Ajankohtaista

Kirjasto, Kulttuuri, Tapahtumat

Pääkirjastossa järjestetään Tero Puhan taidenäyttely ja lyhytelokuvaesitys

4.8.2023

Tero Puhan taidenäyttelyssä esillä lyhytelokuva ja uutta grafiikkaa

Nurmijärven pääkirjaston Galleria Villessä avautuu 21.8. Tero Puhan Kodin maailma -taidenäyttely, jossa on esillä Puhan ensimmäinen lyhytelokuva ”Nine to Five” sekä valikoima grafiikkateoksia.
Kaksikymmentäviisivuotisen uransa aikana Puha on tullut tunnetuksi valokuva- ja elokuvataiteilijana sekä monitaiteellisten performanssiprojektiensa kautta. Hänen tuotantonsa aloituspiste on kuitenkin piirustuksessa.
– Taiteentekemiseni alkoi piirtämällä ja se on minulle kaikista luontevin ilmaisumuoto. Tutustuin muihin välineisiin vasta paljon myöhemmin, Puha kertoo.
Vaikka piirustus on kulkenut aina mukana, Puha on vasta viime vuosina alkanut tuoda grafiikkaa esille näyttelyissään. Galleria Villen grafiikkasarja esittelee joukon omituisia ja hellyttäviä hahmoja. Naivistisen ekspressiiviset sarjakuva- ja poptaidetta henkivät teokset ovat syntyneet vuosien 2020-2023 aikana.

Taiteilijatapaaminen ja elokuvanäytös Männistössä

Tiistaina 22.8. pääkirjastossa pääsee tutustumaan laajemmin myös Puhan muuhun tuotantoon. Tapahtumatila Männistössä järjestetään klo 18 alkaen maksuton elokuvanäytös, jossa esitetään kolme taiteilijan tekemää lyhytelokuvaa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana syntynyt ”Variables” -trilogia pohtii sattumien, ulkoisten vaikutteiden, kohtalon ja ihmisen omien valintojen suhdetta elämässä.
Elokuvaesitys jatkuu taiteilijatapaamisella, jossa Puha kertoo lyhytelokuvistaan, uudesta ”Intiimi valo” – valokuvakirjastaan sekä työskentelystään Tom of Finland Foundation taiteilijaresidenssissä Los Angelesissa, jossa hän vietti alkuvuoden.

Kuva: Tero Puha

 

Tero Puha: Kodin maailma 
21.8.-22.9.
Galleria Ville, Nurmijärven pääkirjasto, Punamullantie 1

Tero Puhan elokuvanäytös ja taiteilijatapaaminen
22.8. klo 18
Tapahtuma on osa Keski-Uudenmaan Pride -ennakkotapahtumien kokonaisuutta
Männistö, Nurmijärven pääkirjasto, Punamullantie 1
Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut

Takaisin listaukseen