Ajankohtaista

7.5.2025

Liikuntapaikat, luonto, Siistiksi, Uimarannat, Viheralueet

Tiiran ranta siistitty jätteistä ja luvattomista veneistä

Soutuvene.

Kunta on aloittanut Tiiran rannan siistimisen jätteistä ja alueelle tuoduista luvattomista veneistä. Alueella on venepaikkaoikeus vain ns. rasitepaikkaoikeuden omaaville, eikä uusia lupia alueelle myönnetä.

Alueella luvattomasti olleille veneille on annettu siirtokehotus aiemmin keväällä. Kehotus tehtiin laittamalla poistokehotuslappu luvattomiin veneisiin. Viime viikolla luvattomat veneet, joista suurin osa on ollut lukitsemattomia, on siirretty pois ranta-alueelta, jotta ranta-aluetta on päästy siivoamaan. Jätettä alueelta kertyi 800 kg. Lisäksi rasitepaikkaoikeuden omaaville veneille tehdään kunnolliset kiinnityspaikat. Näin myös alueen valvonta helpottuu ja väärinkäyttöön pystytään reagoimaan nopeasti poistamalla luvattomat veneet.

Luvattomien veneiden omistajilla on edelleen mahdollisuus noutaa veneensä alueelta pois, ne on siirretty rannan takana olevalle jättöalueelle.

Alueelle asennetaan myös infotaulu asiasta, jotta jatkossa alueelle ei tuoda luvattomia veneitä.  

Kunnan venevalkama sijaitsee Lähtelän rannassa, missä on venelaiturit ja näihin venepaikkoihin kunta myös antaa venepaikkoja voimassa olevien käytäntöjen mukaisesti.

Takaisin listaukseen