuksia työllistyä
Nurmijärvellä valmennuksesta vastaa Arffmanin kokenut valmentaja Päivi Hyvönen. Hän on tunnettu ratkaisukeskeisyydestään ja ihmisläheisestä työotteestaan.
”Työmarkkinatilanne on tällä hetkellä haastava ja työnhaku voi tuntua raskaammalta ja epävarmemmalta, ja tilanne turhauttaa. Osaaville ja aktiivisille tekijöille on kuitenkin tarvetta. Työpaikkoja haetaan nyt paljon hiljaisessa haussa, verkostoissa ja sosiaalisessa mediassa. Siksi proaktiivisuus ja oikeanlainen tuki korostuvat. Jokaisella työnhakijalla on oma potentiaalinsa – se täytyy vain osata tunnistaa ja sanoittaa”, Hyvönen kertoo.
Match to Work -palvelu on suunnattu työttömille työnhakijoille.
Faktalaatikko
Tule kuulemaan Match to Work -palvelusta!
Infotilaisuudet:
7.4.2026 klo 10.00
– Etäinfo, Google Meet. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki sähköpostitse.
15.4.2026 klo 10.00
– Käräjä-sali, Nurmijärven virastotalo, Keskustie 2 A, Nurmijärvi.
29.4.2026 klo 10.00
– Wilho-sali, Klaukkala Kuonomäentie 2, Klaukkala.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen >>